Ylellinen viikonloppuloma Flamingossa: osa I

* Yhteistyössä Spa & Wellness Flamingo ja Break Sokos Hotel Flamingo *

Terkkuja Vantaalta! Toden totta laitoimme ehdotuksenne täytäntöön ja matkustimme seikkailemaan viime viikonlopuksi viihdekeskus Flamingoon! Enpä voi kyllin kiittää siitä, että omaan teidän kaltaisen lukijakunnan. Ilman tätä ideaa olisimme jääneet niin paljosta paitsi. Kiitos mussukat :)

En tiennyt yhtään mitä odottaa, kun hyppäsimme kotoa ratikkaan ja bussiin, jotka kuljettivat meidät nopeasti suoraan Flamingon etuovelle perjantaina alkuillasta. Periltä löytyi lasiseinäinen korkea ja moderni Break Sokos Hotel Flamingo, jonka ikkunoiden takana pääkaupunkiseutu muuttui hiljalleen kiiluvaksi valomereksi kaikkialle eri ilmansuuntiin levittäytyen.

Kirjauduimme sisälle viidennen kerroksen kulmahuoneeseemme ja kipaisimme hissillä alakertaan vain aikuisille suunnattuun Spa & Wellness -kylpylään hakemaan saunatakit ja tossut valmiiksi lauantain kylpyläpäivää varten. Päätimme, ettemme tarvitse talvivaatteita koko viikonlopun aikana ja päätös oli toimiva. Kuten viihdekeskus mainostaa – Flamingossa on aina hyvä sää. 





Viikonlopun aikana minulle valkeni eräs asia, kuten aivojen ollessa rentoina usein tuppaa käymään. Tajusin, että aivan liian usein ajattelen ruohon olevan vihreämpää muualla vaivautumatta kunnolla tutkimaan oman alueen mahdollisuuksia. Minua alkoi kiusata ajatus, että maailmalla ollessanikin usein kerron Suomen loputtoman pitkästä talvesta sen sijaan, että mainostaisin oman maani mahdollisuuksia. Nyt se saa muuttua! 

Miettikääpä, olisiko kiva matkustaa New Yorkiin tai Mauritiukselle kuuntelemaan paikallisten valitusta alueen negatiivisista puolista? En minä ainakaan haluaisi kuulla sellaista! Jatkossa otan opikseni ja mainitsen vaikka sen, kuinka bussimatkan päässä kotoa voin kylpeä kuninkaiden tapaan pronssisessa kylpyammeessa kallisarvoisten öljyjen ja yrttien helliessä ihoa ja mieltä. Kuinka moni edes Suomessa tietää tällaisista mahdollisuuksista? 

Nyt on aika kertoa näistä meidän alueen yleellisistä mahdollisuuksista, kuten King's bath -kylvystä. Kuumaa, taivaalliselta tuoksuvaa vettä. Jääkylmää poreilevaa kuohujuomaa ja raikkaita hedelmiä. Lepotuoleja, rauhoittavaa klassista musiikkia. Kynttilöitä. Laatuaikaa rakkaansa kanssa omassa rauhassa 45 minuutin ajan lilluen - voisiko parempaa enää toivoa! :)

(Jos muuten mietitte näitä kuvia, niin meillä oli kamera mukana ja itselaukaisimella napattiin parit kuvat hoidon alussa. Heh, tätä bloggaajan elämää, ei voi muuta sanoa.)


Tuli mieleen, että ylellinen kylpy olisi mitä mainioin häälahja, niitä kun on aina jotenkin hankala keksiä. Kokisin päivän Spa & Wellness -kylpylässä myös täydellisenä tyttöjen viikonloppun venuena tai polttariohjelmanumerona. Tämä tuli mieleeni, kun katselin saaristolaismökin saunan eteistä muistuttavassa höyryhuoneessa tyttöporukkaa, jotka juoruilivat bikineissään tyttöjen juttuja. Olisin voinut kuvitella itsenikin siihen omien tyttökavereideni kanssa höpöttelemään. 

Pääsymaksu oikeuttaa käyttämään myös vesipuistoa, mutta muutamaa vesiliukumäen laskemista lukuunottamatta viihdyimme koko ajan vain aikuisten kylpylän puolella. Siellä ei ollut meteliä eikä ryysistä. Alussa kesti hetki päästä oikeaan mielentilaan, että sai lopetettua sinkoilun eri altaiden välillä ja oppi innostukseltaan rauhoittumaan. Kyllä se lopulta kuitenkin onnistui. 



