Tervetuloa eliittiyliopistoon!

Vähemmän sanoja, enemmän kuvia tänään. Tämä päivä kuljailtiin Harlemissa, jossa sijaitsee kaksi tärkeää kohdetta: Beyoncen ja hänen äitinsä omistamat vaatekaupat (Jimmy Jazz) ja Columbian Ivy League -eliittiyliopisto.

Harlemin metrossa ei ollut varsinaisesti ruuhkaa ja mietittiin, että onkohan se hyvä merkki... Opettajien mielestä kuitenkin kaikkialla on turvallista liikkua päivällä.

Harlem oli ihan erilainen kuin tämä meikäläisen naapurusto. Oli virkistävää käydä vähän rauhallisemmilla kaduilla välillä. Jimmy Jazzin kaupat olivat mahtavia ja aion viedä suomalaiset vieraat sinne, kun saan niitä! Siellä oli halvalla musiikkivideo-tyyppisiä värikkäitä vaatteita ja valikoimassa oli myös isoja kokoja niin miehille kuin naisillekin. Suosittelen!

Shoppailun ja pizza-palojen jälkeen käppäiltiin Columbia Universityn kampukselle.

Ja koska missään ei kielletty menemästä sisälle ja ovet olivat auki, niin astuttiin sisälle tähän yhteen maailman tasokkaimmista yliopistoista.

Ympäristö oli paikoitellen vähän vanhanaikaisen näköistä. Koetuloksia tai jotain oli paperisissa kansioissa käytävillä, missä on kosketusnäytöt?

Pujahdettiin sisälle tyhjään luokkahuoneeseeen ja kokeiltiin miltä tuntuu olla Ivy League -opiskelija...

Tai professori.

Huomatkaa LIITUtaulu. Enpä muista milloin viimes olisin nähnyt sellaisen tai pitänyt liitua kädessäni.

Liian helppoa. Jatkettiin matkaa isolla kampusalueella.

Taas oli nähty vaivaa minun tulon takia ja laitettu Suomen lipun värit esille. Huomaavaista.

Kun saatiin tarpeeksi hakattua älyä päähän tästä viisaudenkehdosta, käppäiltiin Hudson joen rantaa pitkin Central Parkiin ja ajettiin takaisin kämpille. On aika hurjaa huomata, että jo parin päivän tuntemisen jälkeen voi hullutella ja hupailla korealaisen ja brasialaisen kanssa ilman mitään ongelmia olla samalla aaltopituudella! On kiehtovaa, miten samanhenkisiä ihmisiä voi löytyä kaukaisimmista maailmankolkista, vaikka meidän kaikkien kolmen kulttuurit ovat niin totaalisen erilaiset. Ihan mielettömän mahtavaa!

Jotain tarttui mukaankin. Jatkossa tässä sängyssä, jossa nyt kirjoittelen tätä postausta, ajatellaan vain akateemisia ajatuksia Columbian hengessä. Winstonkin tykkäsi, kun ei tarvitse möyrytä enää lakanoissa yötä päivää.

Nyt alan lukemaan huomisiin sanakokeisiin ja tarkistan esseen vielä kerran. Ensimmäinen viikko on takana ja kahdeksan ihanaa ihanaa viikkoa vielä edessä!

Ps. Lupaan vastata tänään kommentteihin! On ollut aivan ihana saada niitä. Kiitos! Pahoittelut, etten ole vastannut niihin aiemmin. Päivissä on liian vähän tunteja!

Rässähtänyt pyykkipäivä

Tänään oli vähän turhan aurinkoinen ilma sisällä vietettäväksi, mutta minkäs teet kun velvollisuudet kutsuvat. Minua oli varoitettu, että siivooja saattaa tulla jo kymmeneltä, joten nousin aikaisin ylös siivoamaan, että siivooja voi tulla. (Näin olen kuullut kaikkien kotirouvien tekevän, jos heillä käy siivooja.) Halusin pois jaloista, joten lähdin aamupala- ja pesuaineostoksille Kmartiin - taas.


