Yhtenä iltana lenkillä törmättiin Maken kanssa kauppaan, joka pysäytti meidät ja piti ottaa ihan kamera esille. Helsingin keskustan tuntumasta löytyi vielä liike, jossa punnitaan oranssilla vaa'alla ja jonka kassalla ei voi vilauttaa minkään ketjun plussakorttia. Aika söpöä! Kauppa ei ole hirveän kaukana meiltä, joten voisi kyllä alkaa kannatuksen vuoksi asioimaan pikkupuodissa aina silloin tällöin.
Minulla on ollut tässä aika paljon aikaa viime aikoina, kun nämä nykyiset työt eivät jakaannu tasaisesti joka kuulle. Olen ehtinyt ajatella paljon asioita ja yrittäjyys on nostanut arvoaan mielessäni. En nyt ole (ainakaan toisaiseksi) mitään yritystä perustamassa, mutta ajatuksissani olisihan mahtavaa tehdä jotain omaa täysillä.
Joku oli jakanut äsken Facebookissa seuraavan kuvan:
Vapaa käännös: Pieni ympyrä -> "Mukavuusalueesi". Iso ympyrä, "Se missä taika tapahtuu".
Tuo on niin totta. Mitään mahtavaa ja mullistavaa ei voi tapahtua, jos pysyttelee vain koko ajan omalla mukavuusalueella. Mutta hitsi sieltä on hankala lähteä pois! Mitä vanhemmaksi tulee, sen epätodennäköisemmin haluaa lähteä enää opiskelemaan lisää, koska on tottunut tiettyyn elintasoon ja opintotuella kituuttaminen ei paljoa houkuttele. Samaan aikaan yhä useampi (kokemuksen ja mutu-tuntuman perusteella) ei tiedä mitä haluaa tehdä vielä keski-iän häämöttäessäkään. Niinpä suurin osa tyytyy nykyiseen työhönsä ja lähtee leipääntyneenä aamulla töihin. Firmoissa, joita tällaiset henkilöt dominoivat, uudet innokkaat tulijat opetetaan pikimmiten "aikuisten ja talon tavoille". Mutta sellainen työ ei tulevaisuuden tekijöitä enää kiinnosta. Start up -yritykset ovat nyt se juttu. Start up'ssa on aivan eri arvostukset kuin "vanhan ajan" yrityksissä ja niistä lähtökohdista on moni menestystarina lähtenytkin. Moni menestystarina kuten esimerkiksi Google ja Facebook.
"Joidenkin arvioiden mukaan yli 90 % startup-yrityksistä ei menesty. Startup-yrittäjälle konkurssi ei ole kuitenkaan osoitus epäonnistumisesta vaan siitä, että on yritetty. Virheet ovat merkki positiivisesta riskinotosta, uskalluksesta."
Ihailen uusien yrittäjien rohkeutta ja lannistumattomuuta! Kunpa oppisi itsekin suhtautumaan noin, että virheet eivät ole merkki epäonnistumisesta vaan yrittämisestä ja uskalluksesta. Jos aihe kiinnostaa, niin tässäpä linkki avartavaan artikkeliin, josta lainaus on poimittu.
Vähän mahtava kauppa! Tuommoiset ketjuttomat ruokakaupat on kyllä symppiksiä, harmi vaan että niitä ei nykypäivänä taida paljon muualla ollakaan ko Helsingissä. Toivotaan ettei ne jää sielläkin ketjuliikkeiden alle.
VastaaPoistaKiitos mielenkiintosesta kommentista mussu. Pitää lukea vielä paremmalla ajalla tuota linkkiä tarkemmin. Mää voisin antaa vastasuosituksena, et etipä käsiisi Mikael Jungnerin Toimistokuukkeli-kirja. Siinä kerrotaan just tollasesta johtamisesta, jota tossa peräänkuulutit. Se on oikeesti mielenkiintonen kirja.
VastaaPoista