Antaa kaikkien kukkien kukkia

Antaa kaikkien kukkien kukkia - Siitä New Yorkissa on kysymys! Mitä vain voi tapahtua. Kuka tahansa voi tulla vastaan. Tänään huomasin, että vitsit ihmiset ovat kauniita! Kun tarkkaan katsoo, alkaa nähdä rodusta ja väristä huolimatta ihmisten kasvoissa ja eleissä yhtäläisyyksiä, vaikka kaikki ovat niin erinäköisiä. Reissaamisesta huolimatta en ole ollut elämässäni paljoa tekemissä aivan eri kulttuurista tulevien kanssa. Tänään olen saanut monta uutta kaiffaria ja on vain jotenkin niin hassua, päästä samalle aaltopituudelle esimerkiksi jonkun korealaisen kanssa, vaikkei tiedä heidän kotimaastaan mi-tään.

Aamulla lähdin kotoa vakaana aikeenani mennä hoitamaan kansalaisuusvelvollisuuteni ja käydä äänestämässä. Kävin syömässä pannukakkuja aamupalaksi, koska en ollut ehtinyt kokeilla niitä vielä aiemmin. Lähdin kävelemään kahdeksannelta avenuelta kohti ensimmäistä avenueta. Ajattelin, että 8 korttelinväliä ei voi olla pitkä. About 45 minuuttia myöhemmin saavuin perille ihan nuutuneena. Kello oli niin paljon, ettei puhettakaan, että ehtisin äänestämään! Enkä edes löytänyt koko lähetystöä, koska en uhmakkaana ollut ottanut karttaa mukaan, olenhan käynyt siellä ennenkin. Kummasti vaan muisti ei pelaa viiden vuoden takaisiin maamerkkeihin. Huomenna siis vielä uusi yritys ja otan suosiolla taksin heti hotellilta.

Minulta on pyydetty, että esittelen täällä blogissa ostoksia. Tähän mennessä olen kyllä ollut uskomattoman hillitty ja olen hankkinut vasta yhden paidan vaaterintamalla! Ja sekin H&M:ltä, joten luultavasti voitte käydä halutessanne poimimassa samanlaisen Rotuaarilta mukaanne, jos haluatte :)

Ostin siis tällaisen perusruutupaidan tuosta parin korttelin päästä parilla kympillä. Muitakin toiveita voi mielellään esittää, että mistä haluaistte kuulla täällä blogissa.

Tänään opiskeltiin kielioppia. Viimeisellä välitunnilla eräs korealainen Ji kysyi, että haluaisinko lähteä muutaman muun opiskelijan kanssa syömään intialaiseen koulun jälkeen. Olin mielissäni kutsusta. Korealaiset ovat supermukavia! Moni on tullut suoraan sanomaan, että "sinä olet kiva" ja kaikki tuntuvat muistavan minun nimen :D Ja he ovat superavuliaita. Pudotin kolikoita lattialle ja samantien joku poika juoksi keräämään minulle. Ja aina joku korealainen kerää tunnilla käytetyt kirjat kaikilta ja vie opettajalle.

Jin opettaja oli suositellut Eest Villagessa sijaitsevaa Raj Mahal -ravintolaa ja ajelimmekin sinne sitten kahdella metrolla.

Otimme talon aterian, johon kuului herkullinen alkukeitto, kahdenlaista leipää, pasteijan tyyppinen alkupala, pääruoka ja jälkiruoka. Koko lysti maksoi tippeineen 13 dollaria! Jestas, että täällä Midtownissa ryöstetään! Tuohon hintaan saa just ja just aamupalan.

Syötiin monta tuntia ja tutustuttiin toisiimme. Mukana oli neljä korealaista, yksi brasilialainen ja minä. Muut asuivat kauempana, joten osaa stressasi, että miten he löytävät perille kaikkine vaihtoineen.

Itse ajelin pari korttelin päähän ja olin kotikonnuilla. Minut perikatoon vievästä hintatasosta huolimatta, rakastan asua täällä! Tämä juuri tekee tästä kokemuksesta niin epätodellisen. Hotellin vieressä oli joku poliisioperaatio menossa ja kymmenen poliisiautoa huusi pillit ja vilkut päällä. Kaupunkilaiset vaan kävelivät viileästi ohi ja kaksi miestä puhalteli saippuakuplia ilmaan. Ja lukuisten valojen takia täällä on kuulemma superturvallista. Monet muut opiskelijat muuten ovat täällä paljon pidempään kuin minä, jopa vuoden. Millähän rahalla se onnistuu?

