Amazing race kohti Washingtonia

Aamumme valkeni varhain kellon soidessa neljän jälkeen. Kuudelta luovutimme matkatavarat bagdropiin Helsinki-Vantaalla ja jäimme odottelemaan koneen lähtöä kahvikupposen höyrytessä nenän edessä. Kaikki sujui rauhallisesti Helsingin päässä, vaikka jouluruuhkasta oli varoitettu etukäteen tekstiviestillä. Rauhallisuus meni lopulta liiallisuuksiin, sillä pääsimme lopulta lähtemään lähes tunnin aikataulusta myöhässä - ja se tarkoitti hikoilua Lontoossa.



Kuten moni varmasti tietää Lontoon Heathrow'n kenttä on valtava. Nousimme Finnairin koneesta ulos klo 10 ja jatkolennon lähtöportille pääsemiseen oli jäljellä aikaa enää 45 minuuttia. Se voi tuntua paljolta, mutta ei sitä ole. Tiesimme, että kiire tulee, joten laitoimme juoksuksi. Repun hölskyessä selässä ja meidän suunnistaessa pitkin loputtomia käytäviä, tuli yhtäkkiä mieleen, että tässä taistellaan aikaa vastaan kuin konsanaan äitini suosikki Amazing Race -ohjelmassa. Lontoon keli oli niin synkkä, että emme halunneet juuttua sinne.

Minuutit kuluvat Lontoossa.

Klo 10.10 saavumme bussijonoon. Terminaalista 3 on siirryttävä terminaaliin 5 kentän sisäisellä bussikuljetuksella
Klo 10.15 bussi saapuu ja matkaan terminaalien välillä kerrotaan kuluvan 10 minuuttia.
Klo 10.25 saavumme passin tarkistukseen, josta meidän ystävällisesti talutetaan pikalinjalle turvatarkastukseen
Klo 10.30 jono tarkastukseen tuntuu matelevan piinallisen hitaasti pikalinjasta huolimatta
Klo 10.40 pääsemme suuntaamaan kohti lähtöporttia. Taulu kertoo, että matkaa portille on 20 minuuttia herraparatkoon ja tehtävänä on vielä yksi junamatka! Eikun juoksemaan.
Klo 10.45 löydämme läähättäen laiturin ja juna saapuu. Ajamme kaksi pysäkin väliä kohti omaa lähtöporttiamme
Klo 11.00 saavumme hiestä märkinä oikelle portille ja toteamme onneksemme, että boardaus on vielä käynnissä. Pikavessareissu ja koneeseen viimeisten joukossa.

Adrenaliinihuipun jälkeen koittaa pysähtyminen. Lentoaika 8 tuntia 5 minuuttia. Onneksi BA:n kone on viihtyisä ja tätä kirjoittaessa matkaa Washington DC:hen on jäljellä enää 2.26 minuuttia. Käsitykseni mukaan kaupungissa kuuluisi olla talvinen sää tähän aikaan vuodesta, mutta säätiedote kertoi illalla itsepintaisesti, että kohteessa olisi tänään yli 20 astetta lämmintä! Uteliaisuus kihisee jo suonissani, pitää päästä näkemään miten on. Raportti jatkukoot paikan päältä Virginiasta.

* * *

Joitain tunteja myöhemmin. Totta tosiaan täällä tarkenee ja ihmisiä tulee vastaan teepaidoissaan! Paikalliset kertovat, että muutama päivä sitten oli lunta ja nyt tämä! Munkki-Merjan tuuria? :)


 

Näiden kuvien myötä hyvää yötä Washingtonista! Maken laukku jäi Lontooseen ja siellä on laturiin sopiva adapteri. Akku loppuu... 

Lähdön tunnelmia

Nyt ei enää vain tunnu joululta - nyt on joulu! Lahjat on saatu, loma alkanut, vihreitä kuulia maisteltu. Hupattelua vaan dumdidum! Joulupukki oli lähettänyt UPSin toimittamana toivelahjani, uuden One Piece -haalarin jo etukäteen. Kiitos Makelle ja porukoille tästä lahjasta <3 Nyt on lämmin asu mihin kietoutua, kun pitää jättää etelänmaat taakse ajallaan. Aamulla kello 8 lentokoneen nokka kuitenkin vasta osoittaa etelää, joten kaikki kiva on vielä edessä. Ilo kuplii!

