Viime viikolla elokuun 25. päivä osa tuosta matkabloggaajien pioneerijoukosta kokoontui luokkakokoushengessä muistelemaan kuljettua matkaa Beaky Basterdin kattoterassille Katajanokalle. Jaettiin kuulumisia mitä itse kullekin on kymmenessä vuodessa tapahtunut. Lähes kaikki meistä ovat tehneet sisällöntuottamisesta itselleen ammatin. Moni toimii yrittäjänä ja osa hyödyntää bloggaamisen kautta syntynyttä osaamista palkkatyössään.
Sydney, 100 päivää reissua takana
Reissuelämää on tänään takana 100 päivää ja päällimmäinen fiilis on, että aaaaaah matkustaminen on parasta! Me eletään unelmaa! Maailma on niin kiehtova!
Tänään ajattelin, etten ole tainnut juuri muuttua pohjimmiltani siitä tyypistä, joka 18-vuotiaana roudasi juhannuksen kunniaksi tarjouksessa olleen limsakorin ruokakaupasta yksiöönsä Raahessa. Coca-colan kaltaiset brändit ja lasiset limsapullot edustivat minulle kansainvälistä hotellielämää, jota halusin kotiini. Parikymmentä vuotta myöhemmin samat asiat viehättävät yhä ja nautin edelleen hotellielämästä suuresti. Olen ihmetellyt, miten nopeasti ja mutkattomasti kotiudun uusiin paikkoihin täällä reissussa.
Uuden-Seelannin pysähdykseen olimme varanneet 12 päivää, sillä erityisesti Make oli hyvin kiinnostunut näkemään Taru sormusten herrasta -leffasta tuttua maata rauhassa. Saavuimme Aucklandiin päivä ennen uudenvuodenaattoa.
Havaijin kuukauden jälkeen oli aika laittaa isompaa reissuvaihdetta päälle. Olin löytänyt Kilroylta sikahalvan Fiji Airwaysin lennon Honolulusta Nadiin, joten ostimme liput sen pidempään miettimättä. Lennon ostamisen jälkeen huomasin, että Kilroyn sivuilla ei suositeltu matkustamista kohteeseen syklonikaudella. Kääk, oliko tullut tehtyä virhe?
 |
| Tätä maisemaa puistoon ja merelle olisi kelvannut katsella, jos ötökät olisivat pysyneet vain läheisessä näyteikkunassa... |
Avasimme oven 28. kerroksessa sijaitsevaan asuntoomme Honolulun Ala Moana boulevardilla marraskuun 26. päivänä. Tunkkainen kuumuus iski vasten kasvoja. Aurinko oli selvästi paistanut huoneeseen koko päivän ja ilma oli raskas. Napsautimme ilmastointilaitteen päälle ja aloimme ihastella ikkunaseinän takaa avautuvaa hienoa maisemaa merelle, puistoon ja kaupunkiin. Tämä tulisi olemaan kotimme seuraavan kuukauden ja pääsisimme kokemaan, miltä tuntuu elää honolululaisena!
Sitten avasin jääkaapin ja kirkaisu pääsi suustani! Kymmenet jalat lähtivät vilistämään, kun oven avaus valaisi tyhjän jääkaapin.
”Torakoita!” sain henkäistyä kysyvästi katsovalle Makelle huoneen toiselle puolen.
Thanksgivingiä juhlitaan Yhdysvalloissa marraskuun viimeisenä torstaina. Olemme päässeet kokemaan kiitospäivän Amerikassa kerran Miami Beachillä ja kerran Honolulussa. Nyt houkuttelevalle tuntui viettää juhlaa pikkupaikkakunnalla. Hyppäsimmekin heti Losiin saapumisen jälkeisenä päivänä Uberiin ja Catalina Express -lautalle suuntana Santa Catalinan saari. Off-sesonkia viettävä pieni saari kuulosti juuri siltä, mitä toiveissamme oli.
Aurinko paistoi ja asetuimme lautan kannelle toipumaan edellispäivän yli 13 tuntia kestäneestä lennosta. Lonkkia kolotti ja ranka oli jumissa. Pelikaanit lensivät airuena veden pinnan lähellä määrätietoisena samoin elkein kuin lentohenkilöstö ryhminä lentokentillä kulkiessaan. Sulattelin ajatusta: olen lomalla. Olen Amerikassa! Tässähän rentoutuu.
Viikkoa ennen Suomeen tuloa olin Teams-palaverissa työkaverin kanssa. Hän valitteli huonoa oloa. Ruokatunnilla tuli viesti. Koronatesti oli näyttänyt kahta vahvaa viivaa ja hän lähtisi nyt toimistolta kotiin toipumaan. Portugalin huolettomuuskupla tuntui puhkeavan. Mieleen hiipi ajatus, että mitä jos tauti alkaa levitä työkavereiden keskuudessa ja tarttuu myös minuun, kun saavun Suomi-pyrähdykselle? Oliko virhe tulla viikoksi Suomeen kesken ison reissun!?
