Matka halki Evergladesin - hui, alligaattoreita!

Viikko sitten istahdin tuliterän punaisen Kia-maasturin etupenkille. Edessä siinsi matka halki Evergladesin kansallispuiston Floridan länsirannikolle. Nyt viikkoa myöhemmin valvon jetlageissani kotona eikä uni ei ota tullakseen toistuvista yrityksistä huolimatta. Niinpä palaan viime viikkoisiin, nyt jo unenomaisilta tuntuviin, maisemiin.



Oli hauska sattuma, että joulukuussa pidetyssä matkailuillassa tulin tietämään tällaisesta ehkä Amerikan pienimmästä postitoimistosta. Kuulin kyllä, että kohde sijaitsee Floridan osavaltiossa, mutta tarkemmin en tullut painaneeksi sijaintia mieleeni. No, kuinka ollakkaan punainen maantiekiitäjämme ohitti tämän söpön postin menomatkalla Naplesiin ja päätimme, että palatessa pysähdytään, jos vielä samaa reittiä satutaan ohi ajamaan.



Posti osui matkallemme myös palatessa, sillä olimme saaneet vihiä, että lähistöllä asustelee alligaattoreita. Ajattelimme, että olisi hauska, jos kotimatkalla ehtisimme kokea vielä sellaisen elämyksen, joten niinpä suuntasimme hauskasti nimettyä Tamiami trailia pitkin kohti Miamin lentokenttää.

Pysähdyimme Big Cypressin matkailijainfoon ja saimme ohjeet, että missä bongaa parhaiten alligaattoreita. Poikkesimme suosituksien mukaan päätieltä maisemareitille - kuten ystäväni Kirsi puolisoineen näitä ihania pikkuteitä kutsuvat.

Ja siellä näytti tältä. Paljon pelkkiä bush'kia.

Tarkempi tarkastelu osoitti kuitenkin, että bushkissa oli paljon elämää.

Silmä kovana tiirailimme jorpakkoihin autosta.

Välillä aina pysähdyimme myös autosta ulos, jos muitakin oli pysähtyneenä. Make arveli, että kyllä turret tietävät, jos jossain tapahtuu. Tosi asiassa vaikutti siltä, että liikkeellä oli vain paikallisia. Ainakin kaikki ne kenen kanssa me juttelimme, kertoivat olevansa paikallisia ja tykkäsivät ilmeisesti käydä bongailemassa alleja. 

Ja lopulta, juurikin näiden ystävällisten paikallisten huikkaamana meitä onnisti!

Luonnonvaraisia alligaattoreita ihan siinä ihan huudeilla! Tämä kuva aiheutti pienimuotoista panikoimista Facebookissa ja moni kauhisteli, että eikö touhu ollut vaarallista. Mutta eipä se ollut. Evergladesin oppaiden mukaan nämä tyypit eivät ole kiinnostuneita ihmisistä eikä mitään suuria varotuskylttejäkään ollut, joita takuulla Amerikan tapauksessa olisi ollut pystytettynä metrin välein, jos vaaraa olisi ollut. Alligaattorit ovat eri asia kuin näitä isommat krokotiilit, joten niihin ei kannata verrata. Lisäksi kuva myös hämää, sillä korkeuseroa alas jorpakkoon oli aikalailla ja paikallisia oli vieressä, kuten myös auto :) 

Kohtalokkaimmaksi asiaksi alligaattoreiden tapaamisessa osoittautuivat muurahaiset, joita sain mekkooni mentyäni kyykistelemään tuohon sillanpientareelle. En ollut juuri montaa sekuntia kauempaa tuossa asennossa, kun vikkelät murkut ehtivät vallata pitkät helmani ansiokkaasti eripuolilta mekkoa. 

Siinä sitten ihmisten ja alligaattorin edessä, koitin auton takana päästä eroon kuhisevasta mekostani. Paikallinen rouva hoksautti, että mekkoa ei kannata juurikaan alkaa kuljettelemaan mukanaan, ellei halua muurahaisia kaikkialle. Aluksi sulloimme vaatteen pussiin, mutta matkan aikana alkoi tuntua, että eipä ole muuta vaihtoehtoa kuin heivata mekko roskikseen. 

Vähän päästä pysähdyimme Miccosukee-intiaanien leiriin ja mekko jäi sinne roskikseen. Tyypillinen tapa tutkia Evergladesia olisi ollut Miccosukee-heimon järjestämälle ilmaveneajelulle osallistuminen, mutta meillä ei ollut aikaa siihen. Ja enpä tiedä olisinko halunnutkaan.

Muutama tunti näiden tapahtumien jälkeen istuimme jo Miamin fiinillä lentokentällä ja tuntui vaikealta kuvitella, että hetki sitten oli tuijotettu silmästä silmään elävää alligaattoria.