New Yorkin muotiviikolla malleja pukemassa


Elämässäni on aika ajoin nähtävissä seuraavanlainen kaava: Tulee yö ja ideamylly alkaa pauhata päässäni. Silloin KAIKKI on mahdollista ja elämä on TÄYNNÄ mahdollisuuksia. Yritän laittaa nukkumaan, mutta eihän siitä mitään tule, kun Times Squaren verran potentiaalisia, upeita tulevaisuuksia piirtyy henkisille billboardeilleni. Sitten koittaa aamu, ja fiilis on vaihtunut puoleksi valvotun yön jälkeen täysin päälaelleen. Koko päivän väsyttää ja illalla olen jo suunnilleen varma, ettei minusta tule mitään, koskaan. 

Viime yö ja tämä maanantai ovat noudatelleet tätä kaavaa. Yöllinen superwoman on laahustanut tänään väsyneenä ja hommat ovat edenneet yhtä sutjakkaasti kuin hiusharja takkutukassa. Aneemisena aloin iltasella sitten selailemaan Elle-lehteä ja sisukkaista naisista lukeminen naksautti taas paremman vaihteen päälle.

Mieleeni nousi seikka, etten ole kirjoittanut vielä siitä, miten pääsin syyskuussa New Yorkin muotiviikoille pukemaan malleja. Se, jos jokin on piristävä muisto, joten päätin palata muistoissa Manhattanille ja päättää maanantain näin parempiin kuviin ja tunnelmiin. 



Syksyn New Yorkin reissuni toimii hyvänä muistutuksena, että unelmia toteutuu, vaikka niitä usein joutuu odottelemaan pitkiäkin aikoja. New York Fashion Weekille pääseminen on ollut unelmani vuosikausia ja en ole kovin realistisena haaveena edes tainnut pitää, että jonain päivänä ovet voisivat avautua backstagelle saakka. Mutta niinpä vain toissa kuussa kävi.

Kaikki lähti siitä oivalluksesta, ettei tilaisuuksia vain tule, ellei niitä laita tulemaan. Jenna oli pyytänyt minua kyläilemään luonaan New Yorkissa ja asia olisi voinut hyvinkin jäädä pelkäksi puheeksi, ellen olisi tarttunut tarjouslentoihin, kun sellaiset ilmestyivät tyrkylle uutisvirtaani. Ennen lentojen ostamista selvitimme nopeasti Fashion Weekin päivämäärät, ja sitten vierailusta oli päätetty. New Yorkin päässä ystäväni alkoi laitella verkkoja vesille ja syyskuun alussa Nolcha Shows -nimisestä organisaatiosta ilmestyi yllättäen sähköpostiini kutsu tulla backstage assistentiksi pukemaan malleja. 



Maanantaina 12. syyskuuta Times Squaren billboardeilla mainostettiin palkittua Nolcha Show'ta alkavaksi Chelsean kaupunginosassa. Kello 8:15 olimme Jennan kanssa säntillisesti paikalla annetussa osoitteessa takahuone-pukukoodin mukaisesti mustiin pukeutuneina. Aikaisesta aamusta huolimatta paikalla oli täysi hulina käynnissä. Armeijallinen meikkaajia, kampaajia, tuotantohenkilöitä ja rakennusmiehiä olivat aloittaneet jo työnsä, ja malleja valui paikalle hiljalleen meikattaviksi.


Kansiota kädessään pitävä, kiharatukkainen nainen kysyi nimemme matalalla äänellä aamun alkajaiseksi ja antoi ohjeet tähän tapaan: "Jos mallit eivät kävele lavalle sekunnilleen ajallaan, oikeissa kamppeissa, minä saan paskaa ja se tarkoittaa sitä, että te saatte paskaa." Ohjeita kuunnellessani mieleeni tuli kuva Meryl Streepistä Mirandana Paholainen pukeutuu Pradassa. "That's all" – ja ranneliike, joka ilmoitti, että voitte poistua. 

(Ei se ihan niin mennyt meillä, mutta melkein, heh.)  

Olen ollut suomalaisissa muotinäytöksissä pukemassa malleja ja täytyy sanoa, että amerikkalaiset käytännöt poikkesivat täällä täysin Suomessa totutusta pilkulleen organisoidusta meiningistä. Liekö show'n tekijätiimi luottanut siihen, että kaikilla paikalla olevilla oli kokemusta ja aiempaa osaamista mallien pukemisesta, sillä niin itsenäisesti meidät päästettiin toimimaan. Kukaan ei organisoinut, että kuka pukee kenenkin suunnittelijan mallit ja höyryttää vaatteet, vaan siitä sopiminen jäi meidän backstage assareiden omaksi huoleksemme. 


No, me tietysti osasimme toimia Jennan kanssa itsenäisesti ja sovimme suloisen Minan Wongin kanssa (kuvassa ylhäällä oikealla), että assaroimme häntä. New Yorkissa kasvanut Minan oli saanut innoituksensa itsevarmasta Audrey Hepburnista jo nuorella iällä. Oli uskomatonta työskennellä suunnittelijan kanssa, joka oli onnistunut tekemään intohimostaan uran itselleen New Yorkissa. ("If you can make it here, you can make it anywhere" vai miten se menikään...)

Ennen omaa nimeään kantavan merkin perustamista Minan oli suunnitellut Donna Karanille ja nyt hän tukeutui Nolcha Show'ssa minun ja Jennan mielipiteisiin! Saimme vaikuttaa, että laitetaanko malleille koruja vai ei, ja hän halusi myös mielipiteemme siitä, missä järjestyksessä mallit ja asut lavalle kävelytettäisiin. (Se oli aika uskomatonta jo senkin vuoksi, että Suomessa tällaiset seikat olisi päätetty jo hyvän aikaa ennen näytöstä.) 