Meillä oli viime yönä yövieras, joka toi meille mielettömän siistin japanilaisen puukon, joka oli hankittu paikallisen sepän verstaasta. Lisäksi saatiin Tokiossa kaikkien trenditietoisten suosima kakku, joka oli söpössä rasiassa. Kyllä tämä kaikki vahvistaa, että joulu on tullut! Lisäksi joulukortteja on tipahdellut pitkin viikkoa. Olen niin siunattu ihanilla ihmisillä.

Nyt, kun kello on jo yli kahdeksan illalla, nii pitäisi varmaan aloittaa pakkailu. Make on vielä salilla, joten on ehkä parempi, että hän löytää minut puuhailemasta eikä koneelta, kun kotiutuu. Joten heippa vaan! Tarkoitus on palata blogiin pitkin matkaa, joten palaamisiin!

Ullettimen Aasian seikkailut

Ennen Amerikka-juttujen seuraavaa vyöryä käydäänpä mutka Aasiassa. Aloitin jokunen viikko sitten Instagram Travel Thursday'nä bloggaajaesittäytymisen ja nyt päästään kolmanteen osaan. Kaivoin naftaliinista vanhan pelkästään matkajuttuihin keskittyneen Around the World -blogini, jota päivitin vuonna 2010 ennen kuin päätin jostain syystä jälleen perustaa uuden "paremman" blogin. Onneksi en ole sentään uudistusvimmoissani tuhonnut edellisiä raapusteluja.

Otin tähän postaukseen teemaksi Aasian, jossa olemme käyneet kolme kertaa kahdella eri suunnalla: Lähi-idässä ja Japanissa. Nousevan auringon maahan matkasimme vuonna 2009 sen innoittamana, että hyvä ystävämme oli muuttanut sinne asumaan. Hulluilta päiviltä sattui saamaan sinä vuonna halpoja lentoja vain Nagoyaan ja Osakaan, joten päätimme ottaa menon Nagoyaan ja palata Osakasta. Näin pääsimme näkemään maata myös laajemmalti. Luotijunailu onkin yksi seikoista, jota ehdottomasti suosittelen kokeilemaan, jos Japaniin on suuntaamassa. 

Maailman suurimmasta metropolista, Tokiosta, on mukava suihkaista Kioton vehreille kaduille katselemaan temppeleitä. Olemme tottuneet omatoimimatkailuun, mutta Japanissa oli kieltämättä miellyttävää, että maata tunteva ystävämme oli mukana. Erosimme ennen viimeistä etappiamme Osakaa ja muistan, että sen jälkeen kohtasimmekin heti pieniä haasteita liikkumisessa.

Lähes kolmen miljoonan asukkaan metroverkosto on varmasti jo Oulun kaltaisesta suurkaupungista tuleville haasteellinen itsessään,  mutta lisäbonuksena käytössämme ei ollut yhtään länsimaista kirjainta. Ei kartoissa ei kylteissä! Onneksi ihmiset olivat ystävällisiä ja neuvoivat meidät lopulta oikeisiin paikkoihin. 

Liikuin kyllä matkalla myös yksinkin ystävämme ollessa töissä ja Maken hajottua helteessä shoppailuun ja vetäydyttyä kämpille viettämään siestaa. Muista elävästi erään mahtavan shoppailupäivän yksin Tokion ytimessä, kun kävin ostamassa Coachin käsilaukun merkin liikkeestä (tuohon aikaan tienasin ja sijoitin merkkilaukkuihin). Kun poistuin liikkeestä, myyjät kantoivat kassini ovelle koko matkan minulle kumartaen! Se oli aika mystinen kokemus.  

Paluumatkalla kämpille jalkani olivat niin poikki, että minun oli pakko pysähtyä välillä bussipysäkille lepäämään. Pojat kuitenkin jo odottivat ja samantien perille päästyäni matka jatkui - vain korkkareissa. Suuntasimme pilvenpiirtäjän huipulla sijaitsevaan näköalaravintolaan, joka on tuttu Lost in Translation -leffasta. Jotenkin vielä muistan ne askeleet sinne, mutta olihan se sen vaivan arvoista. 

