Matkailun viisivuotissuunnitelma osa 2

Olen koko viikonlopun pohtinut aiemmin aloittamaani matkailun viisivuotissuunnitelmaa. Onhan melko merkittävästä asiasta kyse, joten asia piti pohtia huolella! Pitkän pähkäilyn tuloksena olen päässyt seuraavaan suunnitelmaan: Lataan jokaiselle seuraavalle vuodelle tavoitteksi yhden pitkän reissun kauemmas. Tavoitteitahan ei saa missään nimessä asettaa liian alas. Joten tästä lähtee:

Vuosi 2013: Japani ja Etelä-Korea 

Olisi vihdoin aika päästä käymään taas hyvän ystävämme luona Tokiossa. Hän oli edellisen reissumme aikaan asunut maassa vasta vähän aikaa ja nyt vuosia on kulunut jo muistaakseni viisi, joten hänellä olisi tarjota todella pätevää paikallisopastusta. Myös koreansiskoni Angela asuu nykyisin Japanissa, tosin Kiotossa, joten reissu pitäisi suunnitella siten, että häntäkin tapaisi samalla. Juuri Angelaan ja muihin etelä-korealaisiin tutustuminen on saanut minut haluamaan päästä vierailemaan myös Soulissa. Olisi upeaa yhdistää nämä kaksi kohdetta samalle reissulle ja nähdä kaikkia tuttuja pitkästä aikaa.


Vuosi 2014: Malediivit

Malediivit ovat putkahtaneet tietoisuuteeni vasta vähän aikaa sitten. Aikaisemmin olisin ehkä laittanut tähän Mauritiuksen, mutta jostain syystä sitäkin enemmän minua on alkanut kiehtomaan ajatus tästä maailman matalimmasta valtiosta. Luin, että ilmaston lämpenemisen aiheuttama merenpinnan nousu on vakava uhka Malediivien olemassaololle ja maan presidentti on ilmoittanut, että maan turismituloista aletaan säästää varoja uuden kotimaan ostoa varten. Hurjalta kuulostaa! Näin ollen Malediiveille on mentävä nyt, kun se on vielä olemassa siellä missä se on!

Malediivit näyttää olevan muutaman suomalaisen matkanjärjestäjän valikoimissa, josta on toisaalta se haitta, että reissussa voi törmätä törttöileviin maamiehiin, mutta toisaalta se voisi taas tarkoittaa suht realismin puitteissa olevia lentohintoja. Tätä kohdetta aion alkaa tutkia lisää jo suht piakkoin. Näin talvella tuntuu, että viime vuosina on tullut panostettua liian vähän rantalomiin. Katsotaan Miamin jälkeen, että miten kiire on päästä säästämään seuraavaa aurinkokylpyä, kun sen makuun taas pääsee.



Vuosi 2015: USA road trip

Minut tuntien Amerikkaan on päästävä säännöllisesti. Jos vuosi 2014 keskittyy rantalomailuun, niin seuraavana vuonna olisi hienoa päräyttää seuraava roadtrip. Inkan innoittamana lisään vähän kunnianhimoa ja pituutta reitille. Jos lähes koko mantereen läpi kulkeva reitti on mahdollista heille, miksei myös meille? Tällä kertaa lentäisimme Chicagoon ja tsekkaisimme tämän "Illinoisin New Yorkin" kärkeen. Sitten auto alle ja nokka kohti etelävaltioita. Täytyyhän Tuulen viemää -superfanin päästä kokemaan etelävaltojen omaperäinen tunnelma! Matkalla poikettaisiin Nashvillen kuuluisaan kantrimusiikkikaupunkiin, kun niillä kulmilla liikuttaisiin.