Saavuttuani kotimetroasemalle pääsin kuulemaan ilmaisen huippukonsertin. Uskomattomalla äänellä varustettu katulaulaja veteli Lionel Richien kappaleita niin että oli pakko jäädä kuuntelemaan.

Jäin katselemaan keski-ikäistä miestä, jonka laulutaito oli aivan omaa luokkaansa. Välillä mies teki piruetteja ja tapaili tanssiaskelia Michael Jacksonin tyyliin. Suomessa mies olisi naurettu pihalle, ei sillä että kukaan raavas mies menisi edes laulamaan ja tanssahtemaan missään. Miehellä oli mukana lapsi, joka nukkui tuolissa taustalla. Kaksikko herätti mielessäni monia mietteitä. Onko tuo nyt hyvä lapselle olla näin myöhään metrotunnellissa jne. Mutta täällä ei ole sellaista yhtä mallia, jota kaikki noudattaisivat. Monet suomalaiset lapset eivät vaikuta kovin hyvin voivilta, vaikka heidät laitettaisiin ajoissa nukkumaan. Mutta mitäpä minä tästä kasvatuksesta tiedän, joten jätetään aihe sikseen, ennen kuin tulee kasvatusoppaasta päähän joltakin. Varmaa kuitenkin on, että lapsi muistaa aina nuo hetket ja isin enkelin äänen!

Huomasin, että haluan vain jäädä paikoilleen, kuunnella sielukasta musiikkia ja katsella ihmisiä. Jäin tunniksi. Näin juutalaisia hattuineen ja partoineen, kiireisiä bisnesmiehiä, uupuneita shoppailijoita ja heikko-osaisempia ryysyisissä vaateissan, mutta musiikin kuulleessaan heillä oli aikaa pysähtyä ja hymyillä laululle.

Lauluissa laulettiin unelmoinnista ja oli mahtavaa huomata, että bam, tässä olen keskellä unelmaa juuri nyt. Olen saanut usealta ihmiseltä viestiä tänne, että tämä blogi on saanut heidät miettimään, että unelmia pitää toteuttaa, eikä saa unohtaa sitä arjen hulinoissa. MAHTAVAA! Ihan parasta palautetta, mitä voi saada. En keksi yhtään syytä, miksi kannattaisi jättää toteuttamatta unelmia! Jos on tahto niin on keino! Muistkaapa se siellä nyt!!!

Obama, ei sun olis tarttenut!

No niin, tänään siis päätin kunnostautua valokuvien ottamisessa. Mietiskelin, että voisin kuvata reitin kotoa koululle: Siinäpä matskua blogiin siltä varalta, että tänään ei tapahdu mitään mainitsemisen arvoista, haha :)

Aloitan tämän postauksen Paksun pyynnöstä kuvalla "Ulla ja New York". Onko nyt helpompi uskoa, että olen täällä? ;) Kuva minusta kaupungilla kertoo myös siitä, että olen edistynyt kavereiden hankkimisessa... (Välihuomatuksena huomatkaa takana olevan naisen ihanat Ugg bootsit! En ole vieläkään raskinut ostaa omia, nyyh. Kokeilin juuri ylläolevan kaltaisia ja ne on i-ha-nat! Mistä Uggit kannattaa ostaa täällä, vinkkejä anyone?)

Heräsin siis omasta sängystäni (hyödyllistä tietoa). Tästä. Ja suihkun kautta läksin koulua kohti. Tänään tuli lämmintä vettä, luksusta! Ostin Kmartista palmun ja nyt huone alkaa olla jo ihan kotoinen. Alulakanaa en ole vielä onnistunut löytämään tästä lakanasettien luvatusta maasta (oikei, lupaan ettei enää sanaakaan lakanoista)!

Astuin ulos New Yorkerista ja vasemmalla näytti tältä...

...ja oikealla komeilee Madison Square Garden, jossa järjestetään paljon konsertteja ja urheilutapahtumia.

Kulman takaa Penn Stationin metropysäkille. Yllättäen jäin roikkumaan nettiin aamulla ja tuli kiire! Mutta vaikka päivällä muutaman välin ajaisikin metrolla, käveltyä tulee ihan hirveästi + portaiden kipuaminen ylös alas tekee hyvää. Olen siis citysporttista ihmistyyppiä.

