Ennen influenssaan/kurkunpään tulehdukseen sairastumista Helsingissä ja ennen uuden vuoden juhlimista luksukkaissa kotibileissä Los Angelesissa, vietimme rauhallista joulua Palm Springissä. Nyt tässä rankasta taudista toipuessa on hyvä hetki palata muistoissa Kalifornian lämpöön.
Edellisessä matkaraportissani jäimme aamulenkille Redondo Beachille, josta tämänkertainen Kalifornian roadtrippimme alkoi. Leppoisten rantapäivien jälkeen reissun kolmantena päivänä pakkasimme kamat autoon. Lähdimme ajelemaan radiohittejä kuunnellen Los Angelesin rantaviivaa alas kauniin Palos Verdesin alueen halki naapuripiirikuntaan OC:hen.
Newport beachillä poikkesimme rannalla ja muutamassa putiikissa kunnes Palm Springs alkoi poltella liikaa ja otimme suunnan kohti sisämaata. Tyhjin käsin ei minun tarvinnut OC:sta kuitenkaan lähteä, sillä mukaan eräästä Newport beachin putiikista tarttui Cult Gaia -laukku, joka sai paljon huomiota ihmisiltä matkan edetessä.
Liikenneruuhkaa Los Angelesin ja Palm Springsin välillä
Heti rannikon jäätyä taakse juutuimme jouluruuhkaan ja olimme perillä vuorten syleilemässä määränpäässämme vasta auringon painuessa mailleen. Palm Springsin upeus avautuikin meille kunnolla seuraavana aamuna, kun avasin verhot Saguaro-hotellimme parvekkeelle. Mihin ihanaan väriparatiisiin olimmekaan saapuneet!
Tämän hetken it-laukuksi paljastunut (näin vastaantulijat kertoivat) Cult Gaia passasi täydellisesti Palm Springsin maisemiin
Vierailu Palm Springsissä oli meille toinen, mutta käytännössä ensimmäinen, koska edellisellä kerralla hirveä kuumuus kutisti kaupungissa vierailun pelkäksi välipysähdykseksi. Nyt meillä oli neljä vuorokautta aikaa tutkia tätä kaupunkia, jota kohtaan minulla oli suorastaan pienoinen pakkomielle. Tuntuu, että kaikki viimeaikojen sisustustrendit ovat hakeneet innoituksensa juuri Palm Springsistä. Palmuja, kaktuksia, suuria kuvioita... ah!
Yksi syy Palm Springsin vetovoimaan oli monista lehdistä ja blogeista tuttu Saguaro-hotelli, josta onneksemme saimme huoneen kohtuulliseen hintaan. Oli uskomatonta seistä hotellin pihalla, jonne oli niin pitkään halunnut päästä – täällä todella on niin värikästä kuin kuvat ovat kertoneet!
Lämpötilat Palm Springsissä vaihtelevat joulukuussa vuorokauden aikana suuresti. Aamulla ja illalla mittari painui alle 10 asteeseen, mutta päivällä lämmöt nousivat yli 20 asteeseen, hyvällä tuurilla jopa lähemmäs 30 astetta. Aamulla uima-altaalla ei näkynyt porukkaa, mutta päivällä siellä tarkeni kölliä. Totesimmekin, että aamupalan jälkeen on juuri hyvä hetki lähteä tutkimaan kaupunkia pyörällä lämpötilan nousemista odotellessa.
Vihdoin rullaamassa näillä kaduilla! Palm Springsin omaleimainen arkkitehtuuri oli jäänyt vahvasti mieleeni ensimmäiseltä reissulta ja oli niin ihana nyt ahmia silmillä kaikkea kiireettä.
Hotellilta maksutta lainaan saadut pyörät olivat huonossa kunnossa ja pyörästäni lähtenyt kamala kitinä hieman haittasi menoa. Tämän vuoksi pyörälenkistä ei tullut jokapäiväinen traditio, vaikka niin olisin mielelläni suonut. Ensi kerralla (kyllä halutaan tänne ehdottomasti vielä uudelleen) kunnon vuokrapyörät alle!
Päivät Palm Springsissä vilahtivat ohi hujauksessa, kuten tapaa käydä, kun lomalla on. Kävimme syömässä, hengasimme poolilla, kiertelimme kaupungilla, ihailimme palmuja, kaktuksia, vuoria ja auringonlaskuja... Minä kuolasin gallerioita ja sisustuskauppoja.
Yhtenä päivänä ajoimme Desert Hillsin premium outlet-kylään todetakseni jälleen kerran, että valtaisat outlet-keskukset eivät ole minun juttuni.
