Huomasin tänään, että talvi on tullut Helsinkiin, kun piti käydä hoitelemassa yksi työjuttu pääkonttorilla. Kahlasin ja hoipertelin polvia myöten lumihangessa ja yritin pyydystää ratikkaa henkeni pitimeksi. Mennessä onnistui, palatessa ei. Rämmin kotiin tekemään vielä toisen työhomman ennen kuin jälleen lähdin kiireellä juoksemaan pysäkille - matkamessuille. Ensimmäisinä askeleina kotikadulla lensin nenälleni maahan. Pahuksen Uggit, eihän niitä talvella voi käyttää, kun ne on niin liukkaat!
Mutta mitäpä talvesta, kun silmissä siinsi elämäni ensimmäiset matkamessut, jonne AINA olen halunnut.
Etukäteen minulla ei ollut oikeastaan muita odotuksia kuin että messuilla kuljetaan pisteeltä toiselle poimimaan lähes ilmaisina maistiaisina matkoja eri puolille maailmaa.
Pallo vain pyörimään!
Pallon pyöriessä suunnattiin ensi töiksemme pizzapaloille Pizzahutiin. Arveltiin, että täytyy olla energiaa tuntien kiertelyä varten. Messuilla oli mukava messumainen kuhina ja pöhinä, kuten Pax tunnelmaa kuvasi. Siinä syödä mutustelimme rucola-pizzojamme ja katselimme kun kaksi miestä kantoi valtavaa dinosaurusta kohti messusalia ja toiset pipopäiset messutyöntekijät jakoivat promomatskujaan ensimmäisen päivän innolla. Tänään messut olivat auki vain ammattilaisille, joten tungosta ja ryntäilyjä ei ollut. Tankkauksen jälkeen astuimme sisälle itse messuille.
Ensimmäinen kohtaamani piste oli Raahen kaupungin osasto! Juuriaan ei pääse pakoon. Osallistuttiin arvontaan, jossa palkintona oli tiskirätti! Kaikki voittivat. Museon Vanha Herra taisi nauraa taustalla...
Loogisena jatkona seurasi Oulun osasto.
Pöö!
Oulu tarjoili mahdollisuutta nauhottaa oma ilmakitara-musavideo ja postata se Facebookiin. Pax kokeili juttua ja video meni jonkun muun seinälle, joka ei ollut muistanut kirjautua ulos systeemistä. Heh. Oulu tarjoili meille myös ruokaa ja juomaa. Tiernapoikaesityksen alkaessa oli aika jatkaa matkaa kiivaasti. Been there done that. Ei tätä täältä tultu hakemaan.
SAYLin ständiä koristi hieno Vapaudenpatsas.
Messuhallista löytyi kaikkea kivaa ja eksoottistakin. Eri maiden ystävyysseurojen pisteitä, Karibian luksusristeilyaluksen hyttiä, sukellusmahdollisuuksia, musikaalimatkatarjouksia Viroon, matkatoimistojen palmuja, ilmaistarjoiluja ja sen sellaista. Harmi vaan, että päätäni särki ja kipu yltyi illan edetessä aika kovaksi. (Taas kerran salilla käynti tarjoaa pääkipuvaivan päiväkausiksi. Se harrastus ei näytä millään sopivan mulle. Niinpä ilmoittauduttiinkin kantritanssikurssille Paxun kans! :) No joka tapauksessa huonon olon takia kiertely jäi vähän vaisuksi. Maken saavuttua paikalle istuttiin voipuneena Savonlinnan oopperajuhlille kuuntelemaan oopperalauluesityksiä sen sijaan, että olisin villinä keräillyt matkatarjouksia. Suoraan sanottuna tyhjälle lompakolle sopivia tarjouksia ei ollutkaan. Mutta tilattiin me Hesari kuukaudeksi.
Messupäivä oli pääsärystä huolimatta onnistunut. Kävin verkostoitumassa merimieskirkon ja ev.lut turistikirkon kanssa. Dallasissa pappina ollut nainen kertoi, että valitettavasti kirkko ei lähetä Amerikkaan muita kuin pappeja (ei kuulemma edes medianomeja, vaikka kysyin), mutta toivotti onnea matkaan muiden organisaatioiden kautta yrittämiseen. Merimieskirkko sen sijaan toivotti tervetulleeksi vapaaehtoiseksi laivoja kiertämään ja merimiehiä viihdyttämään. Saatanpa vaikka mennäkin, olen käynyt kerran aikoinaan Raahen Merimieskirkolla ja se oli ihan hauskaa hengailla merikarhujen kanssa. Kuulemma täällä vapaaehtoiset käyvät niiden kanssa jopa shoppailemassa ja antavat plussakorttia lainaan kassalla. Hih.
Kotiin lähtiessä lumi ilmeisesti oli onnistunut sekoittamaan näitten etelän poikien liikenteen niin, että saatiin odottaa ratikkaa 45 minuuttia. Lauantaina suuntaan uudelleen messuille SAYLin ständille päivystämään ja puuhkat pölähtävät sinne silloin myös. *Sydän* Sitä ennen huomenna sitten Korkojen kera, jossa esiintymässä on "yhdessä yössä supertähdeksi noussut" Robin. Näin otsikot kertoivat ja tsekkasin, että mistä tässä on kyse. Aika hauska rallatus, huomenna varmasti alan Robin-faniksi.
Ei kommentteja
Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!