Baleaareilta itsensä löytämiseen tai kadottamiseen


Tuulessa keikkuva suuri ja lähes tyhjä lautta Ciutadellasta Alcudiaan kuljettaa meidät päivää suunniteltua myöhemmin Menorcalta naapurisaarelle Mallorcalle ensimmäisen lomaviikon lauantaina. Ystävien on määrä seurata meitä seuraavana päivänä.

Edessä siintää poimuilevia vuoria, sinisenä kimmeltävä meri ja rantaviiva täynnä palmuja. Taas Havaiji-vibat väreilevät vahvana ilmassa, kun katselen majesteettisesti kohoavaa maisemaa horisontissa. Näen sitä mitä mieleni haluaa nähdä ja myhäilen tyytyväisenä, että mikä määrä suosituksia minulla onkaan mukanani Mallorcaa odottamassa. Suosituksia, joita olen saanut ihmisiltä etukäteen Instagramissa ja kotona. Tästä alkaa seikkailu!

Kahden bussimatkan päätteeksi iltapäivän viimeisinä paahtavina tunteina saavumme hiestä tahmaisina pieneen Santa Ponsan kylään saaren toiselle laidalle. Hotellimme Iberostar Jardin del Sol näyttää varsin tavanomaiselta kadulta katsottuna. Astutaanpa sisään.


Eipä voisi ensivaikutelma pahemmin pettää!

Asian laita on niin, että Mallorcan lomastamme ei voi kirjoittaa kirjoittamatta Iberostar Jardin del Solista. Paikka nimittäin kaappaa meidät sellaiseen suloiseen otteeseen, että muut houkutukset eivät enää käy edes mielessä ennen neljä päivää myöhemmin tapahtuvaa check-outia. Olemme saapuneet lomaparatiisiin ja muu saa olla.


Näin matkailun liikkeenjohdon restonomina on kerrassaan huippua kokea hotelli, joka tuntuu osaavan tehdä kaiken oikein. Tosin miksipä se ei olisi mukavaa vaikka rekkakuskina tai hortonominakin. Mutta näitä asioita on opiskeltu ja harvassa paikassa hospitality todella toteutuu, kuten täällä. Se tekee vaikutuksen.

Heti sisään astuttuamme kohtelias herrasmies tarttuu pakaaseihimme jutustellen mukavia ja johdattaa meidät sohvalle odottamaan check-iniä. Viipymättä käteen tuodaan alkumaljat (valittavana on rose’ta, kuohuvaa ja tuorepuristettua appelsiinimehua). Kylmä juoma hikisen matkan jälkeen maistuu taivaalliselle ja on hotellin tapa aloittaa hemmottelu, joka tulee jatkumaan koko vierailun läpi ylenpalttisena. Illalla hotellisviittiimme on ilmestynyt kuohuviinipullo – siis tähän huoneistoon, jossa meitä oli odottamassa oma jacuzzi merinäköalalla. Aika kiva yllätys!

Vain aikuisille tarkoitetun hotellimme puitteet ovat kerta kaikkiaan makoisat ja henkilöstö tuntuu olevan äärimmäisen hyvällä tuulella ja halukkaana järjestämään yllätyksiä jatkuvasti. Vaikkemme ole maksaneet muusta kuin aamupalasta harpunsoittajineen (siis totta kai), saamme pitkin vierailua ilmaisia hienoja drinkkejä kannettuna suoraan aurinkotuoleihimme.

Joka tunti vierailuun sisältyvässä ohjelmassa on jotain aktiviteettia tarjolla: vesiurheilua, ryhmäliikuntaa uima-altaalla, tanssitunteja, kielikursseja, kokkausta, kasvohierontaa… ja aina henkilökunta tuntuu olevan loistotuulella ja kujeilemassa toisilleen.

Tulee tunne, että henkilökunnalla on vähintään yhtä hauskaa kuin meillä vieraillakin – ja se ei ole ihan tavallista.