Seuraava etappi olisi sitten Texas, jossa meillä olisikin suurlähetystötuttuja kenen ranchillä voisimme ehkä yöpyä. Suuruuden hullusta ja kuumasta Texasista matka jatkuisi Meksikon rajaa pitkin Phoenixiin, jonka huudeilla kävisimme ihastelemassa saguaro-kaktuksia. Sitten biitsireittiä pitkin (toisin kuin tuossa kartassa näkyy) San Diegosta Losin kautta aina San Fancicsoon tajunnan räjäyttävän ihania rantamaisemia katsellen. Näen reissun jo sieluni silmin, tämä pitää ehdottomasti toteuttaa. Kuka haluaa lähteä messiin!?


Vuosi 2016: Bora Bora / Tahiti 

Vuodelle 2016 pitää olla jotain speciaaliakin speciaalimpaa, kun vietetään Maken pyöreitä vuosia. Siihen tarkoitukseen voisin kuvitella helppoakin helpommin Ranskan polynesiassa sijaitsevan Bora Boran vitivalkoisine hiekkarantoineen ja turkooseine vesineen. Aaaah! Näihin rantalomiin pitäisi todella rueta panostamaan, sillä ne ovat kyllä hengen pelastus.

Tahitille lentää kahdeksan tuntia Los Angelesista ja saman verran Sydneystä. Tokiosta matka kestää 11 tuntia ja Chilestä 10 tuntia. Saaret ovat siis keskellä valtamerta. Middle of nowhere. Saaria on noin 120 ja Bora Bora on, Tahitin lisäksi, niistä kuuluisimpia. Kun meren keskellä siis oltaisiin, näkisin meidän viettävän Maken nelikymppisiä juuri tuollaisessa bungalowissa meren päällä, josta voisi vain avata luukun ja pulahtaa uimaan! Fantastista. En ole ikinä vielä päässyt kokemaan bungalowia, joten se siis ehdottomasti todolle. Tämä kyllä taitaa sijaintinsa takia olla sellainen kohde, joka A) saattaa jäädä toteutumatta tai B) vaatii samantien maailmanympärysmatkan. Koska nyt ei lähdetä pessimismin linjalle, niin täytyy pohtia tuota vaihtoehto B:tä tarkemmin, onhan kyse juhlavuodesta...



Vuosi 2017: Etelä-Afrikka

Afrikka on aina kuulunut kohteisiin, joissa minun on päästävä käymään ennen kuolemaa. Tein lukiossa tutkielmakurssin Etelä-Afrikasta ja siitä lähtien minua on kiehtonut kyseinen valtio sen luonnon, sijainnin, kulttuurin ja historian takia. Minulla on hassu ajatus, että superkäärmekammoiselle Etelä-Afrikka on parempi vaihtoehto kuin joku toinen vähemmän urbaani maa. Kenian safarin voisin listata 20-vuotissuunitelmalle, sillä en ole varma pääsenkö tästä fobiasta vielä seuraavan viiden vuoden aikana... :/

Kapkaupunki, Hyväntoivonniemi, Pöytävuori, hain hammasrivistöä muistuttavat Swartberg-vuoristot ja rantamaisemat Garden Routen varrella on vain joskus päästävä näkemään. Silmissä siintää jo kurkistus maan vedenalaiseen maailmaankin: "Maailman perintökohteisiin lukeutuvan St Lucia meripuistossa trooppisten kalaparvien lisäksi ohitsesi saattaa uida jättiläismäinen valashai, delfiini tai kilpikonna." Sinne!


Aika hyvältä alkaa näyttää tämä tuleva viisvuotiskausi! :) Nämä olisivat siis seuraavien vuosien pääkohteet, mutta mielelläni lisäisin nöyrästi tähän vielä seuraavat kohteet ja perustelut:

- New York vaikka kerran vuodessa (ei kai sitä lasketa kaukokohteeksi, jos kotonaan pitää päästä käymään)
- Arabiemiraatit (minulla on jostain syystä ikävä sinne)
- Kreikka (tykkään kreikkalaisesta ruuasta ja se on terveellistä auringon alla nautittuna oletan)
- Lontoo (musikaaleja lähietäisyydellä)
- Muut maat (tarve/perustelut määritellään tapauskohtaisesti).

