Pääsiäinen Pariisissa



Vanhempani saavuttivat tässä hiljattain huikean virstanpylvään elämässä viettämällä 50-vuotishääpäiväänsä. Lähdemme juhlimaan tätä merkkipäivää isommalla porukalla pääsiäisenä minnekäs muualle kuin rakkauden kaupunkiin Pariisiin. Meillä on takana yksi perheen yhteinen juhlamatka, joka suuntautui tuolloin Rivieran maisemiin – nyt on kaupunkiloman vuoro.


Olemme olleet kerran aikaisemminkin Maken kanssa Pariisissa pääsiäisenä, viisi vuotta sitten. Kaivoin vanhat kuvat keväisestä kaupungista esille ja tein koosteen, että mitä minä odotan tulevalta matkalta. Lähtöön on enää puolitoista viikkoa, aivan mieletöntä!

Ennen kaikkea toivon, että aurinko hellisi meitä matkalla. Olisi ihana vain kävellä kiireettömästi Pariisin kauniita katuja ja katsella erilaista ympäristöä ja meitä pidemmällä olevaa kevättä.



Minusta on ihanaa, että taiteen ystävä äitini pääsee näkemään Pariisin upean arkkitehtuurin.


Vastapainoksi katujen vilinälle poikkeamme varmasti Luxemburgin puistoon rauhoittumaan. Toivottavasti kevät on yhtä pitkällä tänä vuonna ja puut lehdissä. En keksi mikä tekisi sielulle parempaa kuin kirkkaan vihreä luonto. Viimeksi satuimme paikalle, kun puistossa oli menossa puhallinorkesterin konsertti. Abban tahdeissa oli mitä parhaita viettää kevätpäivää, toivottavasti tämä on pääsiäiseen kuuluva perinne joka toistuisi myös tänä vuonna.



Kirsikkapuut olivat kukassa viisi vuotta sitten pääsiäisenä Pariisissa. Olisi tositosi ihanaa, jos näin olisi myös nyt.



Jos ei kirsikkapuun kukkia niin ainakin tulppaaneita! Oioi, kukkarakastaja menee sekaisin pitkän talven jälkeen leimuavista kukkapenkeistä.


Jokiristeily Seinellä kuuluu ehdottomasti yhteisten toiveidemme listalle. Olemme pohtineet, että pitäisikö risteily varata etukäteen, että varmasti löytyisi liput ja välttyisi jonottamiselta. Mutta sitten, entä jos ostetaan risteily väärälle päivälle? Tilauksessa on kyllä aurinkoa jokaiselle päivälle, mutta eihän sitä koskaan tiedä.
 

Onneksi Pariisista löytynee tekemistä joka säälle. Mona Lisa jäi viime reissulla näkemättä, joten saa nähdä päädymmekö Louvreen sisälle asti tällä kertaa.

Yksi eniten odottamani paikka on Montmarten kukkula, jonka laelta voi katsella Pariisin kattojen ylle. Hotellimme sijaitsee alueella, joten eiköhän tänne ehditä tiirailemaan Eiffel-tornia ja koko kaupunkia.

 Muistini mukaan myös Moulin Rouge on lähettyvillä, joten se pitää nähdä myös.

Ja onko Pariisin matkaa ilman Eiffel-tornin luona käyntiä? Ei. Minulle ei ole välttämättä tärkeää päästä ylös asti kunhan pääsen ihailemaan koko maailman tuntemaa maamerkkiä lähietäisyydeltä.


Hotelliesittelyn mukaan majapaikastamme löytyy kattoterassi, joten päätän tämän haaveilun tähän ihanaan Citadines Montmatren hotellikuvaan. 





Tuolla sitä kohta juodaan aamiaismehua oman perheen kanssa oman murun kainalossa. Suupielet vääntyvät ylöspäin ihan väkisillä. Kyllä jo matkasuunnittelu on ihan parhautta elämässä!  

Ps. Kaikki Pariisi-vinkit otetaan innolla vastaan. Mitä edellä mainittujen lisäksi kannattaisi nähdä? Kertokaapa omat suosikkinne!

Viimeinen kuva lainattu Hotels.comista

10 kommenttia

  1. Keväinen Pariisi on kyllä ihana. Mua on jäänyt harmittamaan meidän omalta Pariisin matkalta (1999), etten suostunut menemään Moulin Rouge-kabareehin, koska luulin sen olevan striptease-show... menee nuoruuden ja tietämättömyyden piikkiin :) Nyt varaisin liput sinne viivana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, ei voi tietää kaikkea! Se varmaan ois melkoinen show!