Dubaissa olemme käyneet kahdesti aurinkolomailemassa vuosina 2005 ja 2007. Siitä en aio nyt pölöttää sen enempää, sillä kirjoitin aiheesta vast'ikään. Laitan kuitenkin vielä pari kuvaa hieman erilaisesta Aasiasta. Toisella Dubain matkoistamme teimme retken naapurimaa Omanin puolelle. Retki oli huippukiinnostava. Kullan kimalluksessa loistavan Dubain jälkeen ero köyhään naapurimaahan oli räikeä. Paikallisilla markkinoilla oli myynnissä puun karahkoja ja eipä juuri muuta. Paikalliset naiset pukivat minut paikalliseen asuun, tai ehkä se sittenkin olin minä itse joka puin, kun tuo lopputulos näyttää noin hullunkuriselta.  

Retkellä opin, että Omanin historia on todella kiinnostava. 1970-luvulle maa oli hyvin sulkeutunut yhteiskunta. Vuonna 1970 nykyinen sulttaani Qaboos bin Said al Said ajoi hyvin vanhoillisen isänsä Sa’id ibn Taimurin Englantiin maanpakoon verettömässä, englantilaisten tukemassa vallankaappauksessa. Isäukko oli ollut niin vanhoillinen, että kaikkia länsimaisia vaikutteita oli pidetty pannassa. "Vaikutteita" kuten esimerkiksi kirjat, musiikki ja silmälasit. Poika lähetti lopulta isänsä englantilaiseen hienostohotelliin maanpakoon, joka taisi olla sulttaanille pahin mahdollinen rangaistus kaikista.

Nyt wikipedia kertoo, että Sulttaani Qaboos on valtakautensa alusta alkaen parantanut merkittävästi omanilaisten oloja. Omanilaisten elinikä on pidentynyt nopeasti, ilmainen sairaanhoito on ulotettu kaikkien saataville, koululaitosta on kehitetty voimakkaasti – sekä tytöillä että pojilla on koulupakko – ja elinkeinoelämän kehitystä on tuettu. Samalla maa on ollut rauhallisissa väleissä naapureidensa kanssa.

Työpaikallanikin harrastetaan maailmasta haaveilua. Monesti mietimme, että kumpa näkisi saman, mitä kirjeet matkoillaan näkevät.

Jostain syystä Lähi-itä kiehtoo minua enemmän kuin muu Aasia. Haluaisin matkustaa moniin paikkoihin Euraasiassa sillä rajauksella, että sinne olisi turvallista mennä. Kaukoidästä minua kiinnostaa eniten Hongkong ja Etelä-Korea. Uskon, että tulen matkustamaan suht lähitulevaisuudessa kyläilemään Tokioon uudelleen ja samalla olisi mahtavaa käydä myös Angelan luona Soulissa. Joku Aasian paratiisisaaristakin pitää joskus vielä kokea, mutta silti luulen, että sitä ennen on vielä roadtrippejä tehtävänä lännen suunnalla.

*  *  *  *  *  *  *  *  *

"Instagram Travel Thursday on viikottainen kokelma blogipostauksia, ja tempauksen tarkoituksena on vahvistaa Instagramia matkainspiraation ja -tiedon levittämiskanavana, ja tuoda esille Instagramin matkailueksperttejä". (Destination Unknown)

Suomessa järjestäjinä toimivat Kaukokaipuu, Destination Unknown ja Running with Wild Horses -blogit.

Helsinki-rakkautta maailman solmukohdassa

Helsinki on hyvä paikka ihmisen elää. Merkitään lokikirjaan maanantaina 16.12.2013.

Tänä vuonna joulun lähestyminen on tuntunut siltä miltä pitää. Ilmassa on ollut juhlan tuntua, vaikka viimeiset rutistukset ovat vielä päällä. Joululaulut, koristeet, ihmiset, niistä se on hiljalleen koostunut. Viikonvaihteessa on tapahtunut kaikkea kivaa, kuten:

1. Työpaikan pikkujoulut Hotelli Presidentissä, jonka upea stailaus toi mieleeni Uneton Seatlessa -elokuvan Empire State Building -loppukohtauksen, tiedättehän



2. Mirkan ja Mikon häämatkan aloitusjuhlat nepalilaisessa Nirmalissa. Kaasot ja bestman tietysti paikalla (hyvä ettei koko köörillä itse matkallekin lähdetty)