Oikeudet muutoksiin pidätetään. Vaihto-oikeus, ei mielellään palautusoikeutta. 

Ja eikun säästämään!


Kuvat: Google

Matkailun viisvuotissuunnitelma osa 1

Sain niin hyviä tuloksia syksyn selviytymissuunnitelman tekemisestä, että päätän kokeilla samaa ajatusta rakkaimpaan harrastukseeni matkustamiseen. Tuottajan koulutuksen saaneena aloitan suunnittelun tekemällä katsauksen taaksepäin kuluneisiin viiteen vuoteen, jotta voin saada jotain tuntumaa pohjaksi.


2008-2009

- USA-roadtrip (joulu-tammikuu -08-09)
- Pariisi, loma (pääsiäinen)
- Lontoo, Britneyn keikkamatka (kesä)
- Japani, kaverin luona ja junareissausta (syksy)

2010

- Honolulu/Oahu, rantaloma (helmikuu)
- Berliini ja Frankfurt, turistireissu & kaverin luona (kesä)
- Riviera-roadtrip Euroopassa, isän synttärimatka (elokuu)
- Berliini, kaverien luona (marraskuu)

2011

- Tallinna, viisumin hakureissu (helmikuu)
- Berliini, kaverien luona (helmikuu)
- New York, opiskelukevät (huhti-kesäkuu)
- Los Alcazares Espanja, sukuloimisreissu (heinäkuu)
- New York, loma (joulu)

2012

- Berliini ja Frankfurt, kavereita tapaamaan (heinäkuu)
- Lontoo, musikaalimatka hääpäivän kunniaksi (lokakuu)
- New York & Florida (toteutuu 2013, mutta säästämisen osalta sijoittuu 2012 vuodelle)

Summa summarum. Viimeinen viisi vuotta on ollut uusi aikakausi matkustuksen saralla. Vuoteen 2009 saakka reissuja on kertynyt vain maksimissaan 1-2 vuodessa. Sen jälkeen tahti on kiihtynyt johtuen siitä, että olen siirtynyt opiskelijasta työssäkäyväksi ja koska ystäviäni on muuttanut ulkomaille. Ihanteellista mielestäni olisi päästää käymään reissussa jokaisena eri vuodenaikana kerran eli neljä kertaa vuodessa. Useampaakaan reissua en tietenkään pistäisi pahakseni, jos se olisi mahdollista.

Viimeistä viittä vuotta katsoessani vuotta 2008 ja kuluvaa vuotta lukuunottamatta olen päässyt ihanteeseen ja viime supervuonna jopa ylittänyt sen. Näiltä pohjilta lähden viisvuotissuunitelman kimpuun. Huomaan kuitenkin, että tämä onkin isompi juttu, joten jatkan osan 2 kanssa myöhemmin.  Nyt pikkujoulujen viettoon HePalle! =) Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille!

Tuppikerhon itsenäisyyspäivän juhlat

Meillä on oma tuppikerho. Yksi paikallisyhdistys toimii Oulussa Mirkkulilla ja Mikolla ja toinen haara täällä meillä. Ollaan pelattu (yhdesti ennen eilistä) täällä Helsingissä ja perustettu Facebook-sivu, joten voi sanoa, että ihan virallisesta klubista on kyse ;) Peliin tarvitaan neljä pelaajaa ja eilen paikalle pääsivät Pax ja Mankka. Koska eilen vietettiin arvokasta juhlapäivää, niin innostuin laittamaan hieman juhlaa tänne kerhotalolle. Vielä, kun Pax ehdotti, että laitetaan ykköset ylle, niin juhlavuudesta ei ollut puutetta. 