Portaat alas...

Toiset portaat alas ja raiteiden alta toiselle puolelle. E-juna kohti Jamaica Stationia ja muutama pysäkinväli junassa.

Ylös 53th streetillä. Ja maisema näyttää tältä. Koulu sijaitsee 56th streetillä, joten käpsyttelyä on kolme korttelia Central Parkia kohti. On huippua, kun alkaa pikkuhiljaa muistamaan, että mitä milläkin kadulla sijaitsee. Kolmen korttelin matkalla ehtii olla kolme kertaa enenmmän deleja ja kahviloita kuin Oulussa on yhteensä. Aamupala on siis superhelppo napata mukaan. Tänään tosin en ehtinyt sitä tehdä.

Pari kadun ylitystä ja Carnegie Hallin kohdalta oikealle.

Ja perillä ollaan! Olen todella tyytyväinen tähän koulun sijaintiin. Ennen lähtöä tosin ajattelin, että vietän kaiket päivät tauoilla Central Parkissa, mutta totuus on, että tuntien välillä on vain 10 minuutin tauot eikä edes lounaalle ole sen enempää varattu aikaa. En oikein vielä tiedä, että kuinka handlaan syömiset jatkossa. Ruokaan menee tällä hetkellä ehkä hieman liikaa rahaa.

Portaat ylös kolmanteen kerrokseen ja valitsin vapaaehtoisen kerhon sijaan kotitehtäväluokan, jossa on paikalla opettaja auttamassa mahdollisten ongelmien ratkaisemisessa.

Ensimmäinen kotitehtäväni oli tutustua New York Times -lehteen ja referoida jokin omavalintainen artikkeli sieltä. Valitsin tietysti kuninkaalliset häät! =) Artikkeli kertoi siitä, kuinka järkyttävä määrä eri mahdollisuuksia täällä Nycissä on juhlia Katen ja Williamin häitä, vaikka ne alkavat paikallista aikaa viideltä aamulla! Moniin tapahtumiin kehotetaan naisia pukeutumaan hääpukuihin ja paras asu palkitaan. On myös hääristeilyä, hassu-hattu-kilpailuja, look-alike kisoja, kuninkaallisia brunssiaamiaisia ja Brooklyn Bridgen alla järjestettävät festivaalit, jossa voi katsoa selostuksen ja livemusiikin kera häitä isolta screeniltä. Oikeesti mää oon just sopivan hörhö, että sovin tänne kaupunkiin! Oon jo harkinnut hääpuvun vuokraamista ja herätyskellon virittämistä... Heh, no ei nyt sentään! (Hmm, voishan sitä tosin käydä sovittelemassa hääpukuja...)

Tämän päivän valinnainen kurssi käsitteli Amerikan kulttuuria. Tuntien jälkeen suunnattiin tutustumaan sinne New York Care vapaaehtoistyöjärjestöön. Esittelyn pitänyt mies oli sellanen enegiapakkaus, että se suorastaan pelotti! Luulenpa, että ei tule ehkä kuitenkaan lähdettyä mihinkään projektiin mukaan, koska kaikki aikakulta on niin kortilla.

Esittelyn jälkeen lähdettiin luokan ja opettajan kanssa yhdessä pizzalle ennen tunneille paluuta. Olen tykästynyt ihan hirveästi tähän ryhmään ja kuulin täällä kauemmin olleilta, että meidän opettaja on paras kaikista. Voin kyllä helposti uskoa sen, sillä hän on ihan huippu! Brooklyniläinen kuvataiteilija, joka opettaa Kaplanissa sivutoimisena. Päätin siis, etten vaihda aamuryhmään, vaikka se tarkoittaakin vähemmän mahdollisuutta osallistua kerhoihin.

Tänään tosiaan aloin vähän saamaan kavereita ja huomasin, että olen jotenkin eniten samalla aaltopituudella korealaisten kanssa! Se on tosi hassua, koska en ole aiemmin varmaan edes ikinä tuntenut ketään sieltä saati että tuntisin heidän kulttuuriaan. Hengasin tänään kuvassa olevan Sheilan ja yhden brasilialaisen kanssa ja sovittiin, että mennään ensi viikolla yhdessä Maija Poppanen -musikaaliin ja ehkä muinakin iltoina, joihinkin koulun häppeninkeihin! Tosi mukavaa!

