Big Magic – Uskalla elää luovasti – Kirja, joka tekee rohkeaksi


Kerroin tämän vuoden ensimmäisessä postauksessani kirjalöydöstä, joka on vaikuttanut vahvasti alkuvuoteeni. Big Magic – uskalla elää luovasti on Eat, Pray, Love -kirjan kirjoittaneen Elizabeth Gilbertin uusin kirja, jossa hän tartuttaa intohimon luovaa elämää kohtaan. Minulle kirjan lukeminen avasi monia olemassa olleita, mutta osin tiedostamattomia käsityksiä omasta suhteestani luovuuteen ja tekemiseen. Tunsin kirjan tekevän hyvää itsetunnolleni, rohkeudelle olla oma itsensä, epäonnistumisen pelon karistamiselle ja sinnikkyydelle.

Big Magicillä on mielestäni annettavaa kaikille, ei vain meille luovien alojen hihhuleille. Luovuus elää meissä kaikissa, vaikka se välillä tuntuisi olevan hukassa.





1. Lopeta oikeutuksen etsiminen 

On valtava virhe uskoa, että on olemassa ne oikeat taiteilijat, kirjailijat ja luovat ihmiset, jotka voivat tehdä kirjoja, lauluja, muotikuvia, elokuvia ja mitä tahansa. Väärin. On sinun ja minun syntymäoikeus ilmaista itseämme haluamallamme tavalla ja vieläpä keveällä sydämellä. Kirjailija alleviivaa, että kukaan ei voi luoda mitään kiinnostavaa elämästään, jollei usko olevansa oikeutettu siihen.

Ihmisen erottaa luovasta elämästä usein hänen oma itsekeskeisyytensä (itse-epäily, itseinho, itsekritiikki ja musertava itsesuojen tarve). Kuulostaako tutulta? Minulle ainakin kuulostaa.

Kaikken synkimmille ja kielteisimmille sisäisille äänilleen on puhuttava samaan tapaan kuin panttivankineuvottelija puhuu väkivaltaiselle psykopaatille: rauhallisesti mutta tiukasti. Muista ennen kaikkea, että perääntyminen on mahdotonta. Sinulla ei ole varaa perääntyä. Sillä elämä, jonka pelastamisesta neuvottelet, on oma elämäsi.


2. Sano se ääneen

Oman luovuuden puolustaminen kannattaa aloittaa itsensä määrittelyllä. Se alkaa sillä, että julistaa aikomuksensa ääneen. Kaiken lisäksi tämän aikomuksen ja oikeutuksen julistaminen tulee tehdä itselleen päivittäin loppuelämän ajan. Kaikkihan me tiedämme kuinka sinnikäs se ääni päässä on, joka yrittää lannistaa meidät. Tavallaan on aika helpottavaa kuultavaa, että jopa maailmanhuippujen täytyy laittaa tuo ääni ruotuun joka ikinen päivä.

En vannonut, että minusta tulisi menestyvä kirjailija, sillä vaistosin ettei menestyminen olisi vallassani. Enkä luvannut, että minusta tulisi suuri kirjailija, sillä en tiennyt olisiko minusta sellaiseksi. En myöskään antanut työlleni aikarajoja, kuten: "Jos en ole saanut mitään julkaistua ennen kuin täytän kolmekymmentä, luovun unelmasta ja hankin jonkin muun ammatin." Itse asiassa en esittänyt itselleni mitään ehtoja tai rajoituksia. Minulla ei ollut deadlinea. Sen sijaan vannoin maailmankaikkeudelle yksinkertaisesti, että kirjoitan ikuisesti tuloksista riippumatta. - - Vannoin myös, etten ikinä odottaisi kirjoittamisen elättävän minua vaan lupasin itse aina pitää siitä huolta – mikä tarkoitti, että aioin elättää meitä molempia keinolla millä hyvänsä. 

3. Älä stressaa sitä oletko omaperäinen

Aitous on aina omaperäisyyttä parempi tie. Pyrkimys olla omaperäinen tuntuu helposti pakotetulta ja hienostelulta. Sano ja tee se mitä haluat sanoa – sydämestäsi. Se koskettaa ja on kiinnostavinta. Ei tarvitse olla boheemi, introvertti tai ekstrovertti ollakseen luova. Tarvitsee yksinkertaisesti olla vain sinä tai minä.

Luovuuteemme on uskottavaa pelkästään siitä syystä, että elämme täällä pallolla. Meistä jokaisella on monia puolia, ristiriitaisuuksia ja erilainen elämänkokemusten summa taustalla. Siitä kyllä riittää kiinnostavaa ammennettavaa.


4. Rentoudu, sillä nerous on vain kirous

Kun taiteilija saa ristikseen "neron" leiman, hän menettää usein kyvyn suhtautua itseensä kevyesti. Samalla hän menettää kyvyn luoda vapaasti. Niin nero menettää suureksi epäonnekseen sen hiljaisen onnen, jota pelkkä asioiden tekeminen tuottaa ilman odotuksia.

Moni huippulahjakas tekijä on lopettanut luomisen ensimmäiseen läpimurtoonsa. Paine siitä, ettei ehkä koskaan enää pysty tekemään jotain vielä suurempaa, tai edes yhtä hyvää, on tappanut luovuuden kokonaan. Ja niin tämä ihmisparka on menettänyt kalleimman lahjan, jonka hän voi saada elämäänsä rikastuttamaan.


