Uusi vuosi ja uudet tuulet

 ”Pysyvä klisee luovuudesta on, että se tekee ihmiset hulluiksi. Olen eri mieltä: se että ei käytä luovuuttaan tekee ihmiset hulluksi. Tuo siis esiin se mitä sinussa on, riippumatta siitä siitä tuleeko siitä menestys vai epäonnistuminen.” – Elizabeth Gilbert

Juuri ennen Los Angelesiin matkustamista tapahtui jotain, mistä en ole vielä täällä kertonut. Lopetin työt paikassa, jonka piti olla oikea unelmien työpaikka. Tein päätöksen tietämättä mitä tuleman pitää ja mitä seuraavaksi. Sen kuitenkin tiesin, etten voinut enää jatkaa niin. En halua alkaa tässä parjaamaan mitään tai ruotimaan syitä lähtöön sen syvällisemmin, olennaistahan oikeastaan on vain se, että ratkaisu tuntui ja tuntuu oikealle. Osaamiseni ei ole kadonnut minnekään eikä kyky toteuttaa unelmien tehtäviä, joten aika kevein askelin lähdin reissuun näistä myllerryksistä huolimatta.

Olen aina tuntenut vahvaa johdatusta asioiden järjestymiseen elämässäni. Olen saanut rinnalleni mahtavan aviomiehen, perheen ja ystävät, joiden tukeen voi luottaa elämän riepotellessa. Lisäksi olen (onneksi) jo pitkän aikaa sitten oppinut määrittämään itseni ja arvoni omissa silmissäni muilla kriteereillä kuin sillä mistä päivätyöni koostuvat tai mitä käyntikortissa lukee. Niinpä tällä hetkellä oloni on lähinnä aika kepeä ja inspiroitunut. Olen vapaa aloittamaan vuoden 2018 puhtaalta pöydältä!

Et tarvitse rehtorin lupalappua voidaksesi elää luovaa elämää

Lentokoneessa luin aivan huikean, huikean kirjan Eat, pray, loven kirjoittaneelta Elizabeth Gilbertiltä. Big Magic – uskalla elää luovasti kolahti ajatusmaailmaani niin lujaa, että työn alla on vielä kokonainen postaus kirjan annista. Mutta en malta olla raottamatta jo jotain, mikä kirjasta osui ja upposi.

Big Magic -kirjan sisältö vahvisti käsitystäni sitä, että on todella hyödyllistä oppia määrittelemään itsensä omien luovuuteen perustuvien lahjojen kautta eikä ulkoisten olosuhteiden, kuten vaikkapa leipätyön, perusteella.

Ote kirjasta:

"Jos ihminen on elossa, hän on luova ihminen. Sinä, minä ja kaikki jotka tunnet olemme polveutuneet kymmenien tuhansien vuosien aikana eläneistä tekijöistä. Koristemaalareista, tinaajista, tarinankertojista, tanssijoista, tutkimusmatkailijoista, viulisteista, rumpaleista, rakentajista, viljelijöistä ja ongelmanratkaisijoista – he ovat kaikki meidän yhteisiä esivanhempiamme.

Korkeakulttuurin edustajat yrittävät uskotella meille, että taide kuuluu vain harvoille ja valituille, mutta he ovat väärässä ja sitä paitsi ärsyttäviä. Me olemme kaikki tekijöitä jo alkuperältämme. Vaikka olisit varttunut ikuisessa sokerihumalassa katsellen piirrettyjä aamusta iltaan, sinussa lymyää luovuus. Luovuutesi on huikean paljon vanhempi kuin sinä itse, vanhempi kuin kukaan meistä. Meidän ruumiimme, meidän olemuksemme on täydellisesti suunniteltu tekemään yhteistyötä inspiraation kanssa ja inspiraatio yrittää löytää meidät – samalla tavoin kuin se metsästi esi-isiämme.

Ja tällä minun on tarkoitus sanoa: Et tarvitse rehtorin lupalappua voidaksesi elää luovaa elämää." 

"Kun puhun tässä "luovasta elämästä", haluan korostaa etten välttämättä tarkoita elämää, joka omistetaan taiteen tekemiseen, ammattimaisesti tai muilla tavoin. En sano, että sinun täytyy ryhtyä runoilijaksi ja elää vuorilla Kreikassa tai että sinun täytyy esiintyä Carnegie Hallissa tai voittaa Kultainen palmu Cannesin filmifestivaaleilla. (Tosin jos haluat tehdä jotain tuollaista, kaikin mokomin, siitä vain. Minä ihailen ihmisiä joilla ei päätä palele.) Ei, kun puhun "luovasta elämästä", puhun laajemmin. Puhun elämästä, jota ohjaa pikemminkin uteliaisuus kuin pelko."

Tämä kaikki luettu innoittaa minua. Taas ja ilmeisesti aina ja ikuisesti. Sanomahan on sama, mistä olen intoillut niin monta kertaa ennenkin.

Helmikuussa kirjoitin miten Kalle Mattilan lehtijuttu innosti minua, kun hän mainitsi, että New Yorkissa ihmiset esittelevät edelleen itsensä etupäässä näyttelijöinä, taiteilijoina tai kirjoittajina, siitä huolimatta, että heidän leipätyönsä olisikin tarjoilijana, vastaanottovirkailijana tai sihteerinä.

Huhtikuussa intoilin futuristi Ilkka Halavan kommentista, että tulevaisuudessa kaikki meistä ovat artisteja, sillä koneet ja tekoäly tekevät kaiken raskaan ja mekaanisen työn. Työn ja vapaa-ajan välinen ero häviää kokonaan.  Eläkkeelle jäämisen, kehityskeskustelujen ja tyky-päivien pointti katoaa. On "seven-day-weekendit", kun töitä tehdään seitsemän päivää, eikä se haittaa. Työ on mielekästä.

Kun tekee jotain rakkaudesta, sen tekee joka tapauksessa

En tarkalleen tiedä olenko astumassa kohti seven-day-weekendiä, kohti yrittäjyyttä vai kohti jotain muuta leipäpuuta, mutta sen tiedän, että haluan harjoittaa entistä enemmän ja rohkeammin minussa asuvaa luovuutta. Sisäistä artistiani, joka rakastaa muotikuvia, matkablogeja, Amerikan roadtrippejä, (isoja) korvakoruja, (trooppisia) joulupalloja, kukkamekkoja, sisustuskauppoja, palmurantoja, valokuvausta ja hiekka-aavikoita, joista ammentaa kauneutta elämään.

Elizabeth Gilbert varoittaa pitämästä luovia ammatteja urana, jos määrittelee "uran" joksikin, mikä tuottaa reilun ja ennalta-arvattavan toimeentulon. Luova ammatti voi olla paremminkin upea kutsumus, jos on rohkeutta, rakkautta ja sitkeyttä nähdä se sellaisena.

"Varhaisimmat todisteet tunnistettavasta ihmisten tekemästä taiteesta ovat neljäkymmentätuhatta vuotta vanhoja. Kun taas varhaisimmat todisteet maanviljelystä ovat vain kymmenentuhatta vuotta vanhoja. Mikä tarkoittaa, että jossain vaiheessa yhteistä kehitystarinaamme olemme olleet sitä mieltä, että on paljon tärkeämpää valmistaa kauniita turhia esineitä kuin oppia ruokkimaan itsemme säännöllisesti." – Big Magic