Karkkihäät

Olipa kerran vuosi 2004. Joukko hassuja nuoria ihmisiä tuli valituksi kouluun opiskelemaan medianomeiksi pohjoisessa kaupungissa nimeltään Oulu. Viisaat ihmiset tekivät hyviä päätöksiä työpöytiensä ääressä valintoja tehdessään ja tuli opiskelijavuosikerta, joka tuntui paranevan vanhetessaan kuin viini tai George Clooney. Koulun päättyessä nelisen vuotta myöhemmin hassut nuoret ihmiset huomasivat olevansa vähän vanhempia, vähän taitavampia, mutta paljon rikkaampia, sillä he olivat saaneet uusia ystäviä. Sydänystäviä. Vuosien varrella joukkoon liittyi mukaan vielä uusia ihmisiä. Jopa niin tärkeitä ihmisiä, että niiden kanssa muutettiin yhteen.

Ja sitten koitti päivä, jolloin tärkeimmistä tärkeimmät saivat toisensa. Häät. Mikä ilonpäivä! Mirkan ja Mikon päivä <3 Ja sitä juhlittiin, voi pojat sitä juhlittiin.





Kun M & M saivat toisensa, taivaalle päästettiin kaksi rakkaudenkyyhkyä jaloissaan rakkauskirjeet. Ja sitten kokoonnuttiin yhteen juhlaväen kanssa. Joukosta löytyi paljon niitä medianomeja ja muita luovia ja mukavia ihmisiä.

Ihastuksen hihkaisuja pääsi ilmoille, kun hääparin tinkimättömyydellä askartelemat aarteet löydettiin juhlatilasta. Satoja origami-lintuja ja -kukkasia. Ilmapalloja, pompomeja, viirejä. Isojen pallojen naruista roikkuvat kyltit ohjasivat juhlintaa. Täällä kakkubuffet, tuolla karkkibuffet. Valokuvia otettiin, puheita pidettiin, kyynelehdittiin, nauraa hekoteltiin, vähän leikittiin, musiikkia kuunneltiin ja intialaista ruokaa mussuteltiin. 

Puoli viikkoa oli kaasollekin yhtä juhlaa. Asuttiin hotellissa, käytiin kampaajalla, kuvissa, koristelemassa ja juonimassa ohjelmaa. Puuhkahäiden ollessa kyseessä konfettipommien paukahtelulta ei voinut välttyä. Instagram kertoi seuraavana päivänä värikästä paperisilppua löytyneen myös monen juhlijan kotoa ja sitä pidettiin onnistuneiden juhlien merkkinä :)

Kiitos kuvista @hannakatariina, @nynnyki :)

 Love & Happiness. Siitä on tämä ihana rakkauspari tehty. Ja hauskanpidosta vielä.

Onnea vielä kerran Mirkka ja Mikko! <3 <3 <3 OLETTE IHANIA, RAKKAITA JA niiiin UPEITA! Kiitos, että saadaan olla teidän elämässä mukana. Pysykää aina tuollaisina rakastuneina, viisaina ja hassuina. Ja kiitos Oamk, että toit ensin Mirkan ja mutkan kautta Mikonkin tekemään meidän ja muidenkin maailmasta paremman ja paljon hauskemman paikan. 

Y-sukupolvi minä

Puhelinmyyjä totesi eilen puhelun päätteeksi, että kadun vielä sitä, etten jatka Trendin tilausta. Pari tuntia myöhemmin huomasin hänen mahdollisesti olleen oikeassa, sillä olin lukenut lehteä hyvä etten alleviiauskynän kanssa, sillä niin paljon hyviä oivalluksia tuoreimpaan numeroon oli jostain syystä mahtunut. Eräs juttu käsitteli X- ja Y-sukupolvia eli karkeasti 70- ja 80-luvulla syntyneitä ja heidän erojaan. Oli hauskaa ja valaisevaa lukea osuva kuvaus minusta Y:n edustajasta ja saada taustatietoa siitä, että mitkä tekijät ovat ehkä olleet vaikuttamassa siihen, että miksi meistä on tullut tällaisia ja äksistä vähän toisenlaisia.

Jutussa kerrottiin, että Y-sukupolvelle tunnusomaista on se, Facebook kertoo mitä ystäville kuuluu, äXien vielä soitellessa toisilleen. Suurin osa Y:stä on ollut opiskelijavaihdossa ja kansainvälisyys on muutenkin luonnollinen osa jokaisen elämää. Päivänasukuvat blogeissa ja ruokien kuvaaminen Instagrammiin ovat myös Y:n elämää. Kulkuneuvokseen X valitsee maastopyörän ja Y ajaa Jopolla. X ostaa Marimekon olkalaukun Y:n pyrkiessä hankkimaan Louis Vuittonin tai Michael Korsin. Nämä ovat tietysti karkeita yleistyksiä, mutta mielestäni yllättävän osuvia kuitenkin. (Ainakin kolahtivat meikäläisellä joka kohta.)

