Veneretki Fidzillä Cast Away -leffan maisemissa


Havaijin kuukauden jälkeen oli aika laittaa isompaa reissuvaihdetta päälle. Olin löytänyt Kilroylta sikahalvan Fiji Airwaysin lennon Honolulusta Nadiin, joten ostimme liput sen pidempään miettimättä. Lennon ostamisen jälkeen huomasin, että Kilroyn sivuilla ei suositeltu matkustamista kohteeseen syklonikaudella. Kääk, oliko tullut tehtyä virhe? 


Aloin etsiä suomalaisista matkablogeista tietoa ja huomasin, että muutkin ovat Fidzillä joulukuussa vierailleet. Järkeilin, etteivät koneet lennä, jos se ei ole turvallista. Sykloni- ja sadekausi sai kuitenkin hautaamaan haaveet pidemmästä pysähdyksestä. Päätimme mieluummin tehdä pidemmän pysähdyksen Malediiveilla tammikuussa, jossa on silloin paras matkustusaika.



Halusimme nähdä Fidzin maailmankuulun saariston turkoosine vesineen, joten päätimme, että teemme koko päivän veneretken, jos sää sen sallii. Niinpä laskeuduimme Viti Levun saarelle Nadiin joulukuun 27. päivänä suunnitelmana lähteä seuraavana päivänä Mamanucan saaristoon.  


Lentokentällä oli leppoisa tunnelma. Passintarkastuspisteelle ei ollut pitkää jonoa, mutta tulijoita viihdyttämään oli tuotu kolmen miehen trio, joka lauleskeli ja soitteli musiikkia paikallisissa asuissaan (hame + kukkakuosinen paita). Laukkuja saimme odotella pitkän tovin ja "Fiji Time" -käsite tuli tutuksi heti alkuunsa. Mihinkäs tässä on kiire valmiissa maailmassa. 


Veneretkemme lähti kuvan Port Denarau Marinasta, joka sijaitsee 20 minuutin ajomatkan päässä Nadin kansainväliseltä lentoasemalta. Denaraun satama oli vilkkaampi kuin kuva antaa ymmärtää. 


Fidzillä meillä oli onnea sään kanssa. Sade- ja syklonikauden keskellä meille sattui päivä, jolloin pääsimme näkemään kaikki retkeen kuuluneet kolme varsinaista kohdetta kirkkaalla säällä. Pieniä kuuroja tuli silloin tällöin, mutta ne eivät vedessä haitanneet. Snorklasimme tuntikausia järisyttävän turkoosissa vedessä ihmetellen kauniita koralleja ja kaloja. Näkymät ja näkyvyys oli sanalla sanoen spektaakkelimaista.  


Pinnan alla avautui kokonainen toinen maailma. Korallit loistavat väripaletin kaikissa väreissä ja kalat tuntuivat viihtyvän juuri sen väristen korallien ympärillä kuin mitä värejä itse kantoivat selässään. Se oli ihmeellistä. Merenpohjassa oli jyrkkiä rotkoja ja vedenalaisia korallipuutarhoja. Huumaannuimme niin, että ensimmäisen kerran reissulla unohdimme pitää huolta rasvauksesta ja erityisesti Maken selkä paloi aika pahasti. 


Ensimmäinen snorklausspotti oli valkoisen hiekkasärkän ympärillä. Veden alla oli hieno koralliriutta, jonka reunalta alkoi käsittämätön rotko kohti syvyyksiä. 

Retkikuntamme teki matkaa kahdella pienellä veneellä. Veneen funktio oli kuljettaa meidät, eväät ja snorkkelikamat paikasta toiseen. Miehistö matkusti veneiden katolla. 

Vedenkestävä kameramme on rikki, joten kuvat pinnan alta jäi tällä kertaa ottamatta.
Mutta myös pinnan päällä oli paljon nähtävää... 

Rantautuminen Cast Away -elokuvan saarelle

Cruisin Fiji -perheyrityksen toteuttaman retken kaksi ensimmäistä pysähdystä olivat snorklausspotteja, jossa emme rantautuneet maihin. Veneretki huipentui perheen hallussa olevalle autiolle Monurikin saarelle. Siis sille saarelle, jossa Cast Away -elokuva on kuvattu. Mamanucan saaristosta löytyy myös "Castaway Island", joka on yksityinen resort-saari. Tom Hanks käsittääkseni majoittui kuvausten aikana siellä.