Vietin päivän mukavasti kolitseissa ilman laittautumista, koska olo oli jotenkin väsähtänyt ja tiesin, että päiväohjelmassa on vain tylsähköjä askareita. Vedin jalkaan uudet Uggit ja heti lähti päivä paremmin käytiin. Minulta kysyttiin tietä pari kertaa, joten totesin, että rönttäinen lookki saa ihmiset luulemaan, että olen paikallinen. Ja tottahan se on, jos olisin täällä vaan viikon, sipsuttelisin kyllä ykköset yllä koko ajan :)


Here they are, my babies <3

Kadulla näkyi taas monenmoista kulkijaa.

Kauppaan päästyäni huomasin, että melkein kaikissa pyykkiaineisssa oli säilöntäainetta, jolle olen pahasti allerginen. Ei auttanut kuin lähteä takaisin kämpille surffailemaan nettiin pyykkiainesivustoja. Yllättäen apu löytyi taas Facebookista. Minut tuntevat tietävät, että parhaat kykyni ovat muilla aluilla kuin kodinhoidossa, joten pesuaineisiin keskittyminen oli totaalisen uutta meikäläiselle. Enpä ole ennen tullut ajatelleeksi, että kaikilla merkeillä on omat nettisivunsa pesuvinkkeineen. Normaalissa elämässä ajatukseni keskittyvät joihinkin suurempiin kunnianhimoisiin kuvioihin ja pyykinpesun kaltaiset asiat hoidetaan pakollisena sivutoimena sille ajatuksia uhraamatta. Täällä kuitenkin tästä operaatiosta tuli jotenkin mielenkiintoisempi ja tärkeämpi ja sille oli pakko uhrata aikaa ja ajatuksia.

En ole ennen käyttänyt pesulaa enkä kuivausrumpua. Homma muuttui vielä hauskemmaksi, kun ystäväni Suomesta sattui mainitsemaan Skypessä Frendien jaksosta, jossa Ross ja Rachel ovat pesulassa. Olen hirveä frendit-fani ja ihmeen kaupalla minulla oli juuri se levy mukana, jossa ko jakso oli, ja päätinkin ottaa sanastoharjoittelusta kaiken irti!

Otin läppärin mukaan pesulaan ja laitoin Frendit pyörimään ilman tekstityksiä. Oli hauskaa kuulla Rossin suusta samoja termejä kuin joita olin lukenut pesuaineiden purkeista ja nettisivuilta! Koulussa ei lakana- ja pyykkisanasto voisi tulla paremmin tutuksi kuin oikeassa elämässä todellisten ongelmien kautta.

Katsoin pesulajakson pyykkikoneen pyöriessä ja kun jakso päättyi, pesuohjelma oli valmis ja pyykit valmiina laitettavaksi kuivausrumpuun.

Selvisin touhusta paremmin kuin Rachel ja vaatteet tulivat ulos oikean värisinä, kuivina ja hyväntuoksuisina. Sorry Facebook-neuvonantajat, tänä väsyneenä päivänä laiskuus voitti ja en jaksanut lähteä metsästämään eko-pyykkipulveria vaan päädyin tavalliseen. Tämän voi laittaa mun pitkälle syntilistalle muiden joukkoon. (Onneksi huomenna on kirkko! ;)

Pyykkäyksen lisäksi sain kirjoitettua 300 sanan esseen aiheesta home schooling ja yllätyksekseni kirjoittaminen sujui melko vaivattomasti. Kyllä tämä tästä! Sain hankittua kämpille vihdoin ruokaa ja nyt puoliunessa päätän tämän vähemmän elegantin kirjoituksen tähän hienoon valokuvateokseen Kmartin antimista. Hyvää yötä!

