Minua tunnetusti kiinnostaa aina kaikki mahdollisuudet, joissa voi lähteä kehittämään itseään maailmalle. Kielikurssit, opiskelijavaihdot, surffileirit, wwooffaus, working holiday ja vastaavat Y-sukupolven suosimat kansainvälistymistavat ovat mielestäni täyttä parhautta. Koska olen jo yli 30-vuotias, osa mahdollisuuksista on jo sulkeutunut itseltäni pois iän perusteella. Minusta ei esimerkiksi voi tulla enää au pairia, mutta ystäväni kautta minulle tarjoutui tilaisuus päästä tutustumaan tähänkin kansainvälistymisen muotoon ja työhön nyt omakohtaisesti.
Kokemus oli todella avartava, joten eiköhän matkusteta yhdessä nojatuolimatkalle Hamptonsiin katsomaan, että miltä näyttää au pair -elämä New Yorkin rikkaiden suosimalla loma-alueella.
Matka Hamptonsiin
Bussi New Yorkista Montaukiin saapuu perille kohteeseen aamuyön pikkutunneilla. Olemme nuokkuneet mukavassa Hamptons Jitney -bussissa kolmisen tuntia muotiviikoista uupuneina ja niinpä matka on taittunut yhdessä hujauksessa. Ensikosketus ystäväni kotikaupunkiin on kirkon edessä oleva bussipysäkki, jonne jään odottelemaan laukkujen kanssa, kun Jenna lähtee noutamaan autoa muutaman korttelin päästä. Sirkat sirittivät kovaäänisesti pimeässä yössä ja minusta tuntuu, että olen syrjässä kaikesta. Tunne johtuu siitä, että katuvaloja ei juuri ole ja pimeässä yössä en pysty näkemään montaa metriä pidemmälle. Taakse jäänyt New York Cityn valomeri korostaa vaikutelmaa.Hetken päästä musta city-maasturi kurvaa paikalle ja lastaamme matkatavaramme kyytiin. Jenna kertoo, että tämä ei ole hänen normaali autonsa vaan yksi perheen kolmesta autosta. Jokaisella perheen aikuisella on oma auto käytettävissä, sillä etäisyydet alueella ovat pitkiä ja julkista liikennettä ei juuri ole tarjolla. "Oma" auto on ensimmäinen tärkeä mukavuus, joka tekee ystäväni tilanteen onnekkaaksi. Kaikilla au paireilla autoa ei ole, ja pelkästään se voi vaikuttaa merkittävästi siihen millainen kokemus au pair -ajasta tulee.
Hetken ajon jälkeen saavumme yksityistielle, jonka varrelta löytyy pieni rantatalo. Hiippailemme sisälle Jennan huoneeseen, ettemme herättäisi ketään. Aamulla tapaan perheenjäsenet. Nelivuotias pikkutyttö on tehnyt minulle piirustuksen – minua on kuulemma jo odotettu.
Jo ensimmäisenä päivänä molemmat lapset tulevat syliini kädet ojossa, lähettävät lentosuukkoja ja kertovat rakastavansa minua. Olen myyty siitä miten lämpimästi ja varauksetta minut otetaan vastaan. Minun täytyy kuulemma olla ihana, koska olen Jennan ystävä. Se on lasten perustelu sille, että miten he voivat rakastaa minua jo heti ensihetkestä. :-)
Mikä au pair?
Kokemani perusteella au pairin työ on yksi erityisimmistä työsuhteista, jonka ihminen voi elämänsä aikana solmia. Elämä uudessa kulttuurissa, toisten kotona ja vieraiden lapsia hoitaen – sanoisin, että tämä ei varmasti luonnistu keneltä tahansa! Työ au pairina voikin olla joko todella karmea tai todella mahtava kokemus.
