Tunnelmia eilisestä matkailuillasta

Hellurei! Viime päivät on pitänyt vähän kiirettä, joten blogin puolellakin on ollut hiljaista. Eilen oli ensimmäinen mun ja Miksun organisoima matkailuilta täällä Helsingissä. Oulussahan meillä oli vastaavia ja niistä saatujen kivojen kokemusten perusteella päätettiin kokeilla järjestää sellainen täällä uudessa kotikaupungissakin. Ja täällä olikin kivat uudet mahdollisuudet pyytää mielenkiintoisia ihmisiä, yrityksiä ja organisaatioita paikalle. 


Saatiin iloksemme More to love -muotiblogista tuttu Peppi kertomaan iltaan hänen New Yorkin kokemuksistaan ja oli ihanaa kuunnella ihmistä, joka on rohkeasti toteuttanut suuria unelmiaan. Tuntuu, että hän ajattelee monista asioista tosi samalla tavalla kuin minä ja olikin mahtavan voimaannuttavaa saada vahvistusta, että unelmiensa eteen kannattaa nähdä vaivaa ja panna asiat tapahtumaan :)





Toinen huippujuttu oli, että suosikkikahvilani Brooklyn Cafen tytöt tulivat järjestämään cateringin tilaisuuteen. Omnomnom miten ihania herkkuja he loihtivatkaan ja kuinka suloisia lisäksi nämä siskokset ovat. He ovat muuten kotoisin Brooklynistä ja Peppi on asunut samoilla kulmilla heidän kanssaan New Yorkissa :) Oikea New York -diggareiden ilta siis <3



Oli ältsin ihanaa, että ystäviäni oli innostunut tulemaan paikalle. Jopa Raahe-aikaisia lapsuudenkavereita...


...ja uudempia kaiffareita töistä ja harrastuksista.


Vanhakunnon Pax hoiteli juontamisen tuttuun tapaan varmalla tyylillä ja jekutti Miksun työkaveria hauskalla matkailuun liittyvällä taikatempulla.




Kaikki puhujat pitivät erilaiset ja mielenkiintoiset esitykset ja Fulbright Center tarjosi hienot tilat käyttöömme. Heiltä voi anoa apurahoja USA:ssa opiskelua varten, joten ei varmaan mikään turha tuttavuus tämäkään taho ;)


Paikalle oli löytänyt kirjaimellisesti porukkaa vauvasta vaariin. Kaiken kaikkiaan meitä taisi olla 33 henkeä, joten hyvä jengi oli kasassa.


Kummilapsimussukkaiseni tuli meille tänään leikkitreffeille äippänsä ja siskonsa kanssa ja meillä on yövieras Rovaniemeltä käymässä pari yötä, joten mukavasti syysillat ovat kuluneet hyvässä seurassa. Maanantaina kyläilimme HePalla ja päätinkin, että syksystä selviämiseen tarvitaan ehdottomasti paljon tällaista kaverienergiaa ja mukavia yhdessäolohetkiä. Liian pitkäksi aikaa ei saa jäädä mössöttämään sohvalle telkun eteen, sillä kyllä hupattelu rakkaiden kanssa tuo iloa ihan eri tavalla kuin peiton alle pakeneminen, vaikka sitäkin toki välillä tarvitaan.

Ps. Minulla oli tänään lounaspaltsu Hard Rock Cafessa, joka on nyt siis avattu! Se oli kyllä hieno paikka, ihan kuin olisi ulkomailla ollut. Suuri osa henkilökunnasta ei osannut Suomea ja tilaus- ja tarjoilukäyttännöt olivat kuin Jenkkilästä konsanaan. Seinällä roikkui Rihannan ja Madonnan päällä olleita vaatteita ja bling blingiä ei puuttunut. Lounasaika onkin hyvä aika käydä tutustumassa paikkaan, sillä ravintolaan ei oteta pöytävarauksia ja pöytää saa odottaa iltaisin keskimäärin noin tunnin. 

2 kommenttia

  1. Näyttää tosi kivalta tuo teidän matkailuilta, vähän hulppeammalta kuin meidän tämänvuotinen. Mutta isommassa kaupungissa kaikki on isompaa!

    Toivottavasti pääset tulemaan Osayn halloween -kekkereihin, olis kiva jenkkifiilistellä sun kans ihan naamatusten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi ois kyllä tosiaan kiva nähdä naamatusten! Haluaisin hirmuisesti tulla sinne Halloween kemuihin kun pohjoisessa satutaan vielä olemaan mutta Make on odottanut hulluna meidän mökkireissua joten se kuitenki menee ykköseksi eli se ilta ollaan just nautiskelemassa maalaisilmasta. Ottakaahan paljon kuvia ja koitetaan nähdä joskus toisten!

      Poista

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!