2016 kooste (osa II) – Suomen parhaat asiat


VIIME VUONNA tapahtui paljon asioita, joista en ehtinyt raportoida täällä blogin puolella laisinkaan. Vuoden vaihtumisen kunniksi olen katsellut läpi vuoden 2016 kuvia – ja mitä aarteita sieltä löytyikään! Koti-Suomi tarjosi niin paljon ihania hetkiä, että haluan omistaa kokonaisen postauksen pelkästään Suomi-herkuille. Vanha sanonta taitaa pitää paikkansa, että mitä enemmän matkustaa, sitä enemmän oppii arvostamaan omaa maataan. 

Mitä ovat Suomen parhaat asiat minulle?

Kotimaamme talvea en ole aivan vielä oppinut arvostamaan ihan hirveästi, joten suurin osa omista huippuhetkistäni liittyy kesään. Helsinki on aivan mahtava kesäkaupunki (etenkin nyt, kun olen löytänyt suppailun) ja kauniilla säällä mökkeily Raahen rannoilla on puolestaan parasta eräilyä mitä tiedän. (Meillä on vain ulkovessa mökillä, joten eräilystä se käy!)


Tänä kesänä viihdyimme mökillä jopa pari viikkoa putkeen ja järjestimme siellä Palm Springs -teemalla juhlia. Raahe on paras tukikohta nähdä perhettä ja sukua.


Parasta ruokaa Suomessa on tietty oman äidin tekemä kotiruoka, ja sen jälkeen tulee ulkona grillatut kesäherkut (voi maissi ja halloum – na-am!). Paras kattaus löytyy ulkoa pihamaalta kesäaamuina, kun aurinko lämmittää ihoa, linnut sirkuttavat puissa ja ruoho kutittelee varpaita. Mimosaa, munakokkelia, tuoretta ruisleipää, fetajuustoa ja kurkkua aamiaiseksi ystävien kera meri-ilmassa – siitä ei parhainkaan ravintolan brunssi mene edelle. 

Parasta tekemistä Suomessa on lähteä porukalla merelle veneilemään ja suppailemaan (etenkin tyynellä säällä). Tai järjestää kesäjuhlat ja pelata porukalla lautapelejä. Istua takan ääressä ja katsoa mökin ikkunasta ulos. Uida meressä, saunoa. Kyllä tuleekin ikävä Suomen kesää näitä ajatellessa!

Maalta kaupunkiin – Helsingin parhaat

Olen onnekas, kun saan asua pääkaupungin sykkeessä, josta voi paeta välillä niin mökin rauhaan kuin ulkomaillekin tuulettumaan. Rakastan Helsinkiä ja siitä on tullut minulle koko ajan vain parempi paikka elää ja asua. Erityisesti viime vuosi avasi silmiäni näkemään, että Helsinki on todennäköisesti koko maailman paras kaupunki minulle, ainakin juuri nyt. Se on koti. Ja siellä on niin monet rakkaat ihmiset.


Helsingin tapahtumatarjonta on loistavinta maailmassa (erityisesti silloin kun itse järkätään, luonnollisestikin.) Kotibileitä, musiikkia, NAME:n tapahtumia, kotikutoista kaupunkikulttuuria ja suuren maailman meininkiä – kaikkea löytyy ja kaikki on omalla tavallaan parasta.

Minulla oli onni omistaa myös ehkä paras työpiste kevään ajan – suoraa päärautatieasemaa vastapäätä – KILROYlla. Se oli yhden unelman toteen käyminen. 


Meidän pikkukolomme Töölössä on huippu suppailukämppä ja muuttaminen tilavampaan asuntoon on sen vuoksi vaikeaa. Ehkä koko vuoden ihanimmat muistot liittyvät siihen, kun seilattiin pitkin Helsingin sisävesiä surffisiskojen ja Maken kans ja raahattiin lautoja pitkin katuja ihmisten ihmetykseksi. 

Siskoista puheen ollen, niitä Helsingistä löytyy kiitettävästi, joka lähtöön, eli kaupunki on kyllä myös paras siskokaupunki. (Biologisille siskoille terkkuja – tänne mahtuis vielä!). <3 Jopa Laura Schwartz kävi toistamiseen tapaamassa meitä Amerikka- ja bloggaajasiskojaan keväällä Suomessa ja se jäi mieleen parhaana priorisointi-tekona (kröhöm, etenkin Lauran puolelta, koska hänellä oli jotain muutakin agendallaan, kuten USA:n presidentinvaalien kommentointia ja muuta sen sellaista toissijaista.)


Vuoden paras suomalainen bändi: *tadaa* Cina Polada (täti Polada on löytänyt fani-tyttöyden bändin myötä.)


Vuoden mahtavin brunssikokemus: Stockmannin shampanjabaarin brunssi. Tänne pitää päästä uudelleen. Siis kuinka monta kippoa ja kuppoa voi pöydälle mahtua? Ihanan vaatimatonta. 


Vuoden paras adrenaliinihetki: suppailu Hernesaaresta Pihlajasaareen veneväylän halki risteilyaluksia ja pikaveneitä väistellen. Hengissä ollaan, mutta vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti tällä matkalla.


Vuoden paras eka kertaSannan ja Pekan veneellä seilaaminen Helsingin saaristossa ja Pihlajasaaren ravintola. Että voi ruoka maistua hyvältä meren äärellä!


Tähtihetkiä mahtuu 365 päivään niin monta, ettei kaikkea voi yhteen postaukseen laittaa (yritin kyllä). Rakkaiden ystävien häät Seinäjoella, USA:n merijalkaväen tanssiaiset Astoriassa ja Qatar Airwaysin gaala Helsingin kaupungintalolla nostivat fiilikset todella arjen yläpuolelle. Tässä muistellessa mieleen tulvii valtava kiitollisuus. 

Yksi sydämen läpättämään saanut päivä oli myös vuoden viimeinen, jolloin Suomi 100 -juhlavuosi polkaistiin käyntiin suureellisten avajaisten myötä. Säntäilin tuolloin pitkin kaupunkia, koska Helsinki oli juuri silloin niin mahtava, että olisin halunnut olla joka paikassa yhtä aikaa. Talvesta huolimatta.

Suomi, sinä olet ollut hyvä minulle. Jännittää jo ihan, mitä sinulla on tänä vuonna varalleni mietittynä! Bring it on!  

6 kommenttia

  1. Ulla, miten ihana vuosi sulla on ollut! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä mahtunut paljon upeita hetkiä viime vuoteen. Myös surua. Elämää.

      Kiitos Kea <3

      Poista
  2. Kesä <3 !!! Sitä tulee kyllä niin ikävä, kun katselee näitä kuvia, että ihan mahanpohjasta ottaa. Enää onneksi vain muutama hassu kuukausi niin päästään suppailee ja veneilee ja nauttimaan maailman parhaasta kesästä, Suomessa :)
    Näitä onnenhetkiä lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu, mahanpohjasta ottaa! Me ollaan kyllä niin kesän ja meren lapsia =)

      Tehdään tästä vuodesta taas yhdessä entistä parempi vuosi, ei vain kesän vaan koko vuoden osalta =)

      Poista
  3. Olipa ihana hyvän mielen postaus!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!