Pitkiä iltapukuja ja uniformuja

Oh man, I was dancing my ass off last night! Oltiin eilen ehkä tähänastisen elämämme hienoimmissa juhlissa USA:n merijalkaväen 238-syntymäpäivillä Crowne Plaza hotellin ball roomissa, joka hauskasti sattuu sijaitsemaan ihan meitä vastapäätä. Sali oli täynnä pitkiä iltapukuja ja uniformupukuisia miehiä - mitä muuta voi nainen lauantai-illaltaan toivoa! Harvinaislaatuista herkkua.





Saimme kutsun ihanan ystävämme ja pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Heidin kautta juhliin ja kyllä oli taas kivaa. Amerikkalaiset osaavat juhlia tavalla, joka uppoaa meikäläiseen: juhlallisia ja suurieleisiä seremonioita yhdistettynä luontevan rentoon hauskanpitoon.

Illan alussa kuultiin kansallishymni ja syntymäpäiväkakku saapui juhlallisesti merisotilaiden tuomana saliin ja se leikattiin miekalla. Ensimmäinen pala meni suurlähettiläälle, toinen vanhimmalle marinelle. Korkea-arvoinen sotilasjohtaja (kas, oikea titteli ei jäänyt mieleen...) lähetti videon kautta terveiset eri puolilla maailmaa juhliville sotilaille.









Lapsekas mieleni riemastui, kun huomasin, että jokaiselle oli katettu pöytään metallinen juhlamerkki kotiin vietäväksi. Viikon aikana minua on huvittanut englanninkielinen uusi työtittelini, officer. Ensimmäinen ajatukseni olikin merkin nähtyäni, että nyt officer got her badge! :) Eikö se ole hyvä, ettei ota elämää liian vakavasti... 



Minun ja Maken sukunimeksi oli vaihdettu Alakansas


Paikalla olevien merisotilaiden lisäksi juhlassa kunnioitettin kaatuneita ja kadonneita sotilaita kattamalla oma pöytä heille. Liina oli musta ja ruokailuvälineet väärinpäin. Yksi kynttilä valaisi pöytää. Pyhäinpäivän henkeen sopiva ele. 


Pian Suomen jättävä suurlähettiläs Oreck oli ehtinyt vielä juhliin, joten piti hyödyntää ehkäpä viimeinen mahdollisuus ottaa kuva hänen kanssaan :)

Ja vielä sananen outfitista. Minulle selvisi (tietenkin) vasta perjantaina, että lauantaina vietetään pyhäinpäivää ja kaikki paikat on kiinni. Niinpä alkuperäinen suunnitelmani käydä laitattamassa ilman ajanvarausta kampaamossa WTC plazassa hiukset kariutui ja olin omillani. Väsäsin yöksi sormikiharat ja sitaisin tukan kiinni. Taidot eivät riittäneet muuhun. Kuvat olivat iphonen varassa sillä järkkäri ei mahtunut iltalaukkuun. 


DJ soitti onnekseni poppista eikä perinteistä tanssimusiikkia. Meikäläisiltä ei olisi valssit ja tangot irronneet. Ilta oli kaiken kaikkiaan kuin elokuvista ja tuntui kuin olisimme olleet Amerikassa eikä kotikadulla. Kiitos Heidi & entourage elämyksellisestä illasta! Tällä jaksaa pitkään arkea. 

8 kommenttia

  1. Wow, huikean oloiset puitteet upean näköisille juhlille! Ja onnea badgesta! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos! :) Ja olen samaa mieltä, puitteet olivat kyllä täydelliset näihin juhliin.

      Poista
  2. Mäkin tykkään amerikkalaisten tavasta juhlia, ja näytätpä sä kauniilta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Kea <3

      Kohta juhlitaan yhdessä Thanksgivingiä, jee!

      Poista
  3. Vau mikä ilta, kuulostaa aivan mahtavalta ja ihanaa että pääsitte mukaan. Ja oon Lean kanssa samaa mieltä, oot ollu eilen kyllä todella upeana liikenteessä! <3

    VastaaPoista
  4. Mä jatkan muiden mukana hehkutusta eli näyttää ihan mahtavalta puitteet ja tyttö!! Officer, you look good <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tirsk tolle vikalle lauseelle :) Ihana tyttö olet ite <3

      Poista

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!