Opinnäytetyönä työkalu matkabloggaajille


Jotkut teistä ovat kertoneet kiinnostuksesta lukea opinnäytetyöni, joka kantaa nimeä Matkablogi ammatti-identiteetin rakentajana ja urasuunnittelun välineenä. No, nyt se on mahdollista! Työ on vihdoin valmis ja löytyy Theseuksesta. Samassa rytinässä laitan jakoon matkabloggaajille laatimani työkalun, joka on tarkoitettu blogin strategiseen sisältösuunnitteluun ja tavoitteiden määrittelyyn apuvälineeksi.

Mistä idea luoda työkalu matkabloggaajille?

Kun blogissa on hiljaista, ruudun takana tapahtuu todennäköisesti jotain, joka vie bloggaajan kaiken ajan ja energian. Tänä keväänä olen kirjoittanut paljon ja lukenut blogeja – ja tehnyt kaikkea bloggaamiseen liittyvää. Oma blogi sen sijaan on nukkunut melko hyvää ruususen unta matkailun liikkeenjohdon opintojen loppurutistuksen vuoksi. 

Olen työstänyt opinnäytetyötäni muiden kurssien ohessa ja aika ei ole riittänyt kaikkeen, mihin olisin toivonut. Saman ajanhallintahaasteen olen huomannut stressaavan muitakin bloggaajia. Lisäksi moni tuntuu kriiseilevän siitä, että kelpaanko nykyaikana enää "tavallisena bloggaajana", kun blogimaailma ammattimaistuu ja monikanavaistuu kiihtyvällä vauhdilla. 

Selvittääkseni mielessäni pyöriviä kysymyksiä haastattelin menestyneitä suomalaisia matkabloggaajia opinnäytetyötäni varten. Mikä on matkabloggaajan menestyksen salaisuus ja määritelmä? Onko mahdollista löytää yhteisiä nimittäjiä hyvistä toimintatavoista? Uuden uran kynnyksellä minua kiinnosti erityisesti pureutua tapauksiin, joissa matkablogi on johtanut mieluisan työn saamiseen – ei niinkään mekanismit, joilla itse blogista tulee työ. 

Haastattelujen lisäksi perehdyin yrityskonsulttien sisältöstrategiaohjeistuksiin ja ammatti-identiteetin rakentumista käsittelevään tietoon. Asiantuntijoiden mukaan digitaalisen minuuden – jota blogitkin ilmentävät – ymmärtäminen on lapsenkengissä, sillä elämme vasta digitalisaation ensimetrejä. Tämä aiheuttaa helposti some-ahdistusta ja ajelehtimista virran mukana.

Bloggaaja on kuin pieni mediatoimisto

Ne, jotka eivät itse pidä blogia, eivät ehkä tule ajatelleeksi kuinka monenlaisia kehittymispaineita bloggaajaa voi kokea.  Ote opinnäytetyöraporttini Pohdinta-luvusta avaa asiaa: 

Blogien nopea ammattimaistuminen aiheuttaa paineita ja riittämättömyyden tunteita monelle. Kaupallisia yhteistyömahdollisuuksia varten blogien seuraajamääriä tulisi pystyä koko ajan kasvattamaan. Uusia sosiaalisen median kanavia syntyy jatkuvasti lisää ja kaikissa kannattaisi olla aktiivinen, innovatiivinen ja erottuva, jottei tipahda kehityksen kelkasta. Standardit valokuvien laadulle ja verbaalisille taidoille tulevat yhä tärkeämmiksi, kun blogeista tulee tekijöidensä ammatillisia käyntikortteja ja henkilöbrändin rakentajia. Videon rooli sisällöntuotannossa kasvaa nopeasti ja liikkuvankuvan mestariksi tuleminen vaatii erilaisten ilmaisumuotojen ja ohjelmistojen opettelua. Blogialustat kehittyvät ja uusia ulkoasutrendejä syntyy. Hakukoneoptimointi ja sisältöjen jakamisaktiivisuus ovat avainasemassa postausten löydettävyydelle. Analytiikkaa tulee seurata ja osata hyödyntää. Sisältöstrategiaohjeistuksiin perehtyminen vahvistaa tätä kaikkea – sisällöntuottajien kehittymismahdollisuuksien lista on lähes loputon. 