Suureksi ilokseni ystävälleni on siunaantunut aivan erityisen hieno perhe, ja hyvä tunne on varmasti molemminpuolinen sekä perheen että au pairin välillä. Pistän merkille, että ystäväni työ on käytännössä rakastaa perheen lapsia. Au pairin viralliset tehtävät lienevät lasten kaitseminen, kouluun kuljettaminen, kokkaaminen ja pienet kotitaloustyöt perheen vanhempien ollessa töissä. Mutta Jennan tapauksessa au pairin elämä ei näytä työltä. Se näyttää siltä, että ystäväni on saanut toisen perheen, jossa hän rakastaa paljon ja häntä rakastetaan paljon.
Hamptons kohteena
Hamptons on laaja alue New Yorkin Long Islandilla, johon kuulu useita pieniä kyliä ja kaupunkeja. Merenranta ympäröi aluetta joka puolella. Ensimmäisellä reissullani Hamptonsiin vuonna 2014 ihastuin erityisesti Long Islandin päässä sijaitsevaan Montaukin surffikaupunkiin ja suureksi ilokseni Jennan elämä sijoittuu nyt juuri tälle samaiselle alueelle. Hamptons on kesäkohde, jonka väkimäärä moninkertaistuu kesäkuukausina, kun New Yorkin rikkaat ja kuuluisat rantarakastajat valtaavat alueen. Montaukissa ympärivuotisia asukkaita on vain alle 4 000.
Hamptonsiin matkustaessa ei voi olla törmäämättä toinen toistaan upeampiin kartanoihin. Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, sesonkiaikana yhdestä hotelliyöstä voi joutua täällä pulittamaan jopa tuhansia euroja. Au pair -pestin saaminen Hamptonsin kaltaisesta paikasta onkin taatusti melko erikoinen kokemus kenelle tahansa suomalaisnuorelle. Suurella todennäköisyydellä elinolosuhteet ovat täällä reippaasti hulppeammat kuin mihin on koti-Suomessa tottunut.
Toisaalta surffareiden Montauksissa suositaan maanläheistä elämäntyyliä, joka näkyy talojen hillityssä rakennustyylissä ja ihmisten rennossa pukeutumisessa. Hamptons on maaseutua, josta jokainen löytää itselleen mieluisimman kulman. Toiset saapuvat kesän viettoon helikopterilla tai loistokkaalla avoautolla laukut muotiluomuksia pullollaan. Toiset puolestaan pakenevat paparazzeja maatiloilleen lippalakeissaan ja ruutupaidoissaan. Leonardo DiCaprion tai Sarah Jessica Parkerin voi bongata lähikaupasta ostoksilta. Talveksi alue hiljenee ja Montaukissa eletään rauhallista kalastajakylän elämää.
Au pair -elämä Hamptonsissa kyläilijän silmin
Se, että Jenna on töissä, ei häiritse reissuani millään tavalla – päinvastoin. Pääsen kokemaan paikallista elämää ja näkemään alueen tärkeimmät nähtävyydet. Välillä lapset ovat mukanamme ja välillä seikkailimme kahdestaan tai kaveriporukalla. Minulle on elämys päästä vierailemaan paikallisella "country clubilla", jotka ovat konseptina tulleet tutuiksi leffoista.
Country clubit tarkoittavat vapaa-ajan keskusta, jonne paikalliset voivat hankkia jäsenyyden. Montaukin Lake Clubin varusteluun kuului lämmitetty ulkouima-allas, uimaranta rantatuoleineen, huvivenesatama, kuntosali, spa, vesiurheiluvälineitä, ravintola ja kokoustilat. Lake club on yksi niistä paikoista, jonne paikalliset kokoontuvat viettämään juhlia. Hamptonsin seurapiiritapahtumat sijoittuvatkin kuulemani mukaan yksityisiin kartanoihin ja Lake clubin kaltaisiin tiloihin, eikä niinkään kaupunkien keskustojen julkisiin ravintoloihin.