Minä juntti en tiennyt Flamingon kaltaisen kompleksin mahdollisuuksista ennen kuin matkustin sinne. Talven pituus on seikka jolle ei voi mitään, joten on ollut nerokasta luoda tällainen moderni keskus Suomeen. Verrattuna viikonloppulomaan Keski-Euroopassa, Flaminogssa oli aivan eri tavalla aikaa rentoutumiseen. Oli aikaa torkahtaa kuumalle kivipedille kylpylässä, lakkailla varpaankynsiä hotellihuoneessa, saunoa monta kertaa, syödä hyvin, kuunnella musiikkia murun kainalossa ja tepastella saunatakkisillaan hotellissa. 



Paljon ehti lopulta tapahtua parissa päivässä, vaikka kirjaan en ehtinyt tarttua ja elokuvalippuvarauskin jäi käyttämättä. Pitääpä tehdä vielä toinen postaus päivänvalon tunnelmista viikonloplta. 

Mutta kertokaapa te nyt, oletteko te kaikki olleet koko ajan tietoisia tästä paikasta? Olenko minä ainut jolle Vantaa on ollut vain ohikulkupaikka lentokentälle?!

11 kommenttia

  1. Flamingo on kyllä kiva paikka, etenkin jos sattuu osumaan ei-niin-ruuhka-aikaan. Meille Flamingo/Jumbo on lähin iso kauppapaikka, joten siellä tulee käytyä elokuvissa ja ostoksilla. Kylpylässäkin pitäisi käydä kyllä useammin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua, että joillekin lähikauppa sijaitsee tuolla :)

      Taitaa olla, että monesti ei saa mentyä johonkin paikkaan joka on liian lähellä, niin typerää kuin se onkin. Olen samaa mieltä, kylpylässä pitää todellakin alkaa käydä useammin!

      Poista
  2. Vau, näyttääpä kivalta! Mää en tietenkään tiennyt että millainen kylpylä on kyseessä, mutta laitettakoot se ulkopaikkakuntalaisuuden piikkiin. Teidän viikonloppu vaikuttaa kyllä aika mahtavalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Inka! Näin sitä opitaan itse kukin uusia juttuja, kiitos blogien :)

      Poista
  3. Uijui, näyttää niin ihanalle ja rennolle viikonloppurentoilulle! Minähän rakastan hotelleja, ja olen mm. synttäreiden kunniaksi bookannut Hgin keskustasta hotellin (vaikka kävelymatkan päässä asunkin). Koska mikään ei voita luxushotellin untuvaisia jättityynyjä ja kingsize-sänkyjä ja brekuja!
    Flamingo sen sijaan on vuoden takaa uusi tuttavuus, ja täytyy tunnustaa että piti hieraista kyllä silmiä kun tuonne spahan saavuin (tyttöporukalla juurikin). Aivan huikean tyylikäs kokemus. Pitäisi vain käydä useammin piristämässä arkeaan siellä! Teillä oli varmasti kivaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon niin samaa mieltä! Hotellit on ihania! Kuulostaapa hyvältä teidän luksuslomailu kotikaupungin ytimessä :)

      Toivottavasti määkin pääsen tuonne joskus tyttöporukallakin. Voitais melkeinpä ottaa asiaksi, että järkätään sellainen joskus! NAME goes to spa event!??

      Poista
  4. Jee kivaa että tykkäsitte!! :) Mä olin vähän suunnitellut ystävänpäiväviikonlopusta Flamingo-retkeä mutta muutto ja muut muutokset veivät varat, joten nyt oon ihan kadena täällä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiii, no mutta tilanne on väliaikainen ja korjattavissa tulevaisuudessa! Ihana Eveliina, että suosittelit tätä kohdetta meille <3

      Poista
  5. Mahtavaa Ulla, että ensimmäinen kokeilu on nyt takana! Mieli rentona sitten vaan keksimään seuraavia irtiottoja lähiympäristössä. Meillä on edessä yhdenlainen ensi viikonloppuna ja huhtikuullekin jo alustava suunnitelma ;) Helmikuu meni omien reissujeni piikkiin ja sekin on tietysti ollut ihan mukavaa. Pääasia et suunnitelmassa pysytään! -Milla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milla master mind, näin on! Irtiotto numero yksi menestyksekkäästi takana. Uutta vain suunnittelemaan. Just tänään sanoin Makelle, että kahden päivän jälkeen jo tuntuu, että arkea on ollut sata vuotta ja edellisestä lomasta on niiin kauan... apua oon kyltymätön nautiskelija!

      Mitäs mitäs teillä on suunnitelmissa? Toivottavasti saadaan lukea niistä sun blogista! :)

      Poista
  6. Hahah, naureskelin noille teidän yhteiskuville, että TOIVOTTAVASTI on ollut itselaukaisu käytössä, koska en ehkä itse haluaisi ketään kuvamaan omaa hetkeä moisessa kylvyssä ;) onneksi se vastaus tuli tekstissä sitten myöhemmin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!