3. Boulevard-H-tiimin sunnuntaibrunssi Helsingin ykkösbrunssipaikassa, Miksulla, elokuvalumisateen viimeistellessä tunnelman ikkunan takana

4. NAMEn matkailuilta Amerikka-travellereiden kanssa. Kymmeniä valokuvia eri puolilta valtoja eri kertojien suusta. Kymmeniä uusia houkutuksia, yhteisymmärrystä, vertaistukea (kuin huumeaddiktien kohtaaminen ruiskujen äärellä)

Ulkona voi riehua räntäsade, mutta sisällä on lämmin. Kaamoskroppa voi olla väsynyt ja riutunut, mutta mieli on juuri nyt kovin onnellinen.

Helsinki on mun kaupunki nyt ja maailma on lähellä. Tänään sain viestin, että ystävä Tokiosta lentää torstaina tänne. Ehditään vielä nähdä ennen kuin meidän joulu lauantaina alkaa! Uskomatonta!

Tämän vuoden parhaiten mieleeni painunut sanonta tuli Havaijilla vaihdossa olleen namelaisen suusta Thanksgiving-juhlissamme. "Tämä vuosi on ollut aivan uskomattoman mahtava, mutta ensi vuodesta tulee vielä parempi." Tiedustelin miten Havaijilta Suomen kaamokseen palannut voi sanoa noin? "No, sehän on ihan vain itsestä kiiinni."

Tällä mennään kuulkaas mekin, eikö.

Mikä Amerikassa viehättää?

Sain Friolandian Eveliinalta pysäyttävän postaustoiveen. Tai on kai väärin sanoa, että pysäyttävän, enemminkin liikkeelle laittavan. Ajatukset ovat laukanneet, kun olen pohtinut ja pohtinut.

"Mua kiinnostais kuulla mietteitä aiheesta että mitkä on sulle niitä asioita joiden vuoksi tykkäisit asua Jenkeissä ja miksi taas mieluummin Suomessa.. jos ei perhettä ja ystäviä lasketa mukaan. Siis ihan sellasia käytännön pieniä asioita, hajut, maut tms.."

Tämä kysymys on minulle itselleni tärkeä ja siksi se pysäytti minut miettimään.

Kysy minulta ja voita liput Matkamessuille!

Nyt on sellainen kiva juttu, että saan arpoa teidän lukijoideni kesken kaksi lippua tammikuussa koittaville Matkamessuille! Tämä on eka kerta, kun järjestän blogiarvonnan, joten jännää! Toivottavasti innostutte osallistumaan arvontaan. Joku juju pitää keksiä tähän, niin ajattelin sellaista, että mitä jos kysyisitte minulta jotain mitä haluaisitte tietää minuun tai tähän blogiin liittyen. Ja koitan tehdä vastauspostauksen, jos kysymyksiä tulee (tai vastata muuten). Nyt siis postaustoiveita ja muita kysymyksiä kehiin jooko!

Matkamessut 2014 järjestetään Helsingin Messukeskuksessa yleisölle 17-19.1.2014. Kyseessä on koko Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma, joten sitä ei kannata missata. Tällä kertaa meikäläisellä on kunnia olla messuilla virallisella bloggaajapassilla =)

Tulen varmastikin hengailemaan messuilla useana päivänä, sillä tarkoituksena on tavata muita bloggaajia ja tutustua uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin. Toisekseen promoamme varmasti myös Nuoren aikuisten Amerikka -verkosto NAMEa Suomi-Amerikka Yhdistysten Liiton ja Helsingin Suomi-Amerikka Yhdistyksen ständillä. Lisäksi tuttuja on myös muilla osastoilla, kuten Rantapallossa. Viime vuonna löysin messuilta aivan helmiä tyyppejä, joten huikeaa, jos tammikuu tuo tullessaan taas uusia tuttavuuksia. Tule ehdottomasti moikkaamaan, jos bongaat meikäläisen Messukeskuksesta!

Arvottavat messuliput oikeuttavat sisäänpääsyyn yhtenä messujen yleisöpäivänä. Voittajat saavat liput nimellä Messukeskuksen eteläisellä sisäänkäynnillä sijaitsevasta kutsukorttien hakupisteestä yleisöaikana eli perjantaina 17.1.2014 klo 12 alkaen. Lisätietoja messuista löytyy osoitteessa www.matkamessut.fi.  

