Boulevard-H:n uuteen numeroon

Blogin luonnoksista löytyi kuvakollaasi, jonka olin ehtinyt tehdä ennen läppärini lasahtamista. Ennen mustaa viikonloppua valmistauduimme uusimman Boulevard-H-numeron loppusilaukseen kepeissä tunnelmissa. Meillä on "oma" toimisto Kluuvin kauppakeskuksen ylimmässä kerroksessa, jossa olemme saaneet aidon viherseinän virkistävässä vaikutuspiirissä tehdä rauhassa jo kaksi lehteä, sillä tila ei näytä kiinnostavan muita. Sopii meille!

Uusimman numeron julkkarit jäivät minulta väliin Raahen reissun takia, ja kuten viime postauksessa kirjoitin, on kestänyt hieman aikaa ennen kuin olen palautunut entisen elämän vinkeisiin mukaan.
 
Synkistely ei ole kuitenkaan hyväksi eikä hyödyksi, joten tälläydyimme eilen Maken kanssa Tarzan-musikaalin ensi-iltaan ja oooleoleolee, että se teki gutaa! Ihaillen katselin yleisön joukossa astellutta Aira Samulinia, joka käveli ryhdikkäänä ja trendikkäänä sisälle näytökseen. Hän on kyllä oivallinen esimerkki siitä, että ikä on vain numeroita. Piti ihan käydä tarkistamassa: Airalla numerot ovat lähteneet juoksemaan vuonna 1927!
 
Liekö Aira Samulinin salaisuus se, että hän on tehnyt asioita joita on rakastanut. Boulevard-H-lehden salaisuus se ainakin on ollut ja sen vuoksi omistimmekin tämän numeron intohimolle. Niille, joille Boulevard-H ei ole vielä tuttu: kyseessä on harrastusprojekti, joka sai alkunsa vuonna 2013 muotitoimittajakurssin seurauksena, jossa lähes koko työryhmämme tapasi toisensa ensi kertaa. Lisäksi saimme mukaan Miksun, joka on vastannut lehden taitosta rautaisella ammattitaidolla. 
 
Tämän numeron parhautta ovat mielestäni muotikuvat, jotka ovat oman työryhmämme ja hyvien yhteistyökumppaneidemme yhteistä käsialaa. Kuvaus: Marko Saari, tyyli: Jenna Mäkinen, meikki: Sanna Kanninen/Studio Smag, mallit: Yacine&Samu/Promodel ja hiukset: tänään Voice of Finlandissa kisaava Tuuli Okkonen/Glam!. 
 
Minä olen kirjoittanut uusimpaan numeroon kolumnin (s.9) sekä tehnyt jutun Flamingosta (s.52-55). Koko sisältö on kerrottu lehden ensimmäisellä aukeamalla. Osoitteesta http://boulevard-h.com/ löytyy paljon mielenkiintoista luettavaa kuten esimerkiksi Kaukokaipuu-blogin Nellan haastattelu. Käypä kattoon ja kerro mielipiteesi!

3 kommenttia

  1. Tosi hyvältä näyttää lehti ja mielenkiintoisia juttuja oli! Ihan näin amatöörin silmin sitä katsoin :) Ihan tuli into lähteä vähän viikonloppulomailemaan Vantaalle! Tosin maanantaina on lähtö kolmen kuukauden Pohjois-Amerikan reissulle, eli ehkä se Vantaa saa nyt jäädä hetkeksi ;) Mutta on pistetty korvan taakse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Krisse! Huippua, että olet löytänyt Boulevard-H:n :) Ja ehkä kestät odottaa Vantaalle pääsyä just ja just tuon Pohjois-Amerikan reissun turvin ;) Onpahan sitten jotain kivaa mitä tehdä, kun tulee takaisin. Innolla odotan teidän blogin uusia päivityksiä!

      Poista
  2. Hii niin ja Krisse täällä kirjottelee :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!