Olin niin ylpeä muotialalla toimivan ystäväni Jennan huikeasta ammattitaidosta, joka pääsi esille hulinassa nopeasti. Päivän mittaan Jennaan alettiin tukeutua koko ajan kriittisemmissä paikoissa ja voi sanoa, että suomalainen osaaminen oli kyllä vaikuttamassa päivän näytösten onnistumiseen!  



Vain kutsuvieraille avoimet Nolcha Show't tarjoavat ponnahduslaudan nouseville suunnittelijoille New Yorkin muotiviikkojen huumassa. Minan kertoi, että show'hun pääsee osalliseksi vain isolla rahalla. Sijoitus voi olla kannattava, sillä näytöstä saattaa saapua katsomaan ketä tahansa maailmantähtiä ja merkittäviä muotialan vaikuttajia. Ja catwalkin päässä media on valmiina valitsemaan suosikkinsa esille nostettavaksi. (Meidän päivänä näytöksessä kuulin käyneen OC-sarjasta tutun Mischa Bartonin.)

Minulle Nolcha Show antoi mahdollisuuden luoda kansainvälisiä kontakteja, hankkia lisää osaamista tapahtumatuotannoista monikulttuurisessa ympäristössä ja ihailla huikeita muotiluomuksia lähietäisyydeltä. Muotinäytöksen alkaminen on todella kihelmöivä ja palkitseva hetki, jolloin on mahtava olla osa muurahaisyhteiskuntaa, jossa kaikki toimii kuin toimiikin h-hetkellä, pienistä säädöistä huolimatta. Ilmassa on sähköä ja adrenaliinia.



Nolcha Show'ssa mukana oleminen oli ikimuistoinen kokemus. Se myös opetti minulle lisää arvostusta suomalaista osaamista kohtaan. Jos vain pystyisimme vaatimattomuuden ja vähättelyn sijaan pitämään itse lippuamme yhtä korkealla kuin amerikkalaiset osaavat pitää, myös meidän tapahtumistamme puhuttaisiin varmasti kaikkialla maailmassa enemmän!

Omakin itsevarmuuteni tuntuu olevan Amerikan ajassa. Voisikohan kelloa kääntää mitenkään siihen suuntaan, että maailmanvalloitus-asenteeni sykkisi öiden sijaan enemmän päiväsaikaan, silloin kun tällä aikavyöhykkeellä ollaan...

Tämäkin postauksen syntyminen vaati näköjään kellon kääntymisen jo reilusti tiistain puolelle. 

9 kommenttia

  1. Mieti miten siistejä juttuja pääset kokemaan elämässäsi, harva meistä pukee huippumalleja NYCin muotiviikoilla, wow <3 Ja erittäin pätevä huomio meistä suomalaisista!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Totta kyllä, että kokemusta pitää arvostaa ja ottaa opit talteen =)

      Välillä pitää mennä kauas, että näkee lähelle, eikö se sanonta jotenki niin mene. Sitähän matkustelu just antaa. Ymmärrystä muun maailman ja oman maan tavoista toimia.

      Poista
  2. Wau, mikä kokemus! Nuo pitää aina kun mahdollisuus tulee! Ei muuta kuin seuraavaa unelmaa koti... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Taru ja just niin! =))) Unelmia vaan listaamaan ylös ja sitten toteuttamaan niitä.

      Poista
  3. Tää on niin huikea juttu ja oon ihan älyttömän ylpeä teistä tytöt! <3
    Mulle riitti unelman toteutuakseen, että tosiaan olin ja elin Nycin muotiviikoilla siellä, mutta te pistitte kyllä niin monta astetta paremmaksi, ettei mitään rajaa. Olen itsekin huomannut Jenkeissä, että miten paljon sitä Suomessa onkaan oppinut vastuunkantoa ja sellaista tiettyä toimintamallia ja oma-aloitteisuutta, jotka toisinaan nousevat juuri edukseen eri ympäristöissä. Hyvä me, hyvä te! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 <3 <3 Mää muistan hyvin elävästi kun sää olit Fashion Weekin aikaan Nycissä. Istuin silloin toimistossa ja keräsin sisuuntumista, että jonain päivänä minäkin ;DD

      Tosiaan hyvä me ja hyvä te, koska selvästi tiedät mitä tarkotan tuolla mistä kirjoitin. Suomalaiset ei edes tajua varmasti kaikkia taitoja, jotka meille kehittyy kuin itsestään. Ennen kuin huomaa, että miten muualla toimitaan ja on aivan ihmeissään, että mitäh, miksi tätä ei tehdä kunnolla. Siis organisoidusti ja järkevästi :D Mutta juurikin tämän takia matkustaminen on niin hyödyllistä. Puolin ja toisin aina löytyy opittavaa!

      Poista
  4. Apua miten superjuttu! Sie oot kyllä superwoman jos oot tuollaiseen päässyt <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihiii Maarit Johanna mua niin nauratti tuo jos-sana tossa sun kommentissa... Kyllä se tais toteutua oikeesti ;D Oli kyllä superjuttu! Elämä joskus yllättää, että isotkin haaveet voivat käydä toteen. Kiitti kommentista!

      Poista
  5. Wow, so lovely lace dress! Shop online for more lace dress design and for the sexy denim shorts design, only at Boutiqueken.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!