Uuden vuoden aatto. Ajatella, että taas on vuosi vierähtänyt. En ole ehtinyt tehdä viime vuoden kaltaista katsausta menneeseen kuukausitasolla, mutta lyhyen yhteenvedon voi nyt tässä aaton kunniaksi tehdä. Tuntuu, että tätä vuotta on leimannut sairastaminen. Se tuntuu kuitenkin ihan kohtuulliselta, sillä vuosi 2011 oli minun vuoteni, niin paljon makeaa mahan täydeltä tapahtui. Eilen mietimme Miksun kanssa, että ehkäpä tämä vuosi oli sitten ystävämme Paksun vuosi, sillä niin komealta näytti hänen vuosikatsauksensa (kannattaa kurkata se tästä). Tulimme myös siihen tulokseen, että vuoden 2013 täytyy olla sitten Mirkan vuosi, sillä vuosi alkaa komeasti Amerikan roadtripillä ja myöhemmin samana vuonna on tulossa häät ja kaikkea! Jokaiselle lienee odottamassa oma unelmien vuosi, ellei sellaista ole vielä tullut.
Paljon hyvää on tänä vuonna kuitenkin tapahtunut minullekin. Merkittävimpinä asioina tulee mieleen rakkaan Eevi-kummityttöni syntymä, 10-vuotishääpäivä&reissu Lontooseen, kolmikymppiset ja herra Hamilton -laukun saaminen, kolmet ihanat häät, Lumikuningatar-baletti ja monia muita mukavia tapahtumaelämyksiä, ensimmäinen Helsinki-vappu ja muita kotikaupunkiin asettumiskokemuksia ja tutkimusretkiä, mökkeilyä, ystäviä, perhejuhlia, autoretki Saksassa, kirjallisuuspiiri, tuppikerho, JumpIn-haalereiden tulo elämään, uuden ystävän K:n löytäminen, Mauno Koiviston ja Koop Arposen tapaaminen :D ...ja paljon paljon muuta, jota nyt ei tule mieleen.
Kohta lähdemme viettämään uutta vuotta Munkkiniemen suuntaan kaveriporukan kanssa ja sitten huo-men-na olen jälleen tuolla samassa paikassa, jossa tuo kuva lasien kanssa on otettu tarkalleen vuosi sitten! Kuva on siis JFK:n lentokentältä ja tällöin suunta oli takaisin Suomea, nyt suunta on kohti New Yorkin ja Floridan keitaita, jos Luoja suo! Sitä ennen tämä päivä on kuitenkin omistettu rakkaalle siskonpojalleni Henrille, joka menee tänään naimisiin suloisen Anninsa kanssa. Onnea ihanaiset ja kaikille muille(kin) rakkaudentäyteistä, onnellista ja kaikin puolin iloista uutta vuotta!
Ei kommentteja
Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!