Jutun mukaan Y-sukupolvesta tehdyt tutkimukset kertovat, että Y:tä ei kiinnosta uhrata elämäänsä työnantajalle, kuten heidän vanhempansa ovat mahdollisesti tehneet. "Jos se tarkoittaa pienempää palkkaa, niin olkoon niin. Työ voi olla nykyäänkin päällimmäinen huolenaihe, muttei niinkään se onko sitä tarpeeksi vaan se, että onko se tarpeeksi laadukasta."

Huhhuh, tämän lukeminen villitsi unelmoimaan ja tavoittelemaan entistä hanakammin sitä, että työ olisi osa unelmaelämää. Ja Paola Suhosen haastatteleminen löi lisää vettä myllyyn: jonkun työ ja elämä voi todistettavasti olla New Yorkin muotiviikkoja, Hollywoodin elokuvakoulua ja säännöllisiä halki Amerikan kulkevia roadtrippejä - kuten Paolalla! Miksi siis tyytyä vähempään, jos voi haaveilla isosti? Laitan varmaan jutun sitten tännekin luettavaksi, kun se on julkaistu. Siinäpä kuulkaa tyyppi, josta riittää ispiraatiota hetkeksi :)





En ole varmaan itsevarmimmasta päästä Y-sukupolven edustajien joukossa ja kyseenalaistan tätä unelmaelämän tavoittelua jatkuvasti hupsuna haihatteluna. Silti näen siinä paljon hyvääkin, miksipäs ei pyrkisi tavoittelemaan täydellistä elämää ja karttaisi tyytymistä? Mielenkiinnolla jään muuten odottamaan tutkimuksia 90-luvulla syntyneistä ja heidän kotkotuksistaan.

Mitä mieltä sinä olet näistä X- ja Y-sukupolviyleistyksistä? Löytyykö tarttumapintaa?

Mökkikesän purkitus

Kiitos nykyajan 3G-yhteyksineen ja etätyömahdollisuuksineen olemme voineet viettää kesän loppumetrit mökillä. Saatiin viikonloppuna vieraitakin ja elämä antoi parastaan. Salakavalasti olen alkanut viihtyä mökillä koko ajan vain paremmin. Aika menee täällä yhtä nopeaa kuin Amerikassa! Suhteemme alkutaipaleella mökille tulo oli pakollinen paha, mutta nyt en haluaisi lähteä täältä pois. Leikittelin jopa jo ajatuksella, että minkälaiset matkarahat saisi säästettyä, jos asuisi vuoden mökillä, mutta se nyt ehkä oli jo vähän paksua...





























Näyttää siltä, että olen ollut monessakin asiassa väärässä. Vastustin nimittäin melko hanakasti mönkijän ostoa aikoinaan. En voinut tajuta, mitä järkeä sellaisen kapistuksen hankkimisessa voisi olla. Ja kun piti hankkia mönkijä, piti hankkia myös sille kärry. Ja venetraileri. Ja autolle kuomullinen peräkärry ja peräkärrylle peräkoukku. Siinä vilisi monta ulkomaanmatkaa filminä ohi silmissä, mutta onneksi Make oli taipumaton. Nyt nimittäin meikäläinenkin on suveneeri kruisailun rakastaja! Ja kuinka helppoa on saada vene vesille ja hyppiä sieltä uimaan, niin parhautta!

Tein yhtenä iltana pienen ilta-ajelun yksikseni ja oli aivan mahtavaa! Laitoin popit soimaan kuulokkeista ja ajelin tukka hulmuten pitkin maita ja mantuja vauhdinhurmasta nauttien. Välillä pysähdyin kuvailemaan kaikkea kaunista ja nautin elosta sieluni kyllyydestä. Jopa niin, etten olisi ollut missään muualla maailmassa mieluummin.

Nyt on kuitenkin aika säilöä ihana mökkikesä muistoihin talven varalle. En kyllä tajua, miten pärjään ilman grillattua maissia, josta on tullut ylivoimaista herkkuamme tämän ja viime kesän aikana. Olen pohtinut, että voisiko kotiin ostaa kasan kertakäyttögrillejä ja grillata maissit parvekkeella talvella?

Kohta suuntaamme Ouluun, jossa loppuviikko tulee sujumaan häätunnelmissa. Blogini päivittelytahti on ollut nyt vähän verkkaista, mutta minut löytää myös Instagrammista nimellä Ulletin ja siellä on lisää kuvia viime ajan menosta, mikäli jota kuta sattuu kiinnostamaan :) 

Ps. Nellan blogin kautta silmiini osui tällainen kirjoitus Sydämen supatus -blogissa, joka kuvaa tuota minunkin tuntemaa maailman näkemisen nälkää paremmin kuin itse olisin ikinä osannut sitä kuvailla. Mahtava kirjoitus, kannattaa lukea!

