Viimeisillä Starbucks-kahvilan langattoman netin signaaleilla tsekattiin auton takapenkiltä käsin Google mapsista lähinnä merta oleva hotelli, joka sattui olemaan yhden tähden hotelli kyläpahaisessa nimeltä Lordship. Autossa soi Lady Gaga ja matka eteni mukavasti. Illan pimettyä saavuimme perille tähän mystiseen paikkaan ja lähdimme tiedustelemaan varaustilannetta ja hintoja. Hotellin omistaja istui vanhaa kioskin luukkua muistuttavan aukon takana ja hänellä ei ollut kiirettä vakuuttaa meitä tekemään päätös, että jäädään hotelliin yöksi. Arvoimme hetken, että onko 109 dollaria liikaa maksaa yhden tähden hotellihuoneesta aamupalalla, mutta päätimme jäädä. Hotlassa ei ollut jäljellä muuta kuin merinäköalallisia huoneita, joten hinnat olivat siksi kalliimmat.
Aamulla vasta koko komeus paljastui meille ja hinta ei tuntunut enää yhtään kovalta! Meri todellakin oli lähellä ja aamupala tarjoiltiin ulkona. Bageleita, muffinseja, munakkaita, hedelmiä mumms. Edellisenä iltana oltiin käyty etsimässä 24 tuntia auki olevaa dineria, joka hotellin työnntekijän mukaan on aivan lähellä parin mutkan päässä, parin ladon jälkeen ja heti Wendy'sin kohdalla. Ei voida eksyä. Eipä tietenkään. Ajeltiin pilkkopimeitä katuja jonnekin 10 km päähän, josta diner lopulta löytyi! Kerrottiin autossa kummitusjuttuja, sillä talot näyttivät karmaisevilta pimeinä ja vähän väliä ainut valo mitä oli tarjolla oli pysähtyneen poliisiauton välkkyvät valot, joka ei parantanut vilkkaana riehuvaa mielikuvitustamme. Vannottiin ettei ikinä uskallettaisi astua jalallakaan kylän kummitustaloihin, kunnes aamulla oltiin jo kirjoittamassa kauppakirjoja joka mökistä.
Nautiskeltiin herkullisesta aamupalasta ja jututettiin naapuripöydän ladyja, jotka olivat viettämässä tyttöjen lomaa hektisestä New Yorkista. Rouvat ihmettelivät suu auki, että Suomessa voidaan lomailla 6 viikkoa vuodessa, sillä Amerikassa se on max. 2 viikkoa - yleensä yksi. Miksu, oothan muuten lähettänyt lupauksemme mukaiset valokuvat rouville!??
Oulun Suomi-Amerikka Yhdistyksen hallituksen asiantuntijatyöryhmä työn touhussa
Kun saatiin huoneet tyhjäksi ja tähän asti lukuisiin kasseihin sijoitetut tavarat survottua mun ja Maken matkalaukkuihin ja roskiin, voitiin heittäytyä hetkeksi vielä nauttimaan kesästä, rannasta, Amerikasta ja lomasta.
Mirkka ja Mikko menettivät sydämensä tälle pikkupaikalle niin, että aikoivat palata hotelliin lomailemaan pidemmäksi aikaa. Mun intoa latisti vähän ensimmäisessä kerroksessa ollut huoneemme, joka haisi homehtuneelta... meri oli niin lähellä, että ilmeisesti vesi oli käynyt joskus sisällä tai sitten madam on vain tottunut liian hyvälle... en myönnä mitään. Matkatoveriemme huone toisessa kerroksessa oli vaan kaikin puolin paljon parempi!
Lopulta oli pakko lähteä kohti lentokenttää vaikkei millään olisi haluttu. 
Matka oli pelottava ohi näiden hirvittävien kummitustalojen.. heheh.. Nähtiin matkalla myös haikaroita ja se se vasta pelottavaa olikin (ja tähän ei ole piilotettu mitään salaviestiä keneltäkään)! 
New Yorkiin palaaminen ja samantien kaupungin silhuetin taakse jättäminen oli vaikea pala ja nosti tunteet pintaan. Kaikki ihanat kokemukset valtasivat mielen ja kotiinpaluu tuntui suoraan sanottuna hirveältä. 
Luovutettiin auto National-autovuokraamoon ja kirjoitettiin meitä palvelleelle naiselle kortti Harvardista ja liimattiin siihen meidän kuvat :) Keski-ikäinen sydämellinen Marsha tykästyi autoavuokratessamme meihin niin, että aikoi lähteä reissulle mukaan ja antoi meille paremman auton edullisesti. Otettiin airtrain vuokraamosta kentälle ja käytiin ostamassa New York -rasioissa olevat tuliaiskarkit lentoasemalta ja lennettiin Suomeen. Kotona huomasimme, että tuliaiskassi oli hävinnyt matkalla ja tuliaiset samalla! Duh. Myöhemmin huomasin myös, että ostamani cd-levy oli myös jäänyt vuokra-autoon ja olinhan dumpannut New Yorkissa myös kaikki kosmetiikkatuotteet sisältävän pussinkin roskakuiluun. Joten pieniltä materiavastoinkäymisiltä ei lähdön tunnelmissa voinut välttyä.
Fyysisesti pääsimme kuitenkin onnellisesti kotiin ja henkinen toipuminen kaikesta sai alkaa. Ensimmäisen viikon aikana en juuri nukkunut yöllä silmäystäkään, mutta nyt alkaa tuntua, että rytmi on kääntymässä. Myös suullinen sopimus uudesta työstä on nyt tehty !!tadadadaa!! ja matka Maken siskon luokse Espanjaan häämöttää kuukauden päässä! Eli eiköhän tämä elämä tästä jatku. Mutta jatkuuko blogi? Siinä päivän polttava kysymys... Onko jollakin tähän mielipidettä?
Kiitos teille kaikille lukijoille että olette uskollisesti jakaneet tämän suuren suuren unelman kanssani. Olen ollut äärettömän otettu joka kerta, kun olen kuullut jostakin uudesta lukijasta ja vanhasta, joka on jaksanut roikkua mukana. You made my day!
Ulle, yksi sana: ihana kirjotus!! <3 Ja huvittava myös, voihan haikarat :D sä oot niin hyvä kirjottelemaan että mun ääni menee sille että ehdottomasti jatkat sun blogia!!
VastaaPoistat. hallituksen asiantuntijaryhmän jäsen