"mää mietin kovasti sitä ullan postaamaa positiivisuusjuttua siellä iltapulun sivuilla. Pitäis muistaa olla paljo positiivisempi ja nyt ajattelinki kevään kunniaksi aloittaa oikeen sellasen kampanjan että valitan vähemmän ja nään asioista myös positiivisa puolia. Ehkä jopa aukasen suuni enkä vain mutise kun koen epäkohtia."
Kun olin tullut haastaneeksi ystävänikin jo mukaan, koin etten voi itse olla yhtymättä tähän hyvään uuden vuoden lupaukseen. Ja enpä olisi voinut haastavampaa ajankohtaa valita kuin nyt loman jälkeen, kun tekisi koko ajan mieli haikalla vain aurinkoon ja positiivisten, avuliaiden ja leikkisten amerikkalaisten pariin. Mutta kampanjaan sitoutuminen on pitänyt minua positiivisempana arkeen totuttelijana.
Minulla on handlattavana monenlaista tässä keväällä ja nyt koitan päästä aina ihanan reissun jälkeen ilmenevästä riistävästä kaukokaipuusta hetkessä elämiseen arjessa ja siitä nauttimiseen. Onneksi olen jo sen verran elämää nähnyt, että tiedän pääseväni siihen (sitten välillä taas hukkaan sen toki). Kohta kuitenkin hehkutan ensimmäisten kukkien ilmestymistä keväiseen Helsinkiin.
Ja kun äsken käytiin sauvakävelyllä, niin purevassa pakkasessa Helsingin valot heijastuivat korkealle taivaalle niin kirkkaina että melkein pystyin kuvittelemaan eteeni New Yorkin tai Miamin silhuetit... tai siis ainakin näin kauniin kaupunkimaisen valomeren ja silhuetin Töölönlahdelta. Naureskelin itselleni, kun puristin kävelysauvojani ihan intona ensimmäistä kertaa Helsingissä. Koska emme tuoneet sauvoja muuttokuormassa tänne, on niiden tuominen ollut kinkkistä lentokoneella myöhemmin. Niinpä nyt kun saimme ne kaverin kyydissä tänne, tuli ajatus, että nyt kun nämäkin on tänne saatu tuotua, niin minuakaan ei voi enää sitten palauttaa pohjoiseen! Hahah, positiivista ajattelua! :D
Kävin eilen katsomassa sairaalassa ystävääni, joka on sairastunut reissumme aikana vakavasti, muttei hengenvaarallisesti. Positiivisuuskampanjan mukaisesti ajattelin, että hänenkin raskas sairastamisvaiheensa menee kyllä ohi, tiedän sen. Ajattelinhan itsekin ankeiden mahakipujen vaivatessa viikosta toiseen, että mitä jos tämä jatkuu aina tällaisena ja näin tulevaisuuden synkkänä. Mutta tässä sitä ollaan, kivut jo lähes unohtaneena, joten kuten Iltasanomissakin luki: onnelliset tietävät, etteivät ikävät asiat kestä ikuisesti, vaan asiat muuttuvat ennen pitkää paremmiksi.
Kun istuin ratikassa matkalla sairaalasta kotiin, jaoin vaunun neljän teinipojan kanssa, jotka olivat innoissaan ilmeisesti jonkinlaisesta levytysdiilistä. He näkivät itsensä tulevina Robineina ja Justin Biebereinä ja juttu karkasi huoleen, että mitä jos joku varastaa ja omii heidän biisinsä omiin nimiinsä Youtubesta ja niinpä he pohtivat uskaltaako sinkkua edes jakaa. Toisaalta he totesivat tarvitsevansa niitä fanejakin. Minulla heräsi vanha täti sisälläni ja ajattelin, että voi mitä optimismia, kuinkahan moni muukin haaveilee samasta ja kuinka harva sen saavuttaa. Sitten läppäsin itseäni henkisesti! Hyi en halua ajatella näin!
Mietiskelin ristiriitaa äsken lenkillä. Toisaalta realismia tulee ikääntyessä väkisilläkin, mutta en ikinä halua tulla siksi tyypiksi työpaikalla, joka sanoo "no ei se onnistu, turha edes yritttää". Tiedätte varmaan tyypin. Minulla oli mahtava pomo kerran, joka uskoi aina meidän häntä parisenkymmentä vuotta nuorempien työntekijöiden idoihin täysillä ja antoi meidän aina jalostaa niitä eteenpäin koskaan ylenkatsomatta, vaikka varmasti kokeneempana tiesi, että monikaan niistä ideoista ei tule onnistumaan.
Kaiken mahtavan avain on se, että pitää yrittää epäonnistumisista välittämättä! Haluan aina olla se tyyppi, joka ajattelee niin.
Aikuistuminen väärällä tavalla on myrkkyä ja lapsekkuus (ja se leikkisyys) on elintärkeää, sillä kyynisyys syntyy juuri siitä "älykkyydestä", joka tietää kuinka harva asia onnistuu ja laittaa pelaamaan varman päälle, ettei ainakaan pety. Ei pettymyminen niin vakavaa ole, pitää vaan kääntää harmistumiset suuremmaksi draiviksi painaa eteenpäin.
Tässä kolmenkympinkriisissäni haaveeni ja tavoitteeni ovat välillä ristiriitaisia mm. sen suhteen, että millaisen uran haluan. Toisaalta uskon, että kumman äärilaidan vaihtoehto sitten tapahtuukaan, pystyn sopeutumaan siihen ja näkemään sen parhaaksi. Saavutanko hyväpalkkaisen ja haastavan uran vai stressittömämmän työn, jonka motivaattorina on jonkin tärkeän tehtävän tekeminen tai hyvällä tuurilla molemmat? Antaa tulla vaan! Elämä on seikkailu, johon kuuluu monenlaisia vaiheita. Ikävät vaiheet eivät kestä ikuisesti, joten miksi pilata koko elämää niistä masentumalla.
Liity mukaan kampanjaan! :)
Ei kommentteja
Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!