Ps. Ensi maanantaina 16.12. on NAME nojatuolimatkalla USAssa -get together SAYLin toimistolla. Ilmoittaudu ja tule ihmeessä mukaan, jos Amerikassa reissaaminen kiinnostaa. Ohjeet ja lisätiedot löytyy tästä. 

Pieniä suuria mietteitä elämästä tai päin vastoin

Viikonloppu on kulunut sohvalla loikoillen ja levähtäen. Kaiken menemisen jälkeen päätin ottaa aikaa rauhoittumiselle ja lepäämiselle kunnolla, sillä onhan syksyyn mahtunut paljon menoa. Luulen, että lepo on tehnyt hyvää.



Kaiken menemisen keskellä olen ehtinyt jonkin verran pohtia taas tätä ihmeellistä elämää. Thanksgiving-juhlassa havahduin oivallukseen, että miten arvokasta onkaan organisoida juhlia pienelle porukalle. Kohdata muutamia ihmisiä kunnolla "maailman muuttamisen" sijaan. Voikin olla suurta viisautta tavoitella tekemisissään suuren sijaan pientä? Niin usein aina ajatellaan, että menestystä on se, että valloitetaan maailma määrällä ehkäpä laadun sijaan.

Pari vuotta sitten Me Naiset teki juttua minusta ja otsikossa luki "Pidän kaikesta suuresta ja mahtavasta". Oh Nora, olin varma, etten ole moista noloutta mennyt sanomaan, mutta jostain he olivat sen napanneet. Ehkä minulla kieltämättä on taipumusta mennä kimalluksen perässä ja vaatia niin itseltä kuin muiltakin paljon. Mutta mikä lopulta antaa elämässä eniten? Pienet ja simppelit asiat sen tekevät.

Olen onnekkaasti taas muistanut, että yhteiset pienet hetket samanhenkisten ja ihanien ihmisten seurassa ovat niitä elämän voimaannuttavimpia asioita. (Ja matkat. Siitä ei pääse mihinkään.) Mikään muu ei ole sellaista josta en voisi luopua. 

Sain kummitytöltä ja hänen siskoltaan lahjaksi väritys- ja tarrakirjan. Miten huomaavaista heiltä ajatella, että minäkin ehkä tykkäisin omasta prinsessakirjasta! <3

Mun ajatukset tuntuvat usein yliojentuvilta. Näen lähes kaikissa asioissa liian selvästi hankalan ristiriitaisia puolia. Ja se estää sen, että minusta tulisi maailmanparantajaa. Esimerkiksi tänään uutisissa kerrottiin, että Britannia oli päättänyt laittaa pitkäaikaistyöttömät töihin vastineeksi työttömyystuesta. Ajattelin, että onpa hyvä! Sitten, kun kuulin päätöksen vastustajien mietteitä, asia ei ollutkaan enää yksioikoinen. Tietenkään. Onko oikein, että työnantajat saavat ilmaista työvoimaa työkkäristä ja voivat irtisanoa lisää jengiä työkkäriin ja ottaa sieltä tätä pakkotyöporukkaa tilalle? Ei. Aargh, asiat ovat niin vaikeita.

Ja jos miettii melkein mitä tahansa asiaa, käy samalla tavalla. Tulee kaksi puolta, jotka ovat molemmat totta vaikka olisivatkin toisilleen vastakkaisia. Oikeasti tämä pätee melkee mihin tahansa. Kunnianhimo on hyvä, mutta niin on myös vähään tyytyvien maan hiljaisten elämänfilosofia. Ajatteleminen on hyvä, mutta niin on myös se, ettei katso uutisia ja stressaa.

Tykkäisin kyllä löytää absoluuttisia totuuksia ja elää täysillä niiden mukaan. Mutta koska ei ole musta-valkoista maailmaa, täytyy opetella löytämään selkeys harmaudesta. Enkä tarkoita tällä nyt värittömyyttä vaan sekottuneita värejä.

Koetan keskittyä elämään hetkessä ja oppia iloitsemaan päivittäin pienten hetkien kauneudesta. Joskus se onnistuu ja joskus ei. Hyväksyäpä vielä se.