Tämä päivä toi tullessaan suru-uutisen tutuksi tulleen jäätelöbaarin omistajan poismenosta. En ole voinut uskoa asiaa todeksi. Hesarissa on julkaistu koskettava muistokirjoitus ystäväisestäni (sen voi lukea tästä), joten tosiasia se kuitenkin on. Päivä on kulunut ristiriitaisissa tunnelmissa, sillä onnenkukkuloilta rysähdettiin tunteidenkirjon toiseen laitaan hetkessä. Asioita sulatellakseni minun piti lähteä vähän ulos pyöräilemään. Teki pahaa ajaa kaupunkia ilostuttaneen jäätelöbaarin ohi ja nähdä se elottomana. Huomasin, että en ole joutunut olemaan paljoa tekemisissä kuoleman kanssa ja en osaa suhtautua siihen. Haluaisin kieltää koko asian, mutta se ei suostu menemään pois mielestä.
Naapurimme toi meille paljon iloa ja valoa elämään, joten ajattelin omistaa tämän kirjoituksen täydellisen onnellisesta viikonlopusta hänen muistolleen. Rest in peace, Tom.
Siirrytäänpä ajassa taaksepäin lauantai-aamuun. Kello soi 4.45 ja suuntasimme lentokentälle. Jo yhdeksän jälkeen paikallista aikaa olimme perillä Lontoossa ja honeymoonimme sai todenteolla alkaa. Saavuimme Victorian asemalle ja pohdiskelimme, että mistähän löydämme hotellin. Ensimmäisenä silmiin osui näyttävä Wicked-teatteri ja kulman takana liehuivat The Grosvenor -hotellin liput - olimme varanneet sattumalta hotellin ihan musikaaliteatterin vierestä! Tyytyväisinä myhäilimme, että taidamme olla hyvillä huudeilla. Ja sitten sisälle katsomaan, että millainen hotelli on menty valitsemaan internetin ihmemaasta.
Pyöröovesta sisään astuttuani huomasin ensimmäiseksi Tuulen viemää -portaikon. Se riitti vakuuttamaan minut, että olen myyty tästä paikasta. Ainut asia, jonka olen omakotitalosta koskaan halunnut on Tuulen viemää -portaat! Itse asiassa olen suunnitellut, että jos joskus joudun sellaiseen taloon muuttamaan, tai vielä pahempaa rakentamaan, tulee taloon portaat, vaikka ne eivät edes johtaisi mihinkään!
Huoneemme ei ollut vielä vapaana, joten jätimme laukun conciergelle. Lähdimme aamiaiselle ja sieltä tallustelemaan kohti lähellä sijaitsevaa Buckinghamin palatsia. Make ei ole aiemmin turistilomaillut Lontoossa, joten halusimme kiertää katsomassa kaikki tärkeimmät nähtävyydet. Totta puhuakseni meikäläisenkään reissut kaupungissa eivät ole tainneet keskittyneet ennen kaikkea nähtävyyksiin vaan lähinnä tyttöjen kanssa humputteluun.
Klik, klik, klik. Sukellus muiden turistien joukkoon ihmettelemään kuninkaallisen prameita tiluksia ja hassusti käveleviä palatsin vartijoita.
Make-onneton erehtyi katsomaan etukäteen (väärää) sääennustetta, joka tarjoili surkeaa pilveä ja vesipisaraa viikonlopulle. Minä siitä motkottamaan, että ei koskaan kannata katsoa säätiedotusta, vaan luottaa vain Munkki-Merjan keleihin TAI etsii edes sellaisen sääennusteen, joka lupaa parempaa. Ja juuri kuten sanoin, perillä odotti lähes keväiset kelit ja aurinkomollukan paistatus. Niin, mitä minä sanoin! ;)
Lopulta väsähdettiin kävelyyn ja otettiin metro Piccadily Circukselle ja poikettiin virkistäytymään Planet Hollywoodiin. Me tykätään olla turisteja!
Seuraava askel vielä turistimmaksi oli tietysti hypätä double decker -bussin yläkertaan tiirailemaan maisemia. Matkaopaskirjanen kertoi näppärän vinkin, että reittibussi nro 15 kulkee kaikkien tärkeimpien nähtävyyksien ohi ja pääsimme kyytille "ilmaiseksi", koska meillä oli voimassa olevat metron päiväliput, jotka kelpasivat myös busseihin. Niinpä sitten, kun osuimme 15-linjan pysäkin kohdalle, vinkkasimme kuljettajaa pysähtymään ja kyytiin vain.
Bussista näkyi kaikkea kiinnostavaa ja matka kului mellevästi. Kun Tower Bridge ja -linnoitus putkahtivat näkyviin, hyppäsimme pois kyydistä.