Erottiin tyttöjen kanssa, kun he lähtivät kohti New Jerseytä, jossa he asuvat. Poikkesin kenkäkauppoihin ja käppäilin Times Squarea kohti, kunnes tie katkesi. Idolini Obama oli ihan viitsinyt tulla paikan päälle tervehtimään minua! Enpä vissiin ollut innoissani!!

Huomattiin härdellit jo palatessamme NY Caresta koululle. Eräs rohkea meidän luokkalainen kävi kysymässä poliiseilta, että mitä täällä tapahtuu.

Sopivasti kuitenkin presidentin varsinainen saapuminen ajoittui juuri minun kotiinpaluureitilleni. Silloin kun menin Lontooseen, kuningatar Elisabeth tuli vilkuttamaan meille Buckinhamin palatsin edessä, joten olihan tämä Obamaan törmääminen toisaalta ihan odotettavaa...

Kaduilla oli varmaan tuhat poliisia ja kaikenlainen arsenaali poliisiautoja, mitä ikinä voi kuvitella. Olin varma, että Jack Bauer heiluu myös jossain, koska näin hänen autonsa ja tarkka-ampujia katoilla.

Juuri ennen presidentin saapumista taivaalla alkoi lentää helikopteri ja vielä lisää poliisiautoja ja tärkeännäköisiä turvallisuuspäälliköitä ilmaantui kaikkialle.

Ja lopulta pääjihu hienossa autossaan vyöryi paikalle ja kävi tekemässä kunniakierroksen edessämme. Ihmiset huusivat innoissaan tai vähemmän innoissan. Jostain ilmaantui tyyppejä huutelemaan "missä hänen syntymätodistuksensa on, kysympä vaan?" ja "Mitä olet muka saanut aikaan?"

Rehellisyyden nimissä sanottakoon, että en nähnyt heppua itseään. Vain tuon auton. Mutta voin ottaa hyvityksenä vastaan Madelainen tapaamisen, hänhän asuu täällä myös. Sopiiko?

Nyt alan suunnitella nukkumaan menoa naapurihuoneen kultakurkun sävelten siivittämänä. Aamulla olisi tarkoitus lähteä etsimään Suomen suurlähetystöä ja käydä äänestämässä. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Kulttuurieroja

Koulu alkoi tänään kahdeltatoista ja sain nukuttua pitkään. Aikaeron ja hektisten päivien jälkeen olen ollut kunnon yöunien tarpeessa. Koska ikkunastani näkyy vain vastapäisen talon seinä, en ollut huomannut, että ulkona oli alkanut sataa ja aika reippaasti. No eipä haittaa, ajattelin, sillä metropysäkkihän on ihan oven vieressä. Hyppäsin metroon ja ajattelin leuhkana, että kylläpä olen jo konkari näitten metrojen kanssa. Vähän aikaa istuttuani huomasin, että jaa, eihän tämä menekkään sinne oikealle pysäkille.

Ei siinä mitään, tiesin, että osaan kyllä suunnistaa koululle helposti, mutta ulkona oli alkanut sataa kuin saavista kaatamalla ja kävelymatkaa oli enemmän. Jäin töllistelemään ilmaa muiden ihmisten kanssa hetkeksi, mutta pakkohan se oli sinne lopulta mennä. Ilman sateenvarjoa vaivalla föönätty tukka oli litimärkä viidessä minuutissa. Sade oli kuitenkin lämmintä ja hypähtelin lättäköjen yli ja päässä alkoi soida "singing in the rain" :) Mietiskelin, että olen kyllä siirappisen rakastunut tähän paikkaan, kun sadekin voi saada vain hyvälle tuulelle!

Vettä valuvana kävin ostamassa sateenvarjon samasta kaupasta, josta pari vuotta sitten jouluna haimme jouluaattoillan illallisen mukaan. Oh, memories! Koulu alkoi 20 minuutin orientaatiolla, jossa kerrottiin päivittäin järjestettävistä structured studies -jutusta. Homma tarkoittaa erilaisia kerhoja, joita on monta kertaa päivässä. Voi valita kiinnostuksen mukaan minne menee. On mm. taide- ja muoti-kerho, Broadway-musiikali-kerho, kahvittelukerho ja ruokakerho, joka tarkoittaa sitä, että mennään porukalla lounaalle johonkin etniseen ravintolaan ja keskustellaan ruuasta :) Lisäksi on esim. kävelykerho, jossa lähdetään kolmeksi tunniksi tutkimaan jotain eri kaupunginosaa opettajan johdolla. Opettajat laittavat kaikkensa likoon, että opiskelijat viihtyisivät. Kaikkia kerhoja vetää siis opettaja ja on tarkoitus, että siellä opitaan puhumaan, puhumaan ja puhumaan! Huippua!

