Blogien lukijamatka Kaliforniaan syksyllä 2017 – Ennakkotietoa eetteriin!


Eilen jo hieman somessa vihjailimme Siveltimellä-blogin Sannan kanssa, että meillä on isoja uutisia teille jaettavana tänään. Ja tässä ne nyt tulevat, nimittäin lokakuussa 2017 toteutamme ensimmäisen

Siveltimellä ja Stilettikorkokanta -blogien
lukijamatkan Kaliforniaan 
– ja juuri sinä olet tervetullut messiin!

Kuten pidempään blogejamme lukeneet tietävätkin, Amerikka on se, joka toi meidät Sannan kanssa yhteen. Nuorten aikuisten Amerikka-verkosto NAME:n ensimmäinen tapahtuma järjestettiin keväällä 2013 Rantapallon toimistolla ja tapasimme tuolloin Sannulin kanssa ensimmäistä kertaa. Pian meistä tuli hyviä ystäviä ja lopulta "Cali-siskoja", kun reissasimme yhdessä Kaliforniassa ja muualla Jenkeissä.

Yhteisillä matkoillamme olemme jutelleet sitä, kuinka mahtavaa on ollut löytää ihmisiä elämään, joiden kanssa voi jakaa ja hankkia tähtikokemuksia myös maailmalla. Esimerkiksi Los Angeles on kaupunki, jossa yksin reissaaminen ei ole kovin helppoa. Ainakin meikäläinen tarvitsee kaupungissa apukuljettajaa, jotta selviän metropolin hullussa liikenteessä, etenkin kun julkinen liikenne ei siellä oikein ole toimivaa.
Ja kuka muu kuin (erittäin) hyvä reissukaveri jaksaa ottaa sata hyppykuvaa Hollywood-kyltin edustalla? Tai osaa kertoa parhaimmista parhaat paikat, jotka Kaliforniassa yksinkertaisesti pitää kokea?


Itselleni oli elämäämullistava kokemus reissata Sannan kanssa Kaliforniassa, sillä niin huima aluetuntemus hänellä on. Totesimme, että tämä on se homma, joka me osataan ja ajattelimme, että myös muiden pitäisi päästä kokemaan Cali-siskojen Kalifornia :D Sehän nyt olisi vain vähintääkin reilua!

Olemme työstäneet ideaa yhdessä matkatoimiston kanssa ja tarkempi ohjelma hintatietoineen ja aikatauluineen valmistuu pian. Ennakkotietona halusimme tässä vaiheessa jo kertoa tämän verran, jotta mahdollisia reissuja suunnitellessanne voitte ottaa tämän vaihtoehdon huomioon. Lokakuu kurpitsoineen ja Halloween-koristeluineen on aivan parasta aikaa reissata Kaliforniassa, just saying!


Miltä siis kuulostaa? Kiinnostaisiko ketään kokea West Coast -roadtrip meidän kanssa 19.-28.10.? Edessä oleva reissu on suunniteltu suurella rakkaudella ja tinkimättömyydellä henkilöiden toimesta, jotka eivät saa koskaan Jenkki-roadtripeistä kyllikseen... ;-)

Sanaa saa laittaa kiertämään kaikille kiinnostuneille, sillä tämä on ensimmäinen yhdessä vetämämme ryhmämatka (muttei toivottavasti ollenkaan viimeinen). 

Kaikkien aikojen ensimmäinen Amerikan matkani 11 vuotta sitten oli muuten myös alulle laittamani ryhmämatka. Tuolloin lähetimme kaverin kanssa sähköpostia vuosikurssillemme ja kysyimme, että kiinnostaisiko ketään lähteä valloittamaan New York. 17 opiskelijaa lähti ja reissu oli eeppinen, kuten tästä on myös tulossa. I can feel it!


Mutta kaverit siellä ruudun takana, kertokaahan miltä kuulostaa? Meitä vähän jännittää!!! :-)

Ps. Sannan blogi ja Instagram (@sannasmag) kannattaa laittaa heti seurantaan, sillä tyyppi lähtee (taas!) huomenna paikan päälle Kaliforniaan keräämään lisää inspistä matkaamme varten. Vika kollaasi on Sannulin instasta eli vastaavaa silmäkarkkia taas odotettavissa eetteriin.

24 kommenttia

  1. Ihan mahtava idea, kuulostaa enemmän kuin hyvältä!! Voi kun pääsisikin mukaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeeee!! Tää teidän palaute on lämmittänyt kovasti mieltä. Toivottavasti pääset mukaan! =) Tarkempia lisätietoja laitamme jakoon mahdollisimman pian.

      Poista
  2. Ai että, ihanaa! Lähtisin niiiin innolla teidän kanssa, mutta tuona ajankohtana on valitettavasti duunireissuja itään. Mut onnea tälle projektille, ihan huippureissu tulee aivan varmasti! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Lotta! Sää ootkin tämän alan edelläkävijänainen Suomessa joten ois huippua törmäillä jossain ja saada sulta vinkkejä. Onnea myös sinne kaikkiin sun projekteihin. Olet kyl hienosti löytänyt sun jutun! Siitä on helppo inspiroitua!