Klik klik klik! Käveltiin sillan yli toiselle puolelle Thames-jokea ja etsimme kahvilan. Alkoi olla jo energian tarve reippaan turisteilun jälkeen. Sitten metroon ja nokka kohti Harrodsia.
Paitsi että parin pysäkin kuluttua huomasimmekin, että nokka ei ollut kohti Harrodsia vaan juuri väärään suuntaan. Ei voi laittaa päätepysäkkien nimiksi toiseen päähän Stanmorea ja toiseen Stanfordia - ei hoppuisella luonteella varustetulla ole aikaa lukea kylttejä loppuun saakka! Stan kuin stan! Matka Harrodsille ostamaan sukkahousuja ja tekoripsiä iltaa varten vähän venähti ja valtava tavaratalo ei ollut enää oikea osoite lähteä etsimään neulaa heinäsuovasta. Onneksi lopulta H&M:n pelastavat punaiset kirjaimet tulivat tavaratalon lähettyvillä näkyviin ja suuntasimme sinne.
Vaan Anna Dello Russo -mallisto oli päättänyt saapua kauppoihin "onneksemme" juuri nyt, jonka takia Hemppamaukka oli täynnä trendsettereitä jonottamassa koruja. Kassalla myyjät kirjoittelivat verkkaisesti jotain takuukuitteja jonon kasvattaessa mittaa. Ja kello tikitti.
Päätimme syödä päivällisen hotellissa laittautumisen yhteydessä. Onneksi olimme edellisenä iltana, oikeana hääpäivänä, käyneet hienosti syömässä, joten asia ei haitannut kumpaakaan. Vihdoin pääsimme hotelliin ja saimme avaimen huoneeseemme. Meidän kamarimme sijaitsi valtavan hotellin kuudennessa kerroksessa, jonne piti kulkea kahden hissin kautta monen pitkän käytävän läpi.
Juuri kun olimme levittäytyneet aloillemme ja olin astumassa suihkuun, palohälytin alkoi huutaa kuin riivattu. Vaatteet päälle, käytäviä ja portaita alas ja odottelua, että tilanne selviää. Tässä vaiheessa meinasi hieman orastava kärtty nostaa päätään, mutta onneksi oli kyse väärästä hälytyksestä ja pääsimme suht pian takaisin laittautumaan. Aikaa ei ollut hukattavaksi.
Ehdimme kuitenkin musikaaliin mainiosti ja aikaa jäi jopa hieman pousailulle :) Lähes kolmituntisen musikaalielämyksen jälkeen olimme valmiita siirtymään rauhoittumaan hotellille ja katseet kääntyivät uuteen päivään.
Sunnuntai-aamuna kävimme hotellin täydellisellä herkkuaamiaiselle ja köllöttelimme kahteentoista saakka huoneessa lepuuttamassa jalkoja. Sitten oli vielä neljä tuntia aikaa valloittaa kaupunkia. Suuntasimme Oxford Streetille ja River Islandille, jonka olisin voinut ostaa tyhjäksi. Mukaan lähtikin mekko, jakku sekä tyylikäs musta haalariasu. Sain koluta kauppoja ihan sopivasti ja olin muutaman tunnin kuluttua valmis jättämään ostoskadun vilskeen.
(Hankala ottaa yhteiskuvia itte, mutta otettiin silti :)
Kävimme lopuksi ihmettelemässä Big Benin ja London Eye'n Westministerissä ja ehdimmepä vielä nauttia aidon brittipubin fish&chipsit. Njamii!
Sitten olikin aika lähteä hotellin kautta kohti lentokenttää ja koti-Suomea. Yllätyksekseni minusta tuntui, että kaksi päivää riitti todella hyvin kaikkeen, mitä halusimmekin tehdä (no okei, laittautumiselle ja illalliselle jos olisi vielä jäänyt enemmän aikaa). Voin kannustaa lähtemään tällaiselle kahden päivän minimatkalle, jos pidempään reissuun ei ole mahdollisuutta. Niin paljon ehdimme kokea, että viikonlopun jälkeen matka tuntui paljon pidemmältä, ja milloinpa muulloin sitä käyttää vapaa-aikansa näin tehokkaasti! Voin sanoa, että nautin sydämen kyllyydestä joka minuutista ja koska lomareissun kesto oli alusta saakka tiedossa, onnistuin vieläpä välttymään murehtimasta ajan vähyyttä.
Lentokoneessa luimme lehteä, jossa oli teksti: "Onnellisuus ei ole päämäärä. Se on elämäntapa." En tuntenut haikeutta Lontoon jättämisestä taakse, sillä iloitsin siitä, että Make on kotona koko ensi viikon ja yhteiset seikkailumme voivat jatkua. Onnekseni honeymoonin tärkein asia istui vieressäni, eikä jäänyt taakse Lontooseen.