Ensimmäinen varsinainen tuntini oli keskustelukerho, jonka aiheena oli yliluonnolliset asiat. Ryhmässä oli kolme korealaista, yksi saksalainen ja yksi venezuelalainen minun lisäkseni. Oli aika hauskoja keskusteluja, kun minä ja venezuelalainen olimme kristittyjä ja korealaiset taas eivät tienneet siitä uskonnosta yhtään mitään. Heitä nauratti, että me uskomme kuoleman jälkeiseen elämään ja meitä nauratti, että he uskoivat kummituksiin! :D

Iltapäivän ryhmässä tuli myös kulttuurierot uskomattomalla tavalla esille. Opettaja käski meidän kirjoittaa kysymyksiä koulutukseen liittyen ja esittää niitä toisillemme. Eräs korealainen tyttö kysyi meiltä, että kannatammeko fyysistä rangaitsemista huonosta koulumenestyksestä! Kaikki muut paitsi luokan viisi korealaista olivat varmoja, että tyttö vitsailee, mutta kaikki korealaiset todistivat, että heitä on lyöty pesäpallomailoilla ala- ja yläasteella huonon koetuloksen jälkeen. Jos esim. tavoite on ollut saada kokeesta 100 pistettä ja oppilas on saanut vain 80, on häntä lyöty mailalla eri puolille kehoa 20 kertaa, jokaista puuttuvaa pistettä kohden!

Odotukseni vastaisesti en mennytkään luokkaan, joka koostui vain uusista opiskelijoista. Eli ryhmät menevät tason mukaan ja joka tiistai saapuu uusia heppuja mukaan. Kävin juttelemassa akateemisen johtajan kanssa ja hän näytti minulle saamiani koetuloksia tarkemmin. Olen kuulemma ihan Advanced-tason rajoilla ja hän epäili että muutaman viikon päästä voin tehdä tasotestin uudelleen ja siirtyä seuraavan tasoiseen ryhmään! Puhutun ymmärtäminen on jo sillä tasolla, mutta kielioppi ja puhuminen vaatii vielä harjoitusta. Olin niin mielissäni, koska oikeasti, lukiossa en tajunnut kuullunymmärtämistehtävissä mitään!

Huomenna menemme tutustumaan New York Care -organisaatioon, joka välittää vapaaehtoistyöntekijöitä. Meillä on mahdollista hankkia työkokemusta New Yorkista vapaaehtoisina! Opettaja sanoi, että se näyttää superhyvältä CV:ssä, että on ollut vapaaehtoisena esim. jossain nyciläisessä firmassa ja parhaimmillaan työtehtävät voivat olla omalta alalta! Niin huippua! Kaplan vaikuttaa ihan täydelliseltä koululta! Kuulin muuten tänään, että olen koulun historian ensimmäinen suomalainen oppilas! Vähän siistiä! Jengiä on ties mistä maista kuten Turkmenistanista ja Boliviasta, muttei Suomesta! Kummallista.

Koulun jälkeen ajelin metrolla Union Squarella ja kävin kiertelemässä vähän vaatekauppoja ja syömässä ravintolassa, jossa Heini kerran tilasi pupuplatterin, joka näytti muuten olevan edelleen listoilla :) Ah, memories! Nyt lähden nukkumaan! Hyvää yötä ja huomentaaaa!

Ps. Koitan aktivoitua ottamaan kuvia lisää jossain välissä, kun niitä on paljon pyydetty. Tänään oli niin pimeä ilma, ettei oikein ollut kuvauksellista.

Koulua ja asumista

No niin nyt on ensimmäin koulupäivä takana. Viitisenkymmentä uutta opiskelijaa aloitti tänään opinnot Kaplanin Midtown -koulussa ja kuten olin toivonutkin olin ainut suomalainen ja itse asiassa ainut pohjoismaalainen opiskelija. Suurin osa jengistä oli kotoisin Brasiliasta tai Aasiasta. Paikalla oli todella suuri määrä eri kansallisuuksia!