Au pairin elämä näyttäytyy minulle todella idyllisenä vaihtoehtona kokea elämää USAssa näinä loppukesän 2016 aurinkoisina päivinä. Ihanien lapsien kuljettamista tyylikkäillä city-maastureilla hyvää musiikkia kuunnellen, uimarannalla ja -altaalla hengaamista, perhe-dinnereitä, iltakävelyjä rannalla. Viikon aikana minulle tulee suorastaan olo, että onpa harmi, etten aikanani itse käyttänyt tätä korttia ja lähtenyt au pairiksi! Tietysti tämä on vain yksi tarina ja kokemuksia voi olla hyvin erilaisia.
Seuraavassa postauksessa lisää Hamptons-tunnelmia mm. vierailemaltamme viinitilalta. Stay tuned!
Että on ihanan näköstä <3 Mulle tulee Hamptonista ekana mieleen HIMYM :D AuPair menoa oon ite seurannu lähinnä FB-feedillä. Vaikka kielitaito mulla olisikin parempi, niin lastenhoitajaks musta ei oo :D Mulle riitti 3 lapsen hoitoilta äidin kanssa kaksistaan :D Auta armias jos olisin ollu yksin 2 lapsen kanssa. Tai edes sen yhden xD
VastaaPoistaNoi Country Clubit on jotain ihan älytöntä :D Pääsin viimetalvena käymään KL:s isän clubilla. Jotenki odotin että siellä olis ollu vielä hevostallit xD Ite innostuin uima-altaista ja keilaradasta :D Kylpypuolella näin kyltin japanilaisesta kylvystä, mutta en yhtään tiiä mitä se oikeastaan on :D
Apua, miksi mulle ei tuu mieleen HIMYM, mitä mää oon missannu? :D Oon kyllä kattonu ko. sarjaa!
PoistaHih, hevostallit vois kyllä hyvin kuvitella vielä noiden klubien varustelutasoon. Tuollaisen jäsenyys ois kyllä niin mun juttu. Pitää ottaa tavoitteeksi! ;) Mutta onneksi meilläkin on nyt se uima-allas kauppatorilla. Se pool on kuulemma auki ympäri vuoden. Pakko päästä kokeileen asap!
Kivaa lukea tällaista postausta, josta välittyy tuo tunnelma, joka Hamptonsissa on (ainakin omissa mielikuvissani) :). Tätä oli ilo lukea.
VastaaPoistaKiitti Jerry! Tulipa hyvä mieli, kun sanoit että tunnelmat välittyivät hyvin postauksesta. Se on aina kiva kuulla! =)
PoistaMy pleasure :).
PoistaKävin tänä kesänä mun au pair -lapsen ylppäreissä, oli aika filis. Edellisen kerran olinkin kyseisen lapsukaisen nähnyt viisvuotiaana :D
VastaaPoistaNo wau! Voin vain kuvitella, että on aikamoinen tunne olla "yhtäkkiä" ylppäreissä. =) Missä olit au pairina?
PoistaHieman ehkä myös vanha olo 😄Sveitsissä olin. Sen jälkeen en oo muistaakseni edes käynyt koko maassa, vaikka kyllä maisemien ja harrastusmahdollisuukdsien puolesta voisi.
PoistaMe käytiin Montaukissa viime syksynä ja oli kyllä hauska, syksyinen tunnelma. Ja todella hiljaista, ei nähty kovin montaa ihmistä, rantakin ihan autio. Tykkäsin kalastajakyläfiiliksestä, kesällä varmaan on tosiaan enemmän surffimeininkiä. Sekin olis hauska nähdä joskus!
VastaaPoistaJoo Hamptons on aivan erilainen kohde eri vuodenaikoina eli varmasti löytyy paljon uutta koettavaa, että kandee sinne uudestaankin mennä. Hih tää on taas yks osoitus että kuin samoja reittejä me aina kuljetaan! Kiitti muuten kommenteista Florida-postauksiin. Käynpäs vielä kirjoitteleen sinnekin sulle.
Poista