Palm Springs toimi erinomaisena kohteena joulun viettämiseen. Katselimme tähtien alla hotellin tarjoamaa jouluista klassikkoelokuvaa, luimme kirjoja, otimme valokuvia, nukuimme ja söimme hyvin, kuten jouluna kuuluu. Puitteet olivat erittäin kohdallaan.
Kun matkamme jatkui lopulta seuraavaan kohteeseemme Las Vegasiin, huomasimme, että Palm Springin naapurissa Coachella Valley'ssä sijaitsee monta muutakin kiinnostavaa kaupunkia (Indigo, Palm Desert, Cathedral City... ). Yhteensä nämä Coachella Valleyn kaupungit asuttavat noin puoli miljoonaa asukasta, tosin kesällä kuumaan aikaan luku on pienempi ja talvella puolestaan korkeampi.
Palm Springs on luonteeltaan boheemi ja täältä ei juuri ketjuravintoloita tai -kauppoja löydy. Tarveostosten tekoa varten voikin haluta poiketa näissä naapurikaupungeissa, joista löytyy moni Palm Springistä puuttuva asia. Se, että moni asia loisti poissaolollaan ei kuitenkaan ollut miinus Palm Springsille missään nimessä – päin vastoin.
Palm Springsiin kannattaa matkustaa, koska se on oma uniikki ihana itsensä. Juuri sellainen, josta voi ammentaa trendejä.
Kiva kuvapainotteinen postaus! Palm Springsin lisäksi ainakin Palm Desert on ihana! Ihania ruokapaikkoja ja tunnelma kaduilla. Indiossa (ei siis Indigossa, kuten olit kirjoittanut ;-) ) sen sijaan ei mielestäni ollut mitään erikoista. Meillekin se toimi lähinnä vain majapaikkana, josta teimme päiväretkiä eri suuntiin.
VastaaPoistaToiseksi alimmaisesta kuvasta tulee muuten mieleeni Elviksen kesäkoti, joka myös on Palm Springsissä. Samantyylinen takkakin hänellä oli, mutta muuten kyllä avarampaa kuin tuossa kuvassasi. Sehän oli ainakin jokin aika sitten vielä myynnissä? Jokohan on mennyt kaupaksi? Osta Ulla siitä teille kiva kesäasunto! ;-)
Kiitos Kaisa! Tuo Palm Desert näytti kyllä autosta katsottuna tosi kivalle, joten kiva kuulla kokemuksia sieltä. Saatiin outletin Tommy Bahama -kaupasta kuponki, jolla olisi saanut ilmaiset drinkit tai jälkkärit Tommy Bahama -ravintolasta Palm Desertistä ja silloin aloin vasta pohtia tätä kaupunkia, että sen täytyy olla aika hyvin varusteltu, kun sieltä kerran löytyy jopa Tommy Bahama -ravintola! :D Valitettavasti aika ei tällä reissulla riittänyt sinne eikä tuonne Indioon (hups kirjoitusvirheeni :D)
PoistaTuo toiseksi alin kuva on Parker-hotellista. Elviksen kesäkoti jäi myös näkemättä! Tässähän tulee monta hyvää syytä alkaa taas haaveilla uudesta reissusta Palm Springsiin =) Tai tosiaan: parastahan olisi vaan ostaa sieltä oma kesäasunto! Nerokas idea ;) *Lähtee lottoamaan* ;D
Ah, kyllähän noi Palm Springsin palmut ja kontrasti vuoriin on vaan mahtava <3 Mä tykkäsin Palm Springsistä, mutta en ihan täysin lumoutunut. Mutta silloin oli toukokuu ja super helteet päällä. Se on saattanut vaikuttaa asiaan, etten päässyt kokemaan kaupunkia samalla lailla. Täähän on siis loistava kohde talvea pakoon, koska kesällä täällä on liian kuuma.
VastaaPoistaNiin, ja ihania kuvia!
Hei mielenkiintoista oli lukea näitä sun mietteitä Palm Springsistä! Mulla oliki nimittäin sellainen mielikuva, että kaupunki ei tehnyt suhun samaa vaikutusta ku muhun. Niin on pitänytkin kysyä, että mitä sää siitä ajattelit! Mut joo tuo sää-pointti on kyllä relevantti. Jos on 40-50 astetta, niin se oikeesti haittaa aika paljon. Jouluna sää oli tosi kiva. Just vähä aikaa sitte mietin, että voisin hyvin kuvitella, että mennään tuonne toistenkin juuri tohon aikaan vuodesta. Talvella/jouluna. Ja ens kerralla sit pitäis olla aikaa tutkia myös naapurikaupunkeja, etenki Palm Desertiä.
PoistaKiitos kommentista ja kehuista muru =)