(Ällö)söpöilyä Times Squarella

Raskas työ vaatii raskasta söpöilyä. Aasialaisessa seurassa söpöistä ja ihkuista asioista tykkääminen on vähän niinku in. Ja eipä minulla mitään sitä vastaan ole! :)


Olen kävellyt tänään sata kertaa Times Squarea edes takaisin, koska olen koittanut säästää rahaa ja välttää metroilua. Täällä on nyt aika kylmä ja mun bootsit on edelleen rikki (en ole nähnyt yhtään suutaria). Ja koska mun vaatevarastoon ei kuulu juurikaan muuta kuin mekkoja ja hameita, on kenkäongelma ollut kriittinen! Tein tänään rankan päätöksen ja vaihdoin äänestämään ja vapaaehtoisille tunneille menon kenkien hankintaan... Äänestyspaikalle ei pääse metrolla ja eilisen kävelyretken perusteella tiesin, ettei minulla ole aikaa sekä äänestää että ostaa kenkiä. Shoppailu meni edelle, koska olisin joutunut ajamaan taksilla äänestämään ja rahaa olisi mennyt turhaan. Olen valikoiduissa asioissa kääntynyt erittäin pihiksi! Huomasin illalla Facebookista, että konsulaatin sivujen mukaan, huomannakin voi vielä äänestää, joten täytyy vielä harkita asiaa.

Mutta niin, menin opettajan suosittelemaan kauppaan ja ostaa päräytin itselle ne Uggit vihdoin! Ja ne on ihanat! Olen kävellyt niillä koko päivän ja ne ovat niin hyvän tuntuiset ja hyvät kävellä, että olen ihan onnessani.

Meillä oli tänään toisen ryhmän opettaja sijaisena ja vitsit se oli niin paljon huonompi kuin meidän oma, että olet todella todella onnellinen, etten mennyt vaihtamaan aamuryhmään! Koulun jälkeen lähdettiin luokkakaverien kanssa syömään ja kaikki muut paitsi minä halusivat Mc Donaldsille! Amerikassa MINÄ olen näköjään se terveysintoilija. Taivuin enemmistön päätökseen. Olin ihan järkyttynyt, että monet täällä opiskelevat syövät vähintään 2-3 kertaa VIIKOSSA mäkkärillä! Jestas! Olen joku aika sitten päättänyt, etten syö enää ikinä Mäkkärillä - enkä varsinkaan kolmesti viikossa!

Ja nyt aletaan pääsemään siihen söpöilyyn. Vietin tänään Angelan ja Brunan kanssa illan. He eivät olleet eilisessä porukassa, joten taas oli paljon tutustumista. He ovat kuitenkin minun luokalla toisin kuin eilinen jengi, joten heitä tunsin vähän paremmin. Angela sanoi tänään, että hän vieläkin ihmettelee, ettei muissa maissa hakata opiskelijoita huonoista arvosanoista! Hänelle se oli tullut suurena yllätyksenä, kun taas meikäläiset eivät voineet uskoa todeksi, että jossakin oikeasti vielä hakataan pesäpallomailalla, jos kokeesta ei tule kymppejä! Eräs meidän luokalla oleva vanhempi nainen oli niin raivoissaan kuullessaan tuosta hakkaamisesta, että hän karjui isoon ääneen, että "jos joku hakkaisi minun lastani niin minä TAPPAISIN sen".

Ostin vähän kristillistä hiphoppia/räppiä tyypiltä, joka väitti myyneensä 200 000 levyä. Musiikki kuulosti hyvältä ja pidin mielessä tulevaa roadtrippeilyä, jonne tarvitaan autoradioon vähän musakkia. Yo man!

Hankin tänään amerikkalaisen kännykän ja nyt on helpompi kommunikoida uusien kaiffareiden kanssa. Meillä on tarkoitus mennä Harlemiin sunnuntaina Beyoncen ja sen äidin vaatekauppaan kiertelemään. Tietysti kirkon jälkeen. En ehdottomasti halua missata niitä bileitä sunnuntaina :) Tarkoitus on myös mennä käymään Columbia Universityssä, joka on yksi Ivy league -eliittiyliopistoista ja sijaitsee myös Harlemissa.