Heti astuttuani sisälle kouluun ihastuin totaalisesti paikkaan! Kaplanilla on Manhattanilla kolme koulua ja tämä midtownin toimipiste on 6-kerroksinen rakennus, jonka kaikki kerrokset ovat tätä collegea. Samassa koulussa kuitenkin opiskelee englannin kielen opiskelijoiden lisäksi lääkäreitä. Tilat ovat modernit ja henkilökunta aivan käsittämättömän ensiluokkaisen ystävällistä (toisin kuin täällä asuinpaikassani, josta kohta lisää).

Ensimmäinen päivä meni byrokratiaan ja koulun käytäntöihin tutustuessa. Teimme myös tasotestin, jonka perusteella olen kuusiportaisella asteikolla tasolla higher intermediate (ylempi keskitaso, 4. taso). Seuraava taso on advanced ja sitten tulee jo lähes äidinkielenveroinen taso. Olin tyytyväinen testitulokseen, sillä uskon olevani oikeassa ryhmässä. Tunnit alkavat huomenna ja sitten näkee, että ketä tänään tavatusta joukosta on samalla luokalla. Keskimäärin 10 viikossa kokopäiväinen opiskelija pääsee tasolta seuraavalle, joten katsotaan ennätänkö 8 viikossa siihen! Ymmärsin tänään opettajien puheesta ihan kaiken, mutta sitten kun piti alkaa keskustelemaan muiden vajaakielisten kanssa, niin se olikin sitten vähän eri juttu.

Opetus vaikuttaa ihan mahtavalta. Luvassa on paljon ryhmätehtäviä ja koko ajan kannustetaan siihen, että puhumalla oppii. "Tutustukaa ja viettäkää aikaa yhdessä myös vapaa-ajalla." Koulussa on kiellettyä istua samaa kieltä äidinkielenään puhuvan vieressä ja varsinaisen opetuksen lisäksi on tarjolla paljon muuta kehittävää. Joka päivä on clubeja, joissa on teemana esim. musikaalit, pelit, muoti, taide jne. Lisäksi on koulun järjestämiä matkoja ja muuta ohjelmaa joka päivälle. Jännityksellä siis odotan, että mitä tämä tuo vielä tullessaan! :) Sain tänään lukkarin ja olen joutunut iltapäiväryhmään. Se tarkoittaa sitä, että koulua on joka päivä klo 10.20-16.50. Torstaina on mahdollisuus yrittää vaihtaa, jos haluaa että koulu alkaisi jatkossa jo 8.40 ja loppuisi kahden maissa. Pitää vähän tsekata, että onko ryhmä kiva vai raskiiko koittaa vaihtaa.

No niin ja sitten tähän majoitukseen. Vietin siis ensimmäisen yön täällä New Yorkerissa hotellin puolella yllä näkyvässä huoneessa. Huone oli 29. kerroksessa ja maisemat ikkunaista oli hienot. Sunnuntaina pääsin kirjautumaan tähän varsinaiseen kämpääni ja pudotusta tapahtui vähän muussakin kuin kerrosluvussa.

Tadaa! Tällainen vankilakoppia muistuttava komistus oli minua odottamassa 17. kerroksessa. Huone on itse asiassa vähän isompi kuin odotin, mutta kämpän hirveän huono siivo tuli yllätyksenä. Pöydät ja laitteet olivat hirveän pölyn peitossa (varmasti ollut jonkun pojan kämppä viimeksi)! Olin varma, että kaikki New Yorkin luteet ovat peräisin tästä sängystä ja en voinut kuvitellakaan ottavani sängyllä olevia kulahtaneita pussilakatoita käyttöön. Olin superväsynyt pitkän liikkeelläolopäivän jälkeen, mutta ei auttanut kuin lähteä kodinsisustuskauppaan ja tietokonekaapelikauppaan. Marssin vieressä olevaan Macysin tavarataloon ja aloin kiertää valtavaa osastoa. Tajusin, etten ymmärrä lakanoiden nimistä ja koosta yhtään mitään. Pitääkö olla Twin, Queen, King vai Full size...? Pyörin epätoivon partaalle asti hypistelemässä toinen toistaan ihanampia egyptin puuvilla- ja silkkilakanoita, joiden hinnat lähtivät 200 dollarista ylöspäin + verot! Tuntui, ettei paikassa ole yhtään normaalia lakanasettiä ja lopulta ostin lähes summassa Martha Steward Collectionin setin, jonka hinta oli suunnilleen järkevä parin kuukauden käyttöön. Lopputulos osoittautui oikeankokoiseksi ja on erittäin mieluinen! Tosin aluslakana on samaa materiaalia kuin kertakäyttöpöytäliina, joten ehkä tässä kuuluu olla vielä yksi lakana tämän helmalakanan päällä. Se täytynee vielä hankkia.