Isän vene

"Huipputekijäksi voi tulla kuka tahansa, joka on valmis tekemään 10 000 tuntia työtä tavoitteen eteen." 

Tänään osui silmiini tuo vanha viisaus, jonka olen kuullut ennenkin. Se on erittäin hyödyllinen neuvo näinä aikoina, kun me ihmiset haluaisimme saada kaiken aina heti.

Tyhjensin kameran tietokoneelle ja löysin kuvia taannoiselta veneretkeltämme, jonka teimme äidin kanssa isäni tekemällä veneellä Taivalkoskella. Minusta on ihan mieletöntä, että isä on tehnyt itse veneen! Tuntuu, että suorista laudoista voi oppia paukuttelemaan vaikkapa hyllyn, mutta vene on toista maata, kun siinä on vähän suoria pintoja ja kapistuksen pitää pysyä pinnalla tai käy hullusti. Mutta niin vaan isä opetteli eläkepäivillään tekemään veneen, joka kannatteli meitä hyvin ja kulki keveästi eteenpäin.

Oi ihana heinäkuu -blogin Eve kirjoitti Lauri Järvilehdon Upeaa työtä -kirjasta blogissaan ja päädyin lueskelemaan kirjan sivustolta onnistumistarinoita siitä kuinka ihmiset ovat löytäneet kutsumustyönsä. Kannattaa tsekata tämä linkki. Huipuksi tulemiseen ja oman paikan löytämiseen vaaditaan usein paljon aikaa, harjoitusta ja kärsivällisyyttä. Vielä eläkkeellä voi opetella tekemään veneen. Innostavia esimerkkejä on kaikkialla, kun vain ryhtyy katsomaan ympärilleen. Minäkin voin opetella mitä vain.

Kiitos inspiraatiosta ja hyvää syntymäpäivää isä!

Mökki numero kaksi

Ajettiin halki Suomen perjantaina ja maisemien vilistessä ohi muisteltiin yllättäen edellistä road tripiä ja sen vähän vaihtelevampia maisemia. Saavuttiin illalla myöhään Raaheen vain todetaksemme, että Maken sisarusten yhteisomistamassa mökissä oli tullut tuplabuukkaus. Ja vielä mussukan syntymäpäivää olisi pitänyt päästä sinne juhlimaan. No, onneksi toinenkin mökki löytyi läheltä ja vietettiin sitten synttäreitä vanhempiemme ja käpykakun kera Pyhäjoella.

Suomalaiset superfoodit eli marjavitamiinipommit ovat nyt parhaimmillaan ja oli ihana napsia niitä suoraan pensaasta. Vadelmat ovat vallanneet itselleen hassun kasvupaikan - niitä piti kiivetä poimimaan perunakellarin katolta!

Mökkisauna ja kakku riittivät tekemään synttärisankarin onnelliseksi. :)

Tänään on vuorossa uusi yritys toisen mökin suhteen. Jospa iltapäivällä päästäisiin köllimään uimarannalle meren äärelle. Ulkona paistaa aurinko, ja se kutsuu nauttimaan viimeisistä hemmottelupäivistään ulos täysillä.

Mitä tänään syötäisiin, mitä tänään puettaisiin

Olen lähdössä kohta kaupungille ja mielessä on tuttu kysymys, että mitähän sitä tänään pukisi päälle? Siitä tuli mieleen, että kamerassa on pari kuvaa, jotka voisin julkaista täällä. Nykyaikaahan on etsiä ja jakaa inspiraatiota pukeutumiseen ja syömiseen muiden asioiden ohella blogin kautta.

Olen tykkäillyt PlusMimmin pitkästä raitamekosta (muutenkin tykkään hänen vaatteistaan/tyylistä) ja satuin löytämään tosi samanlaisen Forever21:ltä Jenkki-reissulla. Lieko siis innoitus tullut siis tältä upealta naiselta tähän mekkoon?

Kaukokaipuu-blogin Nellan instagrammista sain puolestaan järjettömän mieliteon erästä ruokaa kohtaan. Siellä oli kuva pico de gallo -leivistä ja en päässyt yli himotuksesta ennen kuin tein itse vastaavan iltapalan. Seuraavana päivänä jääkaapista löytyi herkullinen setti aineksia: Pico de galloa, jauhelihaa, mozzarellaa ja basilikaa. Pistin ainekset lautaselle sekaisin ja mikroon (basilikaa lukuun ottamatta) ja voi jummi mikä makuilotulitus! Vähän kuin pastaa ilman pastaa tai risottoa ilman riisiä, niin hyvää! Suosittelen. Nimeän tämän ruuan Pico de Ulleksi! ;)

Mitä inspiraatiota te olette löytäneet blogeista tai vaikkapa instagrammista?