Sellaista tänne tänään. Kavereiden saaminen on tositosi kivaa, mutta haluan pitää kiinni myös tästä omasta ajasta, josta olen yllättäen nauttinut niin kovasti. Tänä aamuna tuntui, että tapahtuu niin paljon, että hengästyn kohta, ellen ota välillä ihan rauhallisesti. On vaikea tajuta, että minulla on vielä kaksi kuukautta aikaa tehdä kaikkea. Jotenkin sitä on vielä sellaisessa turistimoodissa, että pitää tehdä hulluna kaikkea, että ehtii varmasti. Nyt vain sattuu olemaan täyspäiväinen opikselu kotitehtävineen + arkiaskareita hoidettavana lisäksi. Huomiselle minulla on neljä kohtaa todolla:

1. Nauti omasta ajasta ja ota rennosti
2. Opettele pesemään pyykkiä
3. Ole tuhlaamatta rahaa!
4. Ja opiskele ahkerasti. Tämänpäiväisten lusmuilujen takia luvassa on 250 sanan esseen kirjoittamien ja 30 uuden sanan opettelu. Maanantaina on sanakoe ja se on aika jännää valmistautua siihen, koska sekä sana että selostus ovat enkuksi.

New York kuittaa. Kaikki hyvin, mutta vähän ikävä teitä rakkaita siellä.

Ps. Ystäväni Dj Skasin blogissa oli tällainen video New Yorkista, joka on tosi hyvä! Siinä näkyy hyvin tämän paikan monimuotoisuus ja mun kämppä monta kertaa (mm. video päättyy kuvaan tästä paikasta). Matkakuumeesta kärsivät, älkää kattoko!

new york city. from James Ogle on Vimeo.

Antaa kaikkien kukkien kukkia


Antaa kaikkien kukkien kukkia - Siitä New Yorkissa on kysymys! Mitä vain voi tapahtua. Kuka tahansa voi tulla vastaan. Tänään huomasin, että vitsit ihmiset ovat kauniita! Kun tarkkaan katsoo, alkaa nähdä rodusta ja väristä huolimatta ihmisten kasvoissa ja eleissä yhtäläisyyksiä, vaikka kaikki ovat niin erinäköisiä. Reissaamisesta huolimatta en ole ollut elämässäni paljoa tekemissä aivan eri kulttuurista tulevien kanssa. Tänään olen saanut monta uutta kaiffaria ja on vain jotenkin niin hassua, päästä samalle aaltopituudelle esimerkiksi jonkun korealaisen kanssa, vaikkei tiedä heidän kotimaastaan mi-tään.

Aamulla lähdin kotoa vakaana aikeenani mennä hoitamaan kansalaisuusvelvollisuuteni ja käydä äänestämässä. Kävin syömässä pannukakkuja aamupalaksi, koska en ollut ehtinyt kokeilla niitä vielä aiemmin. Lähdin kävelemään kahdeksannelta avenuelta kohti ensimmäistä avenueta. Ajattelin, että 8 korttelinväliä ei voi olla pitkä. About 45 minuuttia myöhemmin saavuin perille ihan nuutuneena. Kello oli niin paljon, ettei puhettakaan, että ehtisin äänestämään! Enkä edes löytänyt koko lähetystöä, koska en uhmakkaana ollut ottanut karttaa mukaan, olenhan käynyt siellä ennenkin. Kummasti vaan muisti ei pelaa viiden vuoden takaisiin maamerkkeihin. Huomenna siis vielä uusi yritys ja otan suosiolla taksin heti hotellilta.

Minulta on pyydetty, että esittelen täällä blogissa ostoksia. Tähän mennessä olen kyllä ollut uskomattoman hillitty ja olen hankkinut vasta yhden paidan vaaterintamalla! Ja sekin H&M:ltä, joten luultavasti voitte käydä halutessanne poimimassa samanlaisen Rotuaarilta mukaanne, jos haluatte :)

Ostin siis tällaisen perusruutupaidan tuosta parin korttelin päästä parilla kympillä. Muitakin toiveita voi mielellään esittää, että mistä haluaistte kuulla täällä blogissa.

Tänään opiskeltiin kielioppia. Viimeisellä välitunnilla eräs korealainen Ji kysyi, että haluaisinko lähteä muutaman muun opiskelijan kanssa syömään intialaiseen koulun jälkeen. Olin mielissäni kutsusta. Korealaiset ovat supermukavia! Moni on tullut suoraan sanomaan, että "sinä olet kiva" ja kaikki tuntuvat muistavan minun nimen :D Ja he ovat superavuliaita. Pudotin kolikoita lattialle ja samantien joku poika juoksi keräämään minulle. Ja aina joku korealainen kerää tunnilla käytetyt kirjat kaikilta ja vie opettajalle.