Illan päätteeksi huone näytti jo vähän paremmalta, vai mitä? Ostin myös kaksi mattoa, koska tuo lattia on vähän ällöttävä ja kylmä. Ei ole kyllä hajuakaan, mitä teen noille, kun täältä pitää lähteä, mutta ehkäpä ne voi vaikka koittaa myydä Craiglistin kautta. Tuon keksiminen kyllä oikeastaan vähän lisäsi sisustusvimmaa, mutta koitan pitää mielessä, että täällä kyllä riittää rahareikiä muuallakin!

Asun tosiaan 17. kerroksessa ja täällä on myös opiskelija-asuntojen toimisto, yhteiskeittiö ja oleskelutila. Myös 16. ja 9. kerroksissa on opiskelijoille yhteiset keittiöt ja lounget. Kellarissa on pesula ja kuntosali, joita voi käyttää ympäri vuorokauden. Alhaalla hotellin suuressa kultaisessa aulassa on 6 hissiä, jotka kulkevat vain 20 kerrokseen asti ja 6 jotka kulkevat vain 21-40 kerroksiin. Kätevä systeemi, ettei tarvitse koko ajan pysähdellä.

Tuossa kuvassa ylhäällä on räppäsy Macysiltä. Siellä on menossa joku flower show ja alakerta muistuttaa viidakkoa. Tavaratalo ei kuulu erityisesti minun lemppareihin, mutta koska se on lähellä niin pakkohan siellä oli käydä. Kotitaloustavaroita sieltä ei juurikaan kuitenkaan löydy vaan viereinen K-Mart on suomalaista Halpa-Hallia vastaava kauppa, josta pitäisikin kohta lähteä katselemaan jotain siivousvälineitä. Mutta täällä oli käynyt tänään siivooja! Mainitsin sotkusta koulun johtajattarelle (joka on muuten ihan Demi Mooren näköinen) ja ilmeisesti hän oli pannut tuulemaan. Normaali käytäntö on, että huoneeseen saa siivouksen samaan hintaan kerran viikossa, mutta se pitää erikseen pyytää ja se tapahtuu vain lauantai-aamuisin!

Asuntoni äänieristys on näköjään nolla luokkaa. Viereisessä huoneessa asuu joku kultakurkku, joka laulaa musikaalibiisejä päivät pitkät. Onneksi tytöllä on sievä ääni! Oikeastaan se onkin ihan kätevää, koska en ole saanut ladattua Spotifytä koneelle, koska sitä ei ole tarjolla USA:ssa! Aika hiljaista siis. Olisihan tuo tv, mutta sen kuva on aika hirveä ja kaukosäädin limainen, yök. Ystäväni Soikka ei kyllä voisi asua täällä, heh! :) Ja tämän aamuinen kylmä aamusuihku ei ollut kyllä minunkaan mieleen. Mutta nyt kun tähän alkaa tottumaan, niin pakko sanoa, että rakastan olla täällä. Rakastan tätä kaupunkia joka solulla ja jos se tarkoittaa tämän tasoista asumista, niin fine by me! Tämä on minun sielun maisemani. Elän hetkessä ja joka päivä tähän saakka on meinannut tulla itku onnesta. Olen niin kiitollinen tästä, ettei mitään rajaa!

Ensimmäisen viikonlopun tunnelmia

Vihdoin ja viimein ehdin tänne blogin ääreen tuomaan teille terkkuja täältä määränpäästäni! Saavuin eilen viiden maissa tänne Manhattanille ja siitä lähtien on ollut yhtä hulinaa. Tuntuu, että on jo ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Kirjauduin sisään pilvenpiirtäjähotelli New Yorkeriin ja sain huoneen 29. kerroksesta. Hetken raskaasta lentopäivästä toivuttuani läksin kävelemään uusille kotikonnuilleni ja huomasin Times Squaren valojen loistavan muutaman korttelin päässä. Niinpä käppäilin sykkivässä lauantai-illassa katselemaan kuuluisia kortteleita ja pääsin näkemään huippumallin poseeraamassa mainoskuvauksissa keskelle autotietä viritetyssä lokaatiossa. Olin kuitenkin aika väsynyt ja kaikki se valomeri ja ihmispaljous tuntui psykedeeliseltä sen jälkeen, kun oli istunut koneessa yrmeän mykän miehen vieressä 9 tuntia hipihiljaa. Kerran sain tosin säikäytettyä hänet, kun huusin lentoemännälle. Mies pomppasi puoliunesta hereille päästäen ihmeellisen volahdusäänen ilmoille. En tiedä kumpaa hävetti enemmän sen jälkeen!