Meidän residenssin tyyliin eri kulttuurit, värit ja teemat voivat olla sulassa sovussa. Niinpä itsenäisyyspäivän juhlamenulle päätyi meksikolaisia tortilloita (myös pöytäliina on Meksikosta, joten ne sopi yhteen). Alkajaisiksi puolestaan skoolattiin isänmaallisen Finlandia-hymnin tahtiin.




Kadetit ja Linnan rouva :)



Illallisen äärellä katselimme sivusilmällä Linnan juhlia. Ruuan jälkeen kaivettiin tuppikortit esille ja nostettiin läppäri pöydälle, josta katselimme pelin ohessa Maikkarin nettilähetystä ja bongasimme tähtireportteriamme ja muita tuttuja naamoja. Ilta oli oikein onnistunut ja juhlava. 

Tuppikerho toivottaa parhainta onnea ja menestystä 95-vuotiaalle Suomelle!

Kolmenkympin jälkeinen kyselykausi

Liekö minut vallannut toinen kyselykausi näin aikuisiällä, kun tuntuu, että päässäni surraa nykyään vain valtavasti kysymyksiä. Mutta vastauksiahan ei saa kuin kysymällä. Siksipä siis kysynkin kysymästä päästyäni...


Onko se todella totta, että ihminen katuu useammin sitä mitä on jättänyt tekemättä kuin sitä mitä on tehnyt? Miksi sitten tässä yhteiskunnassa pelätään riskien ottoa niin paljon?

Onko parempi vaientaa liian suuret haaveet ja tyytyä vähempään ja vallalla olevaan tilaan? Voiko silloin elää paremmin hetkessä, kun ei jatkuvasti tavoittele taivaita? Mutta toisaalta voiko mitään suurta mahtavaa tapahtua ilman hyppyä pois mukavuusalueelta? 

Tuoko pitkässä juoksussa ja ikääntyessä onnea se, että talous on turvattu ja elämä tasaisen vakaata? Pihviaterioita, riittävät yöunet, reissu etelään kerran vuodessa, tv-tallenteet iltojen ilona? 

Onko parempi että on ainakin vähän kuin että ehkä olisi paljon, mutta ehkä ei paljon mitään?

Mitä voi pahimmillaan seurata, jos kaatuu matkalla tähtiin? Onko parempi elää tietäen, että on ainakin yrittänyt vaikkei onnistuisikaan? 


Mikä aiheuttaa katkeroitumisen? Mikä tyydyttää ihmisen elämänjanon? 

Mikä on vain romanttista kuvitelmaa, mikä on realismia? Onko vaarallista vain katsoa ja (ehkä) katua?

Ajatteleeko järkevät ihmiset sitä mitä ovat yhteiskunnalle velkaa?

Ketä edes ovat järkevät ihmiset? Kuplivat ja elämänjanoiset vai kunnolliset ja vähän leipääntyneet?

Mahdollisuuksien maailmassa on niin paljon vaihtoehtoja. Mitä jos nurkan takana olisikin ollut se elämän mullistava unelmatehtävä? Mutta mitä jos jätinkin sen viimeisen kiven kääntämättä? 

Milloin pitää vain hyväksyä ja lopettaa jauhaminen? 


Kuuluuko aikuisuuteen lopettaa lyhytaikaisten mutta suurten kokemusten toteuttaminen, koska esimerkiksi helpoimmat mahdollisuudet päästä kokemaan ulkomailla elämisen arkea on usein ikärajoilla rajoitettua? Pitääkö "yli-ikäisenä" vain haluta käydä töissä ja säästää asuntolainaa pois?

Miten sovittaa rakkaus ja maailman kutsu?

Tekeekö aloilleen asettuminen onnellisemmaksi kuin säännöllisen muutoksen ja epävarmuuden kanssa eläminen? Siksikö ihmiset niin tekee?


Onko normaalia kysellä näin paljon?

Onko normaalia haluta paljon?

Onko normaalia edes olemassa?


Kuvat: weheartit.com

Voihan kansallisylpeyttä! Lumikuningatar!

