Kolmenkympin jälkeinen kyselykausi

Liekö minut vallannut toinen kyselykausi näin aikuisiällä, kun tuntuu, että päässäni surraa nykyään vain valtavasti kysymyksiä. Mutta vastauksiahan ei saa kuin kysymällä. Siksipä siis kysynkin kysymästä päästyäni...

Onko se todella totta, että ihminen katuu useammin sitä mitä on jättänyt tekemättä kuin sitä mitä on tehnyt? Miksi sitten tässä yhteiskunnassa pelätään riskien ottoa niin paljon?

Onko parempi vaientaa liian suuret haaveet ja tyytyä vähempään ja vallalla olevaan tilaan? Voiko silloin elää paremmin hetkessä, kun ei jatkuvasti tavoittele taivaita? Mutta toisaalta voiko mitään suurta mahtavaa tapahtua ilman hyppyä pois mukavuusalueelta? 

Tuoko pitkässä juoksussa ja ikääntyessä onnea se, että talous on turvattu ja elämä tasaisen vakaata? Pihviaterioita, riittävät yöunet, reissu etelään kerran vuodessa, tv-tallenteet iltojen ilona? 

Onko parempi että on ainakin vähän kuin että ehkä olisi paljon, mutta ehkä ei paljon mitään?

Mitä voi pahimmillaan seurata, jos kaatuu matkalla tähtiin? Onko parempi elää tietäen, että on ainakin yrittänyt vaikkei onnistuisikaan? 

Mikä aiheuttaa katkeroitumisen? Mikä tyydyttää ihmisen elämänjanon? 

Mikä on vain romanttista kuvitelmaa, mikä on realismia? Onko vaarallista vain katsoa ja (ehkä) katua?

Ajatteleeko järkevät ihmiset sitä mitä ovat yhteiskunnalle velkaa?

Ketä edes ovat järkevät ihmiset? Kuplivat ja elämänjanoiset vai kunnolliset ja vähän leipääntyneet?

Mahdollisuuksien maailmassa on niin paljon vaihtoehtoja. Mitä jos nurkan takana olisikin ollut se elämän mullistava unelmatehtävä? Mutta mitä jos jätinkin sen viimeisen kiven kääntämättä? 

Milloin pitää vain hyväksyä ja lopettaa jauhaminen? 

Kuuluuko aikuisuuteen lopettaa lyhytaikaisten mutta suurten kokemusten toteuttaminen, koska esimerkiksi helpoimmat mahdollisuudet päästä kokemaan ulkomailla elämisen arkea on usein ikärajoilla rajoitettua? Pitääkö "yli-ikäisenä" vain haluta käydä töissä ja säästää asuntolainaa pois?

Miten sovittaa rakkaus ja maailman kutsu?

Tekeekö aloilleen asettuminen onnellisemmaksi kuin säännöllisen muutoksen ja epävarmuuden kanssa eläminen? Siksikö ihmiset niin tekee?

Onko normaalia kysellä näin paljon?

Onko normaalia haluta paljon?

Onko normaalia edes olemassa?

Kuvat: weheartit.com