 5. Hyväksy, että tekemisesi on yhtä aikaa tärkeää ja ei yhtään tärkeää

Taiteen, blogin pitämisen, valokuvaamisen, kirjoittamisen, minkä tahansa ei tarvitse olla tärkeää. Pidä se mieluummin kevyenä, koska asioita kannattaa tehdä sen vuoksi, että niitä on mukava tehdä – ei siitä lähtökohdasta, että haluaa tuottaa jotain suurta tai esimerkiksi auttaa ihmisiä.

On täysin ok vain seurata omia kiinnostuksen kohteitaan (ja pakkomielteitä ja neuroottisuuksiaan) – ja uskoa niihin. Bonus nimittäin on se, että ei ole olemassa rakkautta, joka ei muuttuisi avuksi.


6. Muiden mielipiteillä ei ole väliä!

Ihmisten kannattaa antaa pitää mielipiteensä. "Enemmänkin – annetaan ihmisten rakastaa mielipiteitään, kuten mekin rakastamme omiamme", Gilbert kirjoittaa. Älä koskaan tuudittaudu uskomaan, että tarvitset jonkun muun siunausta tai edes ymmärrystä tehdäksesi luovaa työtäsi.

Muista, se mitä ihmiset sinusta sanovat, ei liikuta sinua. Tämän omaksuminen taitaa olla minulle elämänmittainen läksy.


7. Älä ikinä selittele ja häpeä aikaansaannoksiasi

Jopa maailmanlaajuisia bestsellereitä kirjoittanut Elizabeth Gilbert kertoo tuntevansa jokaisen luomuksensa kohdalla olonsa jossain vaiheessa epävarmaksi sen kotikutoisen tekeleen kanssa, jonka on ihan vain itse väsännyt.

Mutta, kun jotain on luonut, se pitää tuoda julki ja pitää pää pystyssä!

"Jos olet tehnyt jotain, saat tuoda sen julki. Älä ikinä pyytele teostasi anteeksi, älä selittele sitä, älä häpeä sitä. Teit parhaasi omilla taidoillasi, niistä materiaaleista jotka sinulla oli, annetussa ajassa."


8. Ihmisten reaktio ei kuulu enää tekijälle

Lopuksi; on opittava hyväksymään se, että jokainen tulee tulkitsemaan tuotoksesi eri tavalla. Monesti jopa aivan väärin kuin olet sen itse ajatellut. Ihmisten reaktio ei kuitenkaan kuulu enää tekijälle.

Se on ainut ajatusmalli tehdä luovaa työtä ja säilyttää järkensä.



Mitä ajatuksia luettu herättää sinussa? Sainko tällä tiivistelmällä sytytettyä kiinnostusta kirjaa kohtaan tai oletko kenties lukenut sen jo? Ensimmäiset kommentit ensimmäiseltä ystävältäni, jonka sain lukemaan kirjan, oli että paikoitellen Big Magic tuntui aika härölle. Liekö syy oman elämäntilanteeni vai minkä, mutta minulle kirja upposi hyvin kirjailijan hupsusta ajatusmaailmasta ja kerronnasta huolimatta – tai ehkä juuri sen takia. Koko kirja oli kuin yksi suuri inspiroiva aikuisten iltasatu.

Tuntuu välillä, että tässä ajassa ainut viesti on, että kaikella tekemisellä tulee tähdätä johonkin suureen tai vähintään rakentaa omaa henkilöbrändiä. Olikin raikas tuulahdus lukea nyt kirja, jossa peräänkuulutettiin tekemistä vain tekemisen ilosta.

Minulle esimerkiksi blogin pitäminen on aina ollut tosi tärkeää, mutta samalla ei yhtään tärkeää. En ole ikinä tähdännyt tällä puuhalla siihen, että tästä tulisi minulle työ tai että saisin julkisuutta. (Hiljattain löysin ainakin vuoden hukassa olleet google analytics -tunnuksetkin vasta. Oli tosin mukava huomata, että blogiani luetaan, vaikka olen pystynyt tuottamaan sisältöä niin epäsäännölliseen tahtiin.)

Aiemmin olen hassusti tuntenut tästä vähäisestä tavoitteellisuudestani bloggaamista kohtaan jopa huonommuutta. Kirja antoi vahvistusta, ettei minun tule pyrkiä saavuttamaan mitään ollakseni kelpo bloggaaja. Blogi on jo tuonut minulle valtavan määrän hyviä asioita elämään ja kanavan ilmaista itseäni milloin matkailijana, milloin muotikuvaajana, milloin XL-mallina, milloin valepsykologina tai työelämän omakohtaisena tulevaisuustutkijana.

Ei ole olemassa rakkautta, joka ei muuttuisi avuksi. Sen olen ihanasti saanut kokea blogini kautta vuosien saatossa. Ja se on kai juuri se mahtava  b i g   m a g i c .

4 kommenttia

  1. Mä en ole (vielä) lukenut Big Magic -kirjaa, mutta kuuntelin kirjaan liittyvät Magic Lessons podcastit taannoin ja sain niistä tosi paljon ajateltavaa ja oivalluksia.
    Jos tuo podcasts-sarja ei ollut sulle jo tuttu, niin löydät sen täältä: https://itunes.apple.com/us/podcast/magic-lessons-with-elizabeth-gilbert/id1138081319?mt=2

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Hei kiitos tästä vinkistä, en olekkaan ollut tietoinen moisista podcasteistä. Pitää mennä tutustumaan!

      Poista
  2. En ole vielä lukenut kirjaa, mutta kiinnostus todella heräsi tekstiäsi lukiessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiva kuulla, että postaus on inspiroinut :) Kiitos kommentista Nicola!

      Poista

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!