Blogissa on ollut vähän hiljaista, kun kirjoittajalla on ollut vähän hiljaista sairastelun takia. Viikkoon on silti mahtunut yksi huikea kohokohta, nimittäin Lumikuningatar-baletti. On kiittäminen äitiäni, että hän oli kaukaa viisas tällaisen megatuotannon tulemiseen ja huomattiin hankkia liput ajoissa. Minulla on vain yksi aikaisempi kokemus baletista ja sekin oli vain osittainen, sillä muistimme aloitusajan väärin ja myöhästyimme xD Väitänpä kuitenkin, että esitys oli ihan omaa luokkaansa muihin baletteihin verrattuna. 


Erityisen baletista teki se, että se oli kunnianosoitus Suomelle ja Helsingille. Kerrankin KERRANKIN tunsin suurta kansallisylpeyttä tätä esitystä katsellessani ja huomasin ajatettelevani, että juuri tällä tavalla Suomea pitäisi markkinoida ulkomaalaisille. 

Helsingin kauppatori on tapahtumien keskiössä ja välillä Lumikuningatar viiletti siellä bling blingillä tuunatulla segwayllään pitkin upeita lavasteita, jossa satumaisen ihanasti puetut esiintyjät tanssivat kauniin musiikin tahdissa. Baletissa yhdistyy H.C. Anderssenin satumaisema, modernit erikoistehosteet (joita ei säästelty ja se on aina plussaa!), elokuvamaisen mahtipontinen ja tarttuva musiikki, kuvankauniit tanssijattaret. On huumoria, on mystiikkaa, on jännitystä ja on estetiikkaa, niin ettei silmiä malta räpsäyttää. 

Lumikuningattaren koti on Suomen Lapissa, jossa seidat ja maahiset mellastavat. Suomalainen kansanperinne on tuotu esityksessä esille niin tyylillä, että minä jopa tunsin siitä oikein valtavaa ylpeyttä! Esitykseen mahtuu myös maailmanympärimatka, joten välillä lavan täyttävät latinot, kasakat ja hunnutetut napatanssijattaret. Istuin koko esityksen ihan penkin reunalla ja ahmin joka sekunnin herkkua sisuksiini. 

On sanottava, ettei edes Broadwayllä tehdä näyttävämpää taidetta ja viihdettä, kuin Lumikuningattaressa. Näytökset ovatkin menneet kuin kuumille kiville ja kuusi lisäesitystä on tulossa. Jos et kuitenkaan tänä vuonna pääse tätä balettia katsomaan, niin laitahan tulevia vuosia ajatellen korvan taakse. Tästä povataan hittiä vuosiksi ja minusta saa helposti kaverin mukaan :) Voisinpa nähdä tämän uutena jouluperinteenäni. Kiitos äidille, Sirkalle ja Hillalle ihanasta elämyksestä!


Virallinen arvio:  5 ämpärillistä bling blingiä ja aistien tykitystä * * * * *


Alin kuva: Google

Helou, lähdetäänkö safarille?


Jos se näyttää tältä, niin kyllä voisin lähteä ;)

Happy Thanksgiving!

Voihan New York. Tänään vietetään Yhdysvalloissa Thanksgiving Day'ta ja on tosi harmillista, etten ole onnistunut vielä koskaan olemaan maassa tänä marraskuun viimeisenä torstaina, jolloin minun todella kuuluisi olla siellä. Kuten tiedätte, meikäläisen makuun ei voi koskaan olla liikaa suuren maailman meininkiä ja leikkisää menoa, ja sitä New Yorkissa järjestettävästä Thanksgiving-paraatista ei puutu. Kirvelee suorastaan katsoa näitä marraskuisia kuvia - nii-iin nämäkin ovat marraskuussa otettuja kuvia - elämä voisi olla värillinenkin pimeyden sijaan.