Saarelta löytyi kookoksilla kirjoitetut "HELP ME" ja "WILSON" -tekstit, jotka johdattivat leffan tunnelmiin.

Elokuvassa saari on kaukana kaikesta, mutta todellisuudessa Monurikin ympärillä on muita saaria.

Saarella pääsimme syömään fidziläisen perinnelounaan, kuulimme elokuvanteosta ja saaren luonnosta, kiertelimme ympäriinsä, snorklasimme ja vietimme kiireetöntä iltapäivää. Vierailu Monurikilla oli mahdollinen, koska se oli veneretken järjestäjien suvun omistama. Yleensä rantautumiseen pitää hakea lupa läheisen Yanuya-saaren päälliköltä maksua vastaan. 


Perheen isoäiti oli vannottanut, että saari tulee pitää luonnontilassa ja perheen hallussa. Niinpä miljoonien ostotarjouksia tehneet tahot olivat kuulemma saaneet pettyä kerta toisensa jälkeen. Me onnekkaat puolestamme pääsimme kokemaan saaren sellaisena kuin Tom Hanks’kin oli sen leffanteon aikaan kokenut. Autiona.


Herkullinen ja runsas lounas tarjoiltiin katoksen alla paahtavalta auringolta suojassa. Ruoka maistui taivaalliselle tuntien meressä pulikoimisen jälkeen.

Saarikierroksella näimme elokuvasta tuttuja paikkoja ja kuulimme saarten luonnosta. 

Heti kun on aikaa, on kyllä katsottava Cast Away -leffa uudelleen. Se onneksi näyttää löytyvän Netflixistä.

Illan jo hämärtyessä, palasimme Nadiin. Paluumatkalla alkoi sataa ja sää ei ollut parantunut siihen mennessä, kun lentokoneemme rattaat irtosivat maasta seuraavana päivänä. 

Tällä päheällä taksilla ajoimme Denarauhun puolen tunnin matkan, kun veneretkeen kuulunut kuljetus ei jostain syystä koskaan saapunut. Mukava kuski lupasi tulla hakemaan meidät illalla ja niin hän teki. 

Fidzin lyhyt kahden yön pysähdys meni yli odotusten. Olimme viime hetkellä Havaijilla vaihtaneet Nadin hotellin kämäisestä budjettimajoituksesta Tanoa International -hotelliin. Siellä ehdimme illallistaa kumpanakin iltana ja kuunnella paikallista musiikkia. 

Oli mahtava päästä kokemaan eksoottinen Fiji Airways, jossa kaikki kuului hintaan. // Miesten perinneasuja näkyi lentokentällä.

Sekä veneretken miehistön että hotellihenkilökunnan ystävällisyys teki meihin vaikutuksen. Fidzillä on maine, että sen ihmiset ovat maailman sydämellisimpiä ja tämän kokemuksen perusteella voin sen allekirjoittaa.

Bula & vinaka! Sota tale!
Hei & kiitos! See you again!
 
 
Veneretken varasimme Viatorin kautta. Se löytyy sieltä tai Tripadvisorista nimellä Authentic Fijian day cruise.

2 kommenttia

  1. Fidzi olisi kyllä upea kohde joskus päästä käymään, vaikka harmillisen kaukana onkin. Kiva kuulla, että kauniita koralleja löytyy, joidenkin lähteiden mukaan muutavan vuoden takainen sykloni teki siellä todella pahaa tuhoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, Fidzi on kyllä kaukana! Mutta yhdistettävissä kätsysti, jos menee muualle Oseaniaan. En tiennytkään tuosta, että siellä on ollut tuollainen sykloni, joka on kohdellut koralleja kaltoin. Nämä meidän näkemät paikat olivat kyllä hienoja. Toki en tiedä, ovatko olleet vieläkin kirkkaampia aiemmin, kun siitä puhutaan, että korallien väriloisto on alkanut himmetä. Mutta kyllä siellä oli upeat näkymät.

      Poista

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!