Kaikki alkoi perjantaina työhyvinvointipäivästä. Mentiin lounaalle kiinalaiseen ravintolaan, jossa esimies lausui mulle aivan ihania sanoja ja ojensi pienen kukkaron, jossa oli 70 dollaria pahan päivän varalle! Olin totaalisen myyty ja otettu. En ollut tajunnut miettiä mitään läksiäispuheita ja jotain siinä sitten koitin hämilläni sopertaa (toivottavasti muistin edes sanoa kiitos, sillä jotenkin olin niin sekaisin jo silloin). Lounaan jälkeen mentiin katsomaan Viulunsoittaja katolla -musikaalia ja keilaamaan. Maailmaa mullistavia yllätyksiä ei tullut vastaan vaan jälleen kävi ilmi, että RAKASTAN musikaaleja ja tylsistyn urheiluun. Oli kuitenkin ihan kivaa keilaamassakin, koska mulla on tosi mukavat työkaverit. Ikävä tulee, sniips.Lauantaina treffailtiin perheen kanssa ja oli ihanaa kun kerrankin oltiin lähes kaikki paikalla yhtä aikaa. Iltaa kohti tultaessa kaikki alkoivat käyttäytyä vähän oudosti. Make jankutti elokuviin menosta, vaikka meillä oli vieraita! Olin ihan, että mikä noita ihmisiä vaivaa! Tietysti olen mieluummin niiden kanssa, kuin lähden leffaan! Yhdeksän aikaan, kun kaikki olivat lähteneet, tuli puhelu, että Mirkalla on mennyt sähköt vessasta ja meidän pitää lähteä sinne Maken kanssa katsomaan tilannetta. Kaikki meni ihan täydestä, vaikka ihmiset ja asiat oli jotenkin vähän outoja. Mutta mun ystävät on outoja, joten en sitten epäillyt mitään hämärää olevan tekeillä!
Kun päästiin perille, Mirkka tuli vastaan rappukäytävään taskulampun kanssa. Astuin sisälle ja valot syttyi päälle, musiikki lähti pauhaamaan, ilmapalloröykkiö lensi kohti ja yhtäkkiä siellä oli talo täynnä ihmisiä huutamassa "SURPRISE" ja mulla oli kuoharilasi kädessä! Silmät näki, mitä tapahtui, mutta päässä löi vaan tyhjää. Ding dong, ding dong. Ei ketään kotona. Ei mitään. Sitten tuli vähän itku. Kaikki oli niin mieletöntä! Ihan niinku amerikkalaisesta elokuvasta. Ja koristelut oli uskomattomat. Siellä oli koko Manhattan ja mun asunto juuri oikeassa paikassa keskellä Manhattanin saarta. Ja siellä jopa paljoi jo valot mun huoneessa (tuossa ekassa kuvassa mun sormi osoittaa sinne). Keittiö oli täynnä amerikkalaisia herkkuja ja stereoista soi New York -biisit! Huh, vieläkin ottaa sydämestä kun ajattelen sitä. Miten mulla voi olla niin paljon ihania ihmisiä elämässä!?
Tänään nukuttiin iltapäivään ja katseltiin yöppärissä Frendejä ja pojat lennätti helikopteria. Äiti soitti ja sanoi, ettei ole ihme, että se luulee mun olevan vielä parikymppinen, koska kolmikymppiset ei kuulemma elä näin. Heh, mutta minkä ikäisten sitten kuuluisi lennättää radio-ohjattavaa helikopteria?
Täydellinen leppostelupäivä. Täydellinen viikonloppu. Ensi viikolla täytyy paketoida nykyinen elämä valmiiksi ja aloittaa uusi elämä. Huh, tämä mahasta ottaminen ei taida loppua siis ihan pian...
Seuraa blogiani Bloglovinin avulla