      Poista
  2. Me asuttiin Montmartressa Amelie-leffasta tutun kaupan kulmilla meidän Pariisin reissulla 2011! Voi miten ihana osa kaupunkia se onkaan!!!! Lähellä sacré-coeurin basilikaa Montmartren kukkulalla on aivan ihastuttava pieni crepe-baari missä saa aivan ihania makeita ja suolaisia lättyjä. ( Harmi kun ei muista nimeä) Paikasta erityisen hauskan tekee se, että siellä seinät on vuorattu ihmisten jättämillä pienillä viestilapuilla. Siinä lettua mussuttaessa oli kyllä mukava bongailla suomalaisten viestejä ja muutenkin katsella mihin kaikkeen ihmiset ovat keksineet viestinsä raapustaa. Meidän jäljiltä jäi muistaakseni finnkinon leffalippu ja jonkin oululaisen pubin olutlippu. :) Refuge des fondus ravintolassa montmartressa saa juomansa tuttipullossa. :)
    Varmaan tuttua asiaa mutta pakko muistuttaa että kannattaa hommata paris visite pass jolla saa kulkea ilmaiseksi metrolla ja bussilla, ja ladata kaveriksi kännyyn pariisin metrot sovellus. Sovelluksen avulla Pariisin metroverkostossa on tosi helppoa sukkuloida. Me taitettiin välillä lyhkäsetkin välit metrolla ja säästettiin jalkaparkojamme koska kävelyä tulee jokatapauksessa paljon. Pére-Lachaisen hautausmaalla voi käydä mm. Jim Morrisonin haudalla jos semmoinen kiinnostaa. :) Ihanaa reissua!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maaret tosi paljon tästä kommentista! Mää oon aika hyvin perehtynyt Amerikan matkailuun, mutta tässä sen näkee, että tollaiset "varmaan tuttua asiaa" -jutut on kyllä ihan uutta mitä tulee Euroopan kohteisiin =) Eli todella hyvä tietää tuosta Paris Visite Passista! Muutenkin tosi kivoja vinkkejä, kiitos paljon. Kuulostaa siltä, että teillä on ollut tosi onnistunut reissu aikoinaan.

      Poista
  3. Aaaah, Paris je t'aime. Mulla on salainen menneisyys Pariisin kanssa, josset tiennyt! Mun paras vinkki maisemakuvien ottamiseen on Montparnassen torni, josta saa Eiffeltornin ja muutkin kivasti kuvaan. Siellä päin tykkäsin kovasti hengailla, ja siitä hollilta löytyy myös mun kaikkien aikojen lempibaari Rosebud, jossa tarjoilijoilla valkoset puvut ja solmiot ja vanhanajan jazz soi levarilta. Ihan kuin palaisi menneisyyteen! Suosittelen. :)

    http://www.yelp.com/biz/rosebud-paris-4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en tiennyt! Sulla on salaisia menneisyyksiä vaikka minkä paikkojen kans! =) Born to cosmopolitan Kea!

      Jahas, laitetaanpas Montparnassen torni mieleen. Ja kuulostaa ihanalta tuo Rosebudin tunnelma!

      Poista
  4. Ihana keväinen Pariisi! Käytiin siellä pari vuotta sitten ja se oli kyllä niin ihana! Eniten tykkäsin siitä kaupungin fiiliksestä ja siitä, että rakennukset oli vaan superkauniita. Mulla ei ehkä oikeastaan oo mitään vinkkejä, muutako että nauttikaa!!! :) Ja että menkää Versaillesin puistoon jos vaan säät sallii, eillä ei sallinu ja se harmittaa vieläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mulla on kans muistikuva että parasta oli ne kauniit rakennukset. Ihana hyvänmielen kommentti Inka <3

      Poista
  5. Hej, meidän Pariisin reissusta (juurikin Pääsiäisenä) on jo monta monituista vuotta! Aluksi jäin ihan miettimään että ollaanko oltu samana Pääsiäisenä siellä... mutta en jaksa muistaa vuotta milloin me oltiin. Saat muuten kuulostamaan pariisin ihanalle, ja toi hotellin kattoterassi on varmasti aika bueno! :) Tätähän ei pitäisi kai sanoa ääneen, mutta mulle kaupungista puuttui jotain... Joka on varmasti kamala asia sanoa ääneen, kun tuntuu että kaikki vaan rakastaa Pariisia. Mutta minkäs teet... maku-asioita... Mutta olen päättänyt antaa toisen mahdollisuuden kaupungille :) Eli innolla odotan sun Pariisin reporttia! Ja ihanaa matkan odotusta teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh melkeen veikkaisin että varmana ollaan oltu samana vuonna! Se sopis jotenkin asiaan :D

      Hei saa tietenki sanoa ääneen, jos joku ei oo oma juttu. Minusta on kans mielenkiintoista lähteä havainnoimaan, että onko Pariisi mun juttu. Sen tiedän, ettei se oo samallalailla mun juttu kun eräs toinen paikka mutta on se kaunis ja upea. Hyvä, että oot avoimin silmin odottamssa Pariisi-raporttia ;) Ja kiitos odotus-tsempistä! Varmaan aika lentää sinne!

      Poista

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!