Jin opettaja oli suositellut Eest Villagessa sijaitsevaa Raj Mahal -ravintolaa ja ajelimmekin sinne sitten kahdella metrolla.

Otimme talon aterian, johon kuului herkullinen alkukeitto, kahdenlaista leipää, pasteijan tyyppinen alkupala, pääruoka ja jälkiruoka. Koko lysti maksoi tippeineen 13 dollaria! Jestas, että täällä Midtownissa ryöstetään! Tuohon hintaan saa just ja just aamupalan.

Syötiin monta tuntia ja tutustuttiin toisiimme. Mukana oli neljä korealaista, yksi brasilialainen ja minä. Muut asuivat kauempana, joten osaa stressasi, että miten he löytävät perille kaikkine vaihtoineen.

Itse ajelin pari korttelin päähän ja olin kotikonnuilla. Minut perikatoon vievästä hintatasosta huolimatta, rakastan asua täällä! Tämä juuri tekee tästä kokemuksesta niin epätodellisen. Hotellin vieressä oli joku poliisioperaatio menossa ja kymmenen poliisiautoa huusi pillit ja vilkut päällä. Kaupunkilaiset vaan kävelivät viileästi ohi ja kaksi miestä puhalteli saippuakuplia ilmaan. Ja lukuisten valojen takia täällä on kuulemma superturvallista. Monet muut opiskelijat muuten ovat täällä paljon pidempään kuin minä, jopa vuoden. Millähän rahalla se onnistuu?

Saavuttuani kotimetroasemalle pääsin kuulemaan ilmaisen huippukonsertin. Uskomattomalla äänellä varustettu katulaulaja veteli Lionel Richien kappaleita niin että oli pakko jäädä kuuntelemaan.

Jäin katselemaan keski-ikäistä miestä, jonka laulutaito oli aivan omaa luokkaansa. Välillä mies teki piruetteja ja tapaili tanssiaskelia Michael Jacksonin tyyliin. Suomessa mies olisi naurettu pihalle, ei sillä että kukaan raavas mies menisi edes laulamaan ja tanssahtemaan missään. Miehellä oli mukana lapsi, joka nukkui tuolissa taustalla. Kaksikko herätti mielessäni monia mietteitä. Onko tuo nyt hyvä lapselle olla näin myöhään metrotunnellissa jne. Mutta täällä ei ole sellaista yhtä mallia, jota kaikki noudattaisivat. Monet suomalaiset lapset eivät vaikuta kovin hyvin voivilta, vaikka heidät laitettaisiin ajoissa nukkumaan. Mutta mitäpä minä tästä kasvatuksesta tiedän, joten jätetään aihe sikseen, ennen kuin tulee kasvatusoppaasta päähän joltakin. Varmaa kuitenkin on, että lapsi muistaa aina nuo hetket ja isin enkelin äänen!

Huomasin, että haluan vain jäädä paikoilleen, kuunnella sielukasta musiikkia ja katsella ihmisiä. Jäin tunniksi. Näin juutalaisia hattuineen ja partoineen, kiireisiä bisnesmiehiä, uupuneita shoppailijoita ja heikko-osaisempia ryysyisissä vaateissan, mutta musiikin kuulleessaan heillä oli aikaa pysähtyä ja hymyillä laululle.

Lauluissa laulettiin unelmoinnista ja oli mahtavaa huomata, että bam, tässä olen keskellä unelmaa juuri nyt. Olen saanut usealta ihmiseltä viestiä tänne, että tämä blogi on saanut heidät miettimään, että unelmia pitää toteuttaa, eikä saa unohtaa sitä arjen hulinoissa. MAHTAVAA! Ihan parasta palautetta, mitä voi saada. En keksi yhtään syytä, miksi kannattaisi jättää toteuttamatta unelmia! Jos on tahto niin on keino! Muistkaapa se siellä nyt!!!