      Poista
    2. Törmäillään ja jutskaillaan Pingissä! <3

      Poista
    3. Joo kiva, nähdään Clarionissa! =) Varmasti riittää jutskattavaa!

      Poista
  3. MY OH MY! Pääsisinpä mukaaaaaaaan <3 <3 Maailman siisteintä!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot paras ja niin tulossa mukaaan! Kyyyyllllä! =) Kiitos tuesta ihanainen!

      Poista
  4. Juuri muutama päivä sitten Kalifornian road tripilta palanneena ensimmäinen ajatus on tottakai, että milloin tahansa takaisin ja the more the merrier!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi onnekas, kun olet saanut just olla Kaliforniassa. Sannakin sinne taas juuri tänään on matkalla ja hieman haikeana sitä ajattelen kun tuolla pihalla sataa meilläpäin tuota LUNTA. Että näin. Mutta huippua siis, että paluu Kaliforniaan kiinnostais. Tervetuloa messiin! =))) More the merrier indeed!

      Poista
  5. EIII VITSIT!!! TAHTOOTAHTOOTAHTOO!! Se vaan vaatis vähän budjetti ja raha (sekä loma) järjestelyitä koska syyskuun alkuun on jo lennot pariisiin hankittu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JEEEEE!!! Mutta mieti, sehän ois aivan huikee syksy siten, että syyskuussa Pariisi, lokakuussa Kalifornia – kuulostais mun korvaan just hyvälle, eikö! =) Toivotaan, että realiteettiosasto järjestyy ja pääset mukaan =)

      Poista
  6. Ihana idea, mulla on pyörinyt vastaava idea mielessä myös! Minusta tää on loistava konsepti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annika! Musta tuntuu kans, et tää konsepti ois toimiva ja venytettävissä moneen. Nyt on jo monta Jenkeissä asuvaa suomalaista ilmaissu kiinnostuksensa tällaiselle reissulle joten ehkä sellaisellekin konseptille, jossa jokainen hankkii lennot itse mistä päin sitten tuleekaan, vois olla tilausta. Ja te olitte vissiin Jennin kans puhunut myös bloggaaja get togetherista Pohjois-Amerikan suunnilla... kaikki kyl kiinnostavia ideoita jatkotyöstettävksi!

      Poista
    2. Oho, nuo kirjoitusvirheet... täällä vähän kiirettä pitää :D

      Poista
  7. WAU! Tytot, aivan mahtavaa etta ootte pistaneet tallaista pystyyn! Te ootte niin loistavan aurinkoisia tyyppeja, etta teidan vetamalle ryhmamatkalle olis ilo lahtea. Ja oon ihan samaa mielta - lokakuu on paras aika vuodesta lahtea Kaliforniaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, voi miten ihanasti kirjoitit. Aivan melkeen liikutuin kun niin kivalta tuntui lukea noita sanoja <3 Toivottavasti onnistuis järkkää tälle reissulle mahdollisuus myös niille osallistua, jotka ei tuu Suomesta. Pitää selvitellä! Kiitti kommentista! <3

      Poista
  8. Onpas hyvä idea teillä! Teidän paikallistuntemuksella noista hoodeista saisi varmasti aika lailla irti.

    Olen tässä kevään aikana löytänyt blogisi ja tykästynyt siihen kovasti.

    Kivaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Laara! Anteeksi, että vastaamisessa on kestänyt. Ei olis saanut, koska tämä sun kommentti ilahdutti mua todella paljon. Nämä on niitä hetkiä, jotka saavat kaiken kiireen keskellä bloggaamisen jatkamisen tuntumaan tärkeältä. <3 You made my day!

      Toivottavasti sulla oli myös kiva pääsiäinen! =) Meillä se meni pohjoisessa sukuloidessa.

      Poista
  9. Voin vaan kuvitella, miten upea reissu tuo olisi! Ihan huippujuttu, paljon onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana Heidi! Oispa huippua, jos tää ois tilaisuus, jolloin me vihdoin oltais yhtä aikaa Jenkeissä... miten ois? ;)

      Kiitos onnitteluista! Muah!

      Poista
  10. Vau, upea konsepti! Tällaisia lisää - myös muihin kohteisiin. Ja se on aivan totta, että matkakohteen näkee ihan eri silmin, kun joku samoja seutuja antamuksella aikaisemmin kolunnut henkilö on mukana. Toivottavasti saatte paljon osallistujia reissulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiitos näistä sanoistasi! <3 Mää toivon kans, että päästään tekemään tää useassa eri huippulokaatiossa! Niitähän kyllä riittäisi... :)

      Reissusuunnittelu ja oma vapaus on joskus paras tapa nähdä maailmaa, mutta toisinaan on huippua, kun joku selvittää asiat valmiiksi ja pääsee itse vain nauttimaan hyvässä seurassa. Se ois meillä tässä ideana :) Toivotaan, että kun paketti valmistuu, saadaan ryhmä täyteen.

      Poista
  11. Mahtavaa! Tervetuloa Kaliforniaan.. taas! :) Toivottavasti ehditte tänne vähän pohjoisemmaksikin sieltä etelästä. Ehkäpä ehditään lasilliselle!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!