Mallorcan päivät kuluvat lokoisasti hotellin ihanassa lomatodellisuudessa ja vastarannalla asustelevien ystävien kanssa Santa Ponsan kylässä kelluen. Viimeisenä iltana löydämme huikean auringonlaskun ihailupaikan H10-hotellin kattoterassilta. Uskomatonta, mutta terassille ei ole yhtään tunkua, vaikka eternity pool, jonka ääreltä katsella purjeveneiden täplittämää lahtea ja mailleen painuvaa tulisena hehkuvaa aurinkoa, on varmastikin kylän paras paikka viettää illan kultainen tunti.

Makoilemme jättiaurinkopedillä nelistään ja mietimme, että kunpa tämä rentous voisi jatkua loputtomiin. Mutta eihän se voi. Seuraavana päivänä frendimme lentävät kotiin ja on jo meidänkin viimeinen päivämme Mallorcalla.


Viimeisen päivän kaahaamme sitten vespalla saaren hienouksia tutkien aikaa vastaan taistellen. Valdemossa, Deia, Port de Soller ja lopuksi Palma. Skootteriretki herättää nälän, että tänne pitää tulla toistenkin. Aikaa tarvitaan lisää.


Entäs ne viime postauksessa mainitut oivallukset?

Vuorokausi Palmasta lähdön jälkeen, 4 000 kilometrin päässä mökillämme Piehingissä, naureskelen Mallorcalta mukaan lähteneille vitivalkoisille spa-tohveleilleni ulkohuussissa. Luksusta voi kyllä olla niin ääripään asiat. Matkan jälkeen viihdyn erinomaisesti puolitoista viikkoa vesijohdottomalla mökillämme kirjaa lukien, mönkijällä ajellen, suppaillen ja puutarhajuhlia rakkaille järjestäen.


Eräällä mökkidinnerillä minut jo 15 vuotta tunteneiden ystävien kanssa puhumme luonteenpiirteistämme. Kysyn, että olenko heidän mielestään enemmän ekstrovertti vai introvertti. Yllätyksekseni kysymystä seuraa pitkä hiljaisuus, sillä vastaus ei olekaan kuulemma helppo.

Olen itse aina aiemmin ajatellut olevani sosiaalinen, avoin, ekstrovertti kaupunkilainen, mutta ystävieni tapaan olen viime aikoina alkanut oivaltaa, että minussa lymyää muutakin, muun muassa vahva introvertti puoli, jolla on kasvava tarve... yksityisyyteen? Tämä puoli on jotenkin voimistunut ja se vaikuttaa bloginkin pitämiseen. Tuntuu koko ajan vaikeammalta ja jotenkin turhemmalta kertoilla omista asioista, etenkin hätäisesti oravanpyörästä varastetulla ajalla.

Kaikki informaatiotulva ja häly, jonka keskellä elämme. Tarvitaanko sitä lisää? Kaikki tieto löytyy jo internetistä. Tiedostan kyllä, että tilaa edelleen on omille tulkinnoille asioista ja elämästä, mutta kuinka hienoa olisi voida tehdä ne pieteetillä ja jotenkin enemmän ajatuksella.

Lomalla sain luettua 700-sivuisen kirjan ja eilen kävimme katsomassa Tarantinon Once Upon a Time... in Hollywood -leffan. Nämä tulkinnat ovat vaatineet tekijöiltään keskittymistä ja rauhaa. Niitä ei ole tuotettu juosten kusten kiireessä ja sen takia ne puhuttelevat ja kestävät aikaa. Tarantinon leffa – kuten Big Magic -kirjan lukeminen aikoinaan, sai minut taas kaipaamaan ja arvostamaan taiteen tekemistä ja kokemista.

Olisi kiva tietää, että onko kukaan muu huomannut itsessään jotenkin oman identiteetin muuttuvan? Onko se itsensä hukkaamista vai löytämistä? Vai onko se vain kasvamista? Pitääkö olla huolissaan?

Ei kommentteja

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!