Maanantai - what a day! Siitä on selvitty ja olen oikeastaan saanut jotain aikaankin. Illan päätteeksi päätimme valita tervehenkisen vaihtoehdon koneella roikkumisen ja sohvalla notkumisen sijaan. (No joo siis täällä sitä taas ollaan, mutta nyt onkin teknisesti jo tiistai). Lähdimme hurruuttelemaan reippaalle pyörälenkille pitkin Helsingin katuja.
Kaupunki näytti nätiltä tänään, kun ei satanut taivaan täydeltä lunta niskaan kuten eilen, jolloin piti polkea silmät kiinni. Ajelimme yli rautatiesillan, Hakaniemen torille ja ohi valaistujen rantojen. Lopulta olimme keskustassa, kuten aina kun minä saan valita reitin.
Urbaani citytyttö teki luontohavaintoja matkalla. Sokoksella oli aivan ihana näyteikkuna! Oli pakko ihan pyöräillä taaksepäin katsomaan sitä. Mietiskelin, että joku onnekas nikkaroi tällaisia luomuksia työkseen. Ammatteja on moneksi. Näin myös uusia upeita valotauluja, josta sain sydäntykytyksiä. Oikeat lasit päässä, pystyn näkemään New Yorkia vähän kaikkialla. Meillä Oulussahan oli kans pilvenpiirtäjä-jokinäkymät East riverille, tiesittekö.
No mutta sellaista. Huomenna aion laittaa korkokengät jalkaani. Tajusin juuri, että toimivat jalat ovat melkoinen kiitollisuuden aihe. Julistan huomisen jaloista iloitsemisen päiväksi. Sitä on hyvä juhlistaa pukemalla nätit kengät jalkaan. Oletteko messissä?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja
Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!