Niin, haasteet ovat kolikon toinen puoli – mutta toisella puolella tulevat mahdollisuudet.  Opinnäytetyötä varten tekemäni tutkimus ja bloggaajahaastattelut todistavat, että blogin pitäminen mahdollistaa monenlaista, josta on tänä päivänä todella paljon hyötyä ja iloa. Matkablogi voi olla ammatti-identiteetin rakentaja ja urasuunnittelun väline. Ja se voi olla myös paljon muuta.

Bloggaamisen ei ole pakko liittyä ammatillisiin ambitioihin, mutta haitaksi ei silti ole pysähtyä pohtimaan, miksi ja mitä tavoitetta varten, aikaansa käyttää sisältöjen luomiseen. Pohdintaa auttamaan olen laatinut opinnäytetyön produktina työkalun. Alla olevan pikalinkin lisäksi työkaluun pääsee jatkossa navigoimaan blogini päävalikosta. 


Muutamien matkabloggaajien ja sisällöntuotantoalan asiantuntijoiden kanssa yhteistyössä laaditun blogityökalun kysymykset ovat vapaasti kaikkien käytettävissä. Strategian ja tavoitteiden määrittely ei välttämättä ole kuitenkaan helppoa, jonka vuoksi suunnitteilla onkin järjestää workshopeja, joissa suunnitelmia voidaan luoda yhdessä muiden bloggaajien kanssa. 

Mitä seuraavaksi?

Yksi parhaiten mieleen jääneistä vaiheista vuoden kestäneessä opinnäytetyöprosessissa on hetki, jolloin oivalsin, että opinnäytetyöraporttiini tulee kirjoitetuksi palanen nuoren, vasta muotoaan hakevan toimialan alkuvaiheiden historiaa. Minulla on ollut valtava kunnia olla mukana Suomen tiettävästi ensimmäisessä matkabloggaajien tapaamisessa huhtikuussa 2013 ja mukana haluan olla myös matkabloggaajien seuraavissa vaiheissa.

Matkat ja niiden ympärille painottuvien sisältöjen ja tapahtumien tuottaminen tulee olemaan osa elämääni tulevaisuudessakin – mutta jatkossa entistä säännöllisemmin ja johdonmukaisemmin.

Ammatillisella rintamalla edessä on seuraavien työmuuvssien harkitseminen. Kaikenlaista on vireillä ja aika näyttää kuinka nopeasti asiat loksahtavat seuraaviin uomiinsa. Askel on taas kevyt ja mieli luottavainen. Kolme vuotta kestäneet opintoni ovat nyt viittä vaille valmiit – ja niin olen minäkin. Uusiin haasteisiin käsiksi käyminen jo heti kesällä tai vasta sen jälkeen, molemmat vaihtoehdot ovat minulle täysin ok.

Kesäkuussa lähdemme bloggaajaporukalla juhlimaan valmistumistani Tukholmaan (btw, eka kertani siellä aikuisena!). Viikon päästä muutamme uuteen kotiin meren äärelle ja prioriteettinä on hyvinvointiin satsaaminen. Toisin sanoen: enemmän rantalajien harrastamista, vähemmän noutoruokaa ja Woltia. Alkukesän seikkailut tulevat sijoittumaan Itä-Helsinkiin, joka onkin minulle täysin tutkimatonta maastoa, jännää!

Lähimatkojen jälkeen loppukesällä kutsuvat Italia ja Kreikka. Ja sitten Jenkit. Kotona ja kirjastossa koulukirjojen alle hautautuneena oleminen saa loppua tähän viikkoon – tervetuloa elämä!

Mutta hei, laittakaahan ajatuksia tulemaan, miltä oppari ja työkalu vaikuttavat! Minua kiinnostaa myös, että vieläkö haluaisitte lukea matkailualan opinnoista lisää? Kaikenlaisia toiveita ja palautetta otetaan nyt vastaan tässä uuden kynnyksellä. 


Kuvat viikonlopulta Porvoosta: Hanna Kärppä 

2 kommenttia

  1. Upeaa Ulla! Pakko käydä lukemassa ja tutustumassa heti illalla :) Ja aiheeseen liittymätön kommentti: katselin juuri tuota pikkulaukkua Vilnan Zarassa, näyttää ainakin ihan samalle, ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi, mun tsemppari <3 Ja oikein bongasit. Löysin tuon laukun Zarasta =) Alkaa olla jo uskomatonta, miten monissa asioissa me aina tykästytään samoihin juttuihin, hih!

      Poista

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!