Matkailutoimittajan työhön tutustumassa

Miten paljon kiehtovia, inspiroivia ja rohkeita ihmisiä olenkaan viime aikoina tavannut! Kyllä se vaan niin on, että kotisohvalta kannattaa lähteä, silloin kun jossain tapahtuu jotain kiinnostavaa. Tai järjestää itse, jos ei muuten. Olimme tänään yritysvierailulla NAMEn kanssa Rantapallossa ja täytyy sanoa, että oli sellainen kattaus ihania Amerikka-faneja paikalla, että vieläkin hymyilyttää. Monta uutta kasvoakin oli uskaltautunut paikalle.


Rantapallossa työskentelee matkailutoimittajia, joita löytyy Suomesta täyspäiväisinä ammattilaisina kaiken kaikkiaankin vain kourallinen. Oli kiinnostavaa kuulla tällaisen harvinaisen ammattiryhmän työstä. Tykkäilen kovasti käydä tutustumassa erilaisiin yrityksiin ja työnkuviin. Aiomme kaivaa Suomen siisteimmät paikat esiin jatkossakin, joten innolla odotan taas seuraavaa tapaamista. 

Luin tänään mielissäni oululaisten Sannan ja Jussin vaihtariblogia Los Angelesista, jota pyysin heidät aikoinaan pitämään Oulun Suomi-Amerikka Yhdistyksen lähettiläinä. Nyt vuosien jälkeen blogista löytyi omakohtaiseen tarpeeseen paljon kiinnostavaa infoa kesän matkaa ajatellen. Jatkossa reissuvinkkejä on entistä helpompi saada, sillä jo tämän iltaisesta jengistämme löytyy Suomelle edustaja Yhdysvalloissa koko kesän ajaksi. Niin moni oli reissulle lähdössä. On kyllä niin mah-ta-vaa tavata kaltaisiaan matkailufriikkejä :) 

Keskiviikkona saan yökylään supertraveller blogi-ystikseni Inkan ja hänen kauttaan sain kutsun myös matkabloggaajien miittiin. Pitää katsoa, että mihin suuntaan tämän blogin aihepiiri tästä nyt rönsyää. Tapasin Rantapallossa uuden bloggaajatuttavuuden Sannan, joka pitää blogia meikkaaja-stylistin työhönsä liittyen. Totesimme tänään, että ei kai se niin vakavaa ole, jos vaikka matkabloggaaja kirjoittaa meikeistä tai jos meikkitaiteilija kertoo reissuista. Niinpä minäkin rajaan blogini niihin asioihin, jotka minua inspiroivat. Tällä hetkellä matkailu nostaa kovasti päätään muotitoimittajajuttujen ja onnellisuusteemojen & ihmisten ohella. 

2 kommenttia

  1. Kiitokset vielä tätäkin kautta mahtavasta NAME-iltamasta. Matkakuume sen kuin kasvaa vaan... ;) Seuraava tapaamistanne odotellen :)

    VastaaPoista
  2. No niin olikin ihan mahtava ilta! Mitä kaikkia vielä keksitäänkään! Ja syksyllä pitää sit kyllä kokoontua sen merkeissä, että kaikki voi raportoida tän kesän matkat! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!