Minulle on jäänyt elävästi mieleen, kun ensimäisellä New Yorkin reissullamme vierailimme Suomen konsulaatissa ja jututimme siellä Nycissä asuvia suomalaisia työntekijöitä. Joku kysyi, että onko teillä koskaan ikävä Suomeen. Muistan vastauksen selvästi: "No, onhan Suomen kesä kiva ja on mukava vierailla siellä kesäaikaan, mutta MARRASKUU, se on niin karseaa, että ei, ei todella halua kokea sitä enää koskaan." Olen kyllä harvinaisen samaa mieltä. Tänään taas kun tuolla raahustin ulkona pimeässä töistä kotiin kroonisesti väsyneenä, niin mietin, että miten tällainen aika voi olla olemassa!? Kuka on päättänyt asettua aloilleen näille leveysasteille aikoinaan? Tulijoiden on ollut pakko olla liikkeellä kesällä, muuta selitystä en keksi. 



No se siitä valituksesta. New Yorkissa järjestettävä vuosittainen paraati on tavarataloketju Macy'sin organisoima. Googletin vähän tietoa aiheesta lisää ja tällaista löysin: 

Kuuluisan tavarataloketjun perusti 1800-luvun puolivälissä herra Macy, joka avasi muutamia sekatavarapuoteja Haverhilliin Massachusettsissa. Ajatuksena oli palvella duunareita, mutta hanke menestyi huononpuoleisesti. Macy kuitenkin oppi tekemistään virheistä, eikä heittänyt kirvestä kaivoon. (Toim. huom. Tässäpä vinkki, joka meidän on syytä ottaa opiksemme amerikkalaisilta! Epäonnistumista ei tarvitse kammota vaan se on arvokas oppi tulevaan!) Hän muutti liiketoimintansa New Yorkiin 1858 ja perusti kaupan kauas kaikista muista palveluista, 6th Avenuelle Union Squaren korkeudelle. Alusta alkaen liikkeen tunnuksena oli muodossa tahi toisessa tähti, muistona perustajan nuoruudessaan merillä ottamasta tatuoinnista.

Herra Macy oli innoitettu markkinoija, ja menestyi uudella yrittämällään hienosti. Hän otti käyttöön uusimuotisia hienouksia, kuten tavaratalon oman joulupukin ja valaistut näyteikkunat, ja saikin laajentaa kauppaansa kerran toisensa jälkeen vastatakseen kasvavaan kysyntään.

Vuonna 1895 Macyn perhe möi liiketoiminnan Straussin veljeksille, ja muutamaa vuotta myöhemmin tavaratalo muutti 34th Streetin ja Broadwayn kulmaan, jossa se toimii edelleen, korttelin kokoisena ja maailman suurimpana alallaan. Nykyisin Macy's -myymälöitä on lähes tuhat ympäri Yhdysvaltain.



Macy'sin Kiitospäivän paraati on ilahduttanut kaupunkilaisia 20-luvun puolivälistä saakka. Alunperin Macy'sin monet maahanmuuttajatyöntekijät halusivat juhlistaa joulukauden alkua marssimalla kotimaidensa tapojen mukaisessa kulkueessa. Mukaan mahtui paitsi pukeutuneita työntekijöitä myös palkattuja viihdealan ammattilaisia. Jo ensimmäisenä vuotenaan kulkue keräsi neljännesmiljoona katsojaa, niinpä Macy's päätti järjestää paraatin vuosittain. Paraati huipentuu paitsi jättiläisilmapalloon, joka on joka vuosi erilainen, myös Joulupukin saapumiseen Herald Squarelle.

OI, KUINKA RAKASTANKAAN TÄTÄ KAUPUNKIA. 

Huomenna lähden toiseen lempikaupunkiini eli Ouluun... Saa nähdä miten pääsen viikonloppuna koneelle, kun meillä ei tosiaan kämpillä ole nettiä siellä enää. 
Joten varalta: Hyvää viikonloppua kaikille!


Kuvat ja tiedot Macy'sistä: Googlesta