Olen ehtinyt jo miettiä, että mitä haluaisin tehdä, jos pääsisin muuttamaan tänne töihin. Top 3 toiveammattilistani kuuluu näin:

Sijalla 3: Liikenne poliisi, joka seisoo viittomassa keskellä risteystä autoille

Sijalla 2: (höh, en nyt muistakaan tätä, vaikka olin järjestäny nää ihan järjestykseenki!)

Sijalla 1: Hevoskärryjen kuljettaja Central Parkissa.

Yllätyksekseni olen viihtynyt aika hyvin yksikseni toistaiseksi. Olen jopa huomannut, etten ole pyrkinyt verkostoitumaan enkä ole ollut se osapuoli joka aloittaa small talkit. Täällä kyllä ihmiset tulevat juttelemaan, joten kun ei kerran nyt tunnu kovin sosiaaliselta niin kaiken tarpeellisen vuorovaikutuksen hoitaa muut, aika siistiä!

Käppäilin tänään Central Parkin kulmalla sijaitsevalle lasikuutiolle ja kävin ostamassa itselleni nyt sitten ihka oman Macin! Kyllä nyt kelpaa bloggailla! Apple Storen lippulaivamyymälässä oli hirvittävä kuhina asiakkaita, mutta palvelu oli erinomaista. Liike on muuten auki kaikkina vuoden päivinä ympäri vuorokauden!

Viime yö oli vähän heikkoa nukkumisen kannalta, kun ulkoa kuuluvat poliisiautojen sireenit ja tämän talon oudot äänet pitivät valppaana. Lisäksi olin viideltä aamulla pirteä kuin peipponen ja soittelin mm. Maken kanssa pitkät puhelut ja samalla söin iltapalaksi tarkoitettua pinkkiä minidonitsia. Aamulla olin kahdeksalta jo valmiina ja luovutin huoneen samantien pois. Lähdin etsimään aamupalapaikkaa ja löysin Dean & Delucan, jossa sain ensimmäisen cream cheese bagelin.
Vetelin aamupalan rivakkaasti menemään, koska olin päättänyt aloittaa aamun kirkonmenoilla! Sain tutun tutulta vinkin Times Squaren kirkosta, joka on entinen Broadway-teatteri ja täytyypä sanoa, että enpä ole ennen ollut sellaisessa jumalanpalveluksessa!

KAIKKI oli toisin kuin Suomessa. Paikka oli ökyhieno epäkirkkomainen rakennus, kuten kuvista näkyy ja ihmisiä jonotti kirkkoon niin, ettei kaikille edes löytynyt istumapaikkaa. Minulla kävi onni, kun olin yksin liikenteessä, että nappasin viimeisen istumapaikan yläparvelta. Tosin eipä siellä paljon tarvinut istuskella. Punainen esirippu nousi ja 200-henkinen gospelkuoro ja iso orkesteri aloittivat bileittein bileet ja koko runsaslukuinen seurakunta tanssi ja jammasi niin että seinät meinasivat revetä! Se oli ihan mieletöntä! Laulujen sanat heijastettiin videotykillä osallistujille, joten vähän päästä pääsi itsekin mukaan. Ensimmäisen tunnin aikana oli vain musiikkia, jonka jälkeen tuli puhe. Jossain välissä tarjoiltiin ehtoollinen kultaisilta tarjottimilta, joissa oli sormustimen kokoiset viiniastiat kaikille. Tarjottimet kiersivät toiselta toiselle ja kaikki oli superhyvin organisoitua. Olin niin innoissani, että ajattelin alkaa käymään joka viikko kirkossa!

Mutta nyt mua väsyttää ihan hulluna ja aamulla pitää lähteä kouluun! Iiik, jännää! Mulla on niin paljon kerrottavaa ja kuvia tästä mun uudesta kämpästä ja näistä tavoista mitä täällä on... mutta nyt nukkumaan. To be continued!

